• Lukijalta: EU-asetus hankaloittaa vapaaehtoista maanpuolustusta – reserviläistoiminnassa ja ampumaurheilussa lyijyä tarvitaan jatkossakin

    Reserviläisille harjoittelu ampumaradoilla on olennainen osa toimintakyvyn ylläpitämistä, joten lyijyhaulikiellon myötä syntynyt tilanne ei ole vapaaehtoisen maanpuolustuksen etujen mukainen, kirjoittaa Jocka Träskbäck. ”Reserviläistoiminnan kannalta merkittävät ja pohjavesialueiden ulkopuolella sijaitsevat ampumaradat tulee vähintään jättää rajoitusten ulkopuolelle.”
    Reserviläisten ampumaharjoitukset käynnissä. Kuvituskuva.
    Reserviläisten ampumaharjoitukset käynnissä. Kuvituskuva. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Yhteiskunta
    8.3.202416:50
    Lukijalta
    Jocka Träskbäck

    Euroopan unionin viime vuonna voimaan astunut lyijyhaulikielto tuottaa ongelmia metsästykseen sekä urheiluammuntaan ja reserviläistoimintaan. Reach-asetus kieltää lyijyhaulien käytön alle 100 metrin päässä kosteikoista, joita on tuhansien järvien maassa mittaamaton määrä. Asetus rajoittaa myös ampumaratojen käyttöä, sillä osa niistä sijaitsee 100 metrin suojavyöhykkeellä.

    Reserviläisille harjoittelu ampumaradoilla on olennainen osa toimintakyvyn ylläpitämistä, joten syntynyt tilanne ei ole vapaaehtoisen maanpuolustuksen etujen mukainen.

    Suomen pinta-alasta noin 20 prosenttia on Ramsar-määritelmän mukaista kosteikkoa, kun mukaan lasketaan turvemaat. Määritelmässä kosteikoiksi tulkitaan turvemaiden lisäksi vaikeakulkuiset suot, leveät purot ja vesijättömaat.

    Tukes teki linjauksen, että kosteikon määritelmä tarkoittaa näkyvää vettä. Tämä linjaus ei kuitenkaan ole oikeudellisesti sitova ja jättää tulkinnanvaraa. Merkittävä osa metsästysmaista edellyttää jatkossa korvaavien haulimateriaalien käyttämistä. Metsästyksen passipaikat ja kulkureitit täytyy nekin jatkossa suunnitella Tukesin karttapalvelussa, etteivät lipsahda vahingossa laittomaksi.

    Yksi vaihtoehto olisi vaihtaa selvästi kalliimpiin haulimateriaaleihin, kuten kupariin tai teräkseen, mutta ainakin reserviläistoiminnassa ja ampumaurheilussa lyijyä tarvitaan jatkossakin. Esimerkiksi teräshaulit eivät käy kaikkiin aseisiin.

    Asetusta laadittaessa lyijyhaulikiellosta vastanneesta reach-komiteassa Suomen etuja ei otettu riittävästi huomioon. Kiellosta päätettiin, vaikka kosteikkojen määritelmän tiedettiin tuottavan ongelmia ja vaikka Echa-foorumi varoitti lyijyhaulien hallussapidon kiellon ongelmista.

    Suomi vastusti komission ehdotusta alusta saakka, ja nyt kiellon toteuduttua Suomen tulee arvioida, miten laajalle kielto on perusteltua ulottaa.

    Reserviläistoiminnan kannalta merkittävät ja pohjavesialueiden ulkopuolella sijaitsevat ampumaradat tulee vähintään jättää rajoitusten ulkopuolelle.

    Jocka Träskbäck

    varakansanedustaja (kok.)

    Lisää aiheesta
    • Komissio ehdottaa lyijyammusten totaalikieltoa.  Samaan aikaan EU haluaa lisätä tuotantokapasiteettia Eurooppaa vaivaavan ammuspulan ratkaisemiseksi.

      Politiikka | Komissiota vaaditaan keskeyttämään lyijykiellon suunnittelu – rajoitus vaarantaa EU:n turvallisuuden ja puolustuksen

    • ”Lyijyhaulikielto sopii sinne, missä vesilinnut pesivät ja ruokailevat. Metsän keskellä olevat hillasuot eivät ole sorsalintujen alueita, ja siellä laukausmäärät ovat olemattoman pieniä, joten lyijykielto näillä alueilla on turha”, rovaniemeläinen metsästäjä Kari Hiltunen arvioi.

      Erä | Lakiasiantuntija: Metsästäjällä ei ole näyttötaakkaa lyijyhaulien käytöstä

      Tilaajalle
    • Ampumakoe tulee suorittaa, mikäli aikoo metsästää esimerkiksi hirveä, valkohäntäpeuraa, karhua tai villisikaa rihlatulla luotiaseella.

      Erä | Uusia ampumaratoja ei uskalleta perustaa: ”Yhdistysten talous ei kestä kustannuksia”

    • Nykyisistä noin 670 ampumaradasta vajaalla 60 prosentilla ei vielä tällä hetkellä ole voimassa olevaa ympäristölupaa tai luvan hakeminen on kesken.

      Erä | Hallitusohjelma haluaa maahan tuhat ampumarataa – samaan aikaan ratoja suljetaan jatkuvalla syötöllä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle