
Kuntaliiton erityisasiantuntija Jari Vaine kertoo, että osa kunnista on viime vuosina realisoinut sijoituksiaan. Toisaalta samaan aikaan sijoitusmarkkinoille on tullut mukaan uusia kuntia. Esimerkiksi Kajaani, Sotkamo ja Outokumpu ovat viime vuosina saaneet sijoitettavaa omaisuutta energiayhtiöiden omistuksia myymällä.
Moni voi ajatella, että kunnan näkökulmasta sijoittamisessa ei edes ole mitään järkeä. Vaine huomauttaa, että kaikessa toiminnassa on omat riskinsä. Hän pitää sijoittamista järkevänä, kunhan kunnan kannalta olennaiset sijoitustoiminnan piirteet ja riskit otetaan huomioon.
”Jos näillä kriteereillä toiminnasta noin lähtökohtaisesti ollaan saamassa parempaa tuottoa kuin mitä esimerkiksi joudutaan maksamaan rahoituksesta, miksi ei sitä hyödyntäisi.”
Joku saattaa ajatella, että sijoittamalla voi tehdä hyvin rahaa lyhyessä ajassa. Vaine kuitenkin toppuuttelee tällaisia ajatuksia.
”Pikavoittojen tavoitteluun ei ole syytä lähteä.”
Pahin sijoitustoimintaan liittyvä virhe on Vaineen mielestä se, että riskin ja tuoton suhde arvioidaan väärin.
”Jos halutaan tuotoksi vaikka viisi prosenttia vuositasolla, silloin pitää miettiä, mitä se merkitsee riskin näkökulmasta. Jos tuottotavoitteeseen pääseminen tarkoittaa, että joudutaan ottamaan riskiä, joka ei ole kunnan periaatteiden mukaista ei kunnan linjausten mukaan pitäisi ottaa, siihen ei voi, eikä pidä lähteä.”
Riskin ja tuoton suhteen arvioimiseksi tarvitaan myös seurantaa, eli riskien pohdinta on periaatteessa jatkuvaa.
”Ei tästä ole kuin reilu kymmenen vuotta aikaa, kun Venäjä ja Ukraina olivat kovia juttuja sijoitusmaailmassa. Ajateltiin, että kummastakin saa isoja voittoja, kun niiden taloudet kehittyvät ja kasvavat”, Vaine antaa esimerkin.
Nyt Venäjä ja Ukraina ovat sodassa keskenään ja molempien maiden taloudet ovat kärsineet.
Vastuullisuus on viime vuosina noussut sijoitusmarkkinoilla merkittäväksi teemaksi, ja se näkyy myös kuntamaailmassa. Sijoitustoiminnassa onkin on tärkeää määritellä, esimerkiksi se, millä tavoin vastuullisuuden tulee sijoituksissa näkyä.
”Vastuullisuuden monitahoisuutta kuvaavat jopa valtionlainat. Niitä on vuosikymmeniä pidetty hyvänä, riskittömänä ja ongelmattomana kohteena. Meillä on kuitenkin valtioita, jotka rahoittavat sillä lainanotolla sodankäyntiä ja aseita. Jos sijoitustoiminnan periaatteiden mukaan aseteollisuuteen ei sijoiteta, voidaan joutua tulkitsemaan ”, Vaine antaa esimerkin vastuullisuuspohdinnasta.