• Palvelunestohyökkäykset puolueiden verkkosivuille jatkuvat, kohteena ainakin Keskusta –”Vaalihäirintää tämä on ainakin selkeästi”

    Puolueet ovat joutuneet palvelunestohyökkäysten kohteiksi parhaillaan käynnissä olevien alue- ja kuntavaalien vuoksi.
    Tilaajalle
    Useampien puolueiden sivut ovat kärsineet palvelunestohyökkäyksistä.
    Useampien puolueiden sivut ovat kärsineet palvelunestohyökkäyksistä.  Kuva: Timo Filpus
    Uutiset|Politiikka ja talous
    13.4.202514:30
    Eija Vallinheimo

    Keskustan verkkosivuille on kohdistunut tänään palvelunestohyökkäys, joka on jatkunut osittain koko päivän. Hyökkäys on aiheuttanut sen, että kaikki halukkaat eivät ole päässeet sivuille lainkaan.

    ”Joillakin sivut toimivat ja joillakin ei. Vielä ei tiedetä, kuinka laaja hyökkäys on, mutta yhteistyökumppanimme tekevät parhaansa. Massiiviselta hyökkäykseltä on tietysti vaikea kokonaan suojautua, mutta kohtuullisen hyvin tässä on pärjätty kuitenkin”, kommentoi Keskustan viestintäpäällikkö Juha Määttä.

    Hän kertoo, että myös aiemmin tällä viikolla keskustan verkkosivuille hyökättiin. Hyökkäys oli osa laajempaa hyökkäystä, jonka kohteena ovat lähes kaikki suomalaiset eduskuntapuolueet, muutama muu organisaatio sekä esimerkiksi vaaleihin liittyvät vaalit.fi -sivusto. Tekijäksi on ilmoittautunut Venäjä-mielinen ryhmä, joka kutsuu itseään nimellä NoName057(16).

    ”On ikävää ja surullista, että tällaista tapahtuu, mutta eihän tämä enää yllätä. Osattiin ennakoida tilanne jo alkuviikon pohjalta.”

    Määttä ei halua lähteä spekuloimaan sillä, mikä motivaatio hyökkäysten taustalla on.

    ”Tässä vaiheessa ei vielä tiedetä varmuudella yhtään mitään. Vaalihäirintää se on selkeästi joka tapauksessa”, Määttä toteaa.

    Lisää aiheesta
    • Puolueiden kannatukset vaihtelevat voimakkaasti vaalista toiseen, vaikka välissä olisi alle vuosi aikaa.

      Politiikka | Vaalitulosten vuoristorataa

      Tilaajalle
    • Ennakkoäänestys käynnissä kevään 2025 kunta- ja aluevaaleissa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Onko vika vaaleissa vai äänestäjissä, jos nukkuvien puolue juhlii?

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    palvelunestohyökkäykset
    Keskusta
    vaalihäirintä
    kyberhyökkäys
    vaalit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle