• Maija Pihlajamäki siirtyy Ylitorniolta Soinin kunnanjohtajaksi

    Pihlajamäki on toiminut aiemmin Suomessa pisimpään toimineen kunnallisalan ammattiliiton puheenjohtajana.
    Maija Pihlajamäki toimii nykyisin Ylitornion kunnanjohtajana.
    Maija Pihlajamäki toimii nykyisin Ylitornion kunnanjohtajana. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Yhteiskunta
    13.12.202319:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Hallintotieteiden maisteri Maija Pihlajamäki on valittu Soinin uudeksi kunnanjohtajaksi.

    Kunnanvaltuusto päätti valinnasta maanantai-iltana suljetulla lippuäänestyksellä, jossa Maija Pihlajamäki sai 16 ääntä, Jari Salonen kolme ja Tiina Pelkonen kaksi ääntä.

    Naapurikunta Lehtimäellä syntyneen Pihlajamäen valinta Soinin johtoon oli kunnanhallituksen esitys.

    Pihlajamäki on toiminut aiemmin Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliiton (Jyty) puheenjohtajana ja sitä ennen muun muassa Suomen keskustan kunnallissihteerinä.

    Hän on työskennellyt Ylitornion kunnanjohtajana vuodesta 2021.

    Soinin nykyinen kunnanjohtaja Johanna Rannanjärvi siirtyy Hämeenkyröön samaan tehtävään.

    Lisää aiheesta
    • Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.

      Kuntatyöntekijät vaativat lisää palkkaa: "Me ei olla mikään kuluerä"

    • Maatalouslomittajat ry ja Jyty korvaisivat henkilökohtaisen lomaoikeuden tilakohtaisella lomaoikeudella. Kuvituskuva: lomittaja siirtää rehupaalia.

      Jyty tyrmää yksityisen lomituksen: Oltava jatkossakin julkinen palvelu

    • Jytyn jäseniä ovat muun muassa maatalouslomittajat. Kuvan lomittaja ei liity juttuun.

      Jyty yhtyy palkkavaatimuksiin – "julkinen sektori ei voi jäädä jälkeen"

    Artikkelin aiheet
    Maija Pihlajamäki
    Soini
    kunta
    kunnanjohtaja
    työurasiirrot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle