• Puolueiden kannatukset vaihtelevat voimakkaasti vaalista toiseen, vaikka välissä olisi alle vuosi aikaa.
    Puolueiden kannatukset vaihtelevat voimakkaasti vaalista toiseen, vaikka välissä olisi alle vuosi aikaa. Kuva: Timo Filpus

    Vaalitulosten vuoristorataa

    Puoluekannatukset heittelevät vaalista toiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Taustalla on äänestäjissä tapahtunut muutos.
    Tilaajalle
    Uutiset|Politiikka
    13.4.202505:00
    Jussi Vehkala

    Suomalaisten äänestyskäyttäytyminen on muuttunut pysyvästi. Puolueiden kannatukset vaihtelevat voimakkaasti vaalista toiseen, vaikka välissä olisi alle vuosi aikaa.

    Viime vuoden europarlamenttivaaleissa vasemmistoliitto kipusi Li Anderssonin historiallisen äänisaaliin turvin kakkossijalle 17,3 prosentin kannatuksella.

    Samoissa vaaleissa perussuomalaiset keräsivät vaivaiset 7,6 prosenttia äänistä. Vain vuotta aikaisemmin perussuomalaiset saivat historiansa suurimman äänisaaliin eduskuntavaaleissa 20,1 prosentin kannatuksella tullen samalla toiseksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi.

    Tämän vuoden tuplavaaleissa äänensä voi antaa samalla kertaa sekä alue- että kuntavaaleissa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten puoluekannatukset vaihtelevat näiden vaalien kesken.
    Tämän vuoden tuplavaaleissa äänensä voi antaa samalla kertaa sekä alue- että kuntavaaleissa. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten puoluekannatukset vaihtelevat näiden vaalien kesken. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Eduskuntavaaleja alhaisempi kannatus on vaivannut puoluetta kaikissa muissa vaaleissa. Vuoden 2022 aluevaaleissa äänipotti jäi 11,1 prosenttiin, ja vuoden 2021 kuntavaaleissa 14,5 prosenttiin.

    Täysin päinvastaisesti keskusta on pärjännyt viime aikoina eduskuntavaaleissa heikosti verrattuna muihin vaaleihin.

    Viimeisen neljän vuoden vaalikartat ovat paljonpuhuvia. Vuosikymmenestä toiseen nähty keskustan vihreä Pohjois-Suomi on entisellään 2020-luvun kunta-, euro- ja aluevaaleissa. Sen sijaan vuoden 2023 eduskuntavaaleissa keskustaa ei enää nähty yhdenkään vaalipiirin suurimpana puolueena.

    Kannatus jäi tuolloin vain 11,3 prosenttiin. Huono vaalimenestys alkoi jo vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, jolloin puolue sai 13,8 prosenttia äänistä. Sen sijaan kuntavaaleissa 2021 ja aluevaaleissa 2022 puolue piti pintansa päästen takaisin kolmen kärkeen.

    Europarlamenttivaaleissa suuret poikkeukset kannatuksessa ovat näkyneet erityisesti SDP:n ja vihreiden kesken. SDP on pärjännyt eurovaaleissa aina surkeasti verrattuna eduskuntavaaleihin. Päinvastoin vihreät saavuttivat vuoden 2019 eurovaaleissa kakkossijan 16 prosentin kannatuksella.

    Puolueiden kannatuksen muutos kuuluu tietysti demokratiaan. Eduskuntavaaleissa hallitusvastuuta kantavat menettävät yleensä suosiotaan. Oppositiossa istuminen tuppaa taas nostamaan kannatusta.

    Kuntavaaleissa ehdokasmäärää pidetään tärkeänä. Tänä vuonna kuntavaaleissa on ehdolla 29 950 ehdokasta, mikä on 5 700 vähemmän kuin vuonna 2021.
    Kuntavaaleissa ehdokasmäärää pidetään tärkeänä. Tänä vuonna kuntavaaleissa on ehdolla 29 950 ehdokasta, mikä on 5 700 vähemmän kuin vuonna 2021. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Erikoista on kuitenkin se, miten politiikan valtasuhteet vaihtelevat eri vaalityyppien kesken. Puolueiden koko riippuu siitä, onko kyseessä eduskunta-, kunta-, euro-, vai aluevaalit. Vaihtelu näkyy myös kannatuskyselyissä.

    Esimerkiksi maaliskuussa Ylen Taloustutkimuksella teettämässä eduskuntavaaligallupissa perussuomalaisia kannatti 15,4 prosenttia ja keskustaa 13,7 prosenttia. Vastaavasti aluevaalikyselyssä perussuomalaisia kannatti 10,7 prosenttia ja keskustaa 19,2 prosenttia.

    Puolueiden koko riippuu siitä, onko kyseessä eduskunta-, kunta-, euro-, vai aluevaalit. Vaihtelu näkyy myös kannatuskyselyissä.

    Historiallisesti ilmiö on poikkeava. Ennen 2010-lukua keskusta, SDP ja kokoomus olivat kolmen kärjessä kaikissa vaaleissa. Puolueiden järjestys ainoastaan vaihtui vaalista toiseen. Samoin vihreiden ja vasemmistoliiton kannatukset pysyivät kymmenen prosentin molemmin puolin.

    Havainnollistava kuvaaja näyttää, miten puolueiden kannatukset alkoivat heittelemään voimakkaasti vuoden 2011 jälkeen.

    Viime vuosina ainoastaan kokoomus on kyennyt pitämään pintansa suurpuolueena kaikissa vaaleissa. Mistä ilmiössä on kyse?

    Politiikan tutkija Jenni Karimäen mukaan taustalla on useita eri syitä. Ensimmäisenä hän nostaa esiin puolueuskollisuuden heikentymisen.

    ”Nykyään on enemmän liikkuvia äänestäjiä. Ihmiset eivät näe yhtä vahvasti itseään vain tietyn puolueen kannattajana”, Karimäki sanoo.

    Eri vaalityyppien välillä tapahtuvaa suurta vaihtelua puoluekannatuksissa tutkija pitää osaltaan osoituksena siitä, että monet äänestäjät erottelevat vaalit toisistaan. Sama henkilö voi kokea eri puolueen omakseen riippuen, mistä asioista politiikassa päätetään.

    ”Itse näen tämän positiiviseksi. Äänestyspäätöstä mietitään vaali kerrallaan ja nähdään, että eri politiikan tasoilla päätetään eri asioista. Tätä peilataan sitten siihen, mitä itse halutaan.”

    ”Puolueiden näkökulmasta on haastavaa, että oma kannattajakunta vaihtelee riippuen vaalista”, Jenni Karimäki sanoo.
    ”Puolueiden näkökulmasta on haastavaa, että oma kannattajakunta vaihtelee riippuen vaalista”, Jenni Karimäki sanoo. Kuva: Tilda Hopia

    Tulevien kunta- ja aluevaalien alla puheenjohtajatenttejä on nähty paljon. Keskustelunaiheet ja toimittajien kysymykset lähentelevät monesti valtakunnan politiikkaa. Useat poliitikot ovat pitäneet kuntavaaleja eräänlaisina välivaaleina, jotka heijastavat puolueiden kannatusta tulevissa eduskuntavaaleissa.

    Karimäki haluaa ravistella käsitystä.

    ”Näyttäisi siltä, että iso osa äänestäjistä tekee päätöksen oikeasti kunta- tai aluevaalin kontekstissa eikä sen mukaan, mitä edellisellä eduskunnan kyselytunnilla on kähisty.”

    Puolueuskollisuuden heikentyessä puolueet pyrkivät vetoamaan liikkuviin äänestäjiin, ja tämä näkyy myös politiikan sisällössä.

    ”Iso osa äänestäjistä tekee päätöksen oikeasti kunta- tai aluevaalin kontekstissa eikä sen mukaan, mitä edellisellä eduskunnan kyselytunnilla on kähisty.”

    Jenni Karimäki

    ”Eduskuntavaaleissa marginaalit kolmen suurimman puolueen välillä ovat tulleet hyvin kapeiksi. Yksikään puolue ei pärjää enää omilla uskollisilla äänestäjillään, vaan vaalivoittoon tarvitaan liikkuvia äänestäjiä. Siksi vaaliohjelmissa pyritään puhuttelemaan keskimääräistä äänestäjää.”

    Äänestäjät ovat blokkiutuneet pääosin vasemmisto-oikeisto jakolinjan eri puolille. Linjaa ei juuri ylitetä.

    Poliittisen kentän blokkiutumiseen liittyy myös vahvasti politiikan henkilöityminen, jota Karimäki pitää yhtenä selityksenä vaalituloksien heiluntaan. Saman blokin sisällä siirrytään eri puolueen taakse vetovoimaisen poliitikon perässä.

    Eurovaaleissa punavihreän blokin äänet menivät Li Anderssonille, presidentinvaaleissa Pekka Haavistolle ja eduskuntavaaleissa Sanna Marinille.

    ”Eurovaalit ovat kansalaisten näkökulmasta liikkumassa henkilövaalien suuntaan. Li Anderssonin huikea henkilökohtainen äänisaalis osoitti tämän.”

    Keskusta-oikeiston sisällä kovinta kamppailua liikkuvien äänestäjien välillä käydään nyt keskustan ja perussuomalaisten välillä.

    Politiikan henkilöityminen on näkynyt selkeästi vasemmistopuolueissa. Tästä toimivat esimerkkinä Li Andersson, Sanna Marin ja Pekka Haavisto. Presidenttivaalit ovat toki olleet aina henkilövaalit.
    Politiikan henkilöityminen on näkynyt selkeästi vasemmistopuolueissa. Tästä toimivat esimerkkinä Li Andersson, Sanna Marin ja Pekka Haavisto. Presidenttivaalit ovat toki olleet aina henkilövaalit. Kuva: Timo Filpus

    Äänestysaktiivisuudella on Karimäen mukaan myös suuri vaikutus.

    ”Kun eduskunta- ja presidentinvaalit kiinnostavat kansaa eniten, ja euro-, kunta-, aluevaalit vähemmän, niin vaihtelua puolueitten välisissä voimasuhteissa tulee myös siitä, minkä puolueen äänestäjät jäävät vaalipäivänä herkemmin kotiin.”

    Tutkija arvelee, että keskusta on hyötynyt alue- ja kuntavaalien alhaisesta äänestysprosentista. Suhteellinen äänitulos on parantunut, kun perussuomalaisten äänestäjät eivät ole päätyneet vaaliuurnille.

    ”Yksikään puolue ei pärjää enää omilla uskollisilla äänestäjillään.”

    Jenni Karimäki

    Toimivan puoluekoneiston rooli on myös merkittävä. Karimäen mukaan tämä selittää vihreiden ja perussuomalaisten heikompaa suoriutumista paikallisvaaleissa.

    ”Järjestökoneiston voimalla on suuri vaikutus ehdokashankintaan ja kampanjointiin. Perussuomalaisilla ja vihreillä ei ole maantieteellisesti yhtä laajaa ja vakiintunutta puoluekoneistoa kuin perinteisillä vanhoilla puolueilla. Tämä näkyy erityisesti kuntavaaleissa, joissa ehdokkaita tarvitaan paljon.”

    Aluevaaleissa vihreiden ja keskustan kannatukseen merkittävä vaikutus on sillä, että Helsingissä ei ole hyvinvointialuetta eikä aluevaaleja järjestetä.

    Politiikan teemat selittävät myös voimasuhteiden muutosta eri vaalityyppien välillä.

    Jos puolue profiloituu valtakunnan politiikan teemoilla, hyvän vaalituloksen saaminen paikallisvaaleissa voi olla vaikeampaa. Helsingin Yliopiston tutkijan Johanna Vuorelman mukaan tämä selittää erityisesti perussuomalaisten ailahtelevia vaalituloksia.

    ”Yhteys ihmisten sosiaalisen ryhmäkuuluvuuden ja puolueiden välillä on heikentynyt. Tämän vuoksi teemojen merkitys on korostunut puoluesukollisuuden sijaan”, Johanna Vuorelma kertoo.
    ”Yhteys ihmisten sosiaalisen ryhmäkuuluvuuden ja puolueiden välillä on heikentynyt. Tämän vuoksi teemojen merkitys on korostunut puoluesukollisuuden sijaan”, Johanna Vuorelma kertoo. Kuva: Linda Tammisto

    ”Perussuomalaisten äänestäjiä puhuttelevat teemoja ovat olleet esimerkiksi maahanmuuttovastaisuus, ilmastotoimien ja EU:n vastustaminen. Näillä teemoilla erotutaan selkeästi muista puolueista, ja ne ovat myös hyvin leimallisesti eduskuntavaaliteemoja.”

    ”Tämä selittää puolueen menestystä eduskuntavaaleissa. Vastaavasti samat teemat eivät sovi kunta- tai aluevaaleihin.”

    Vuorelman mukaan perussuomalaisten vetovoimana on ollut lisäksi poliittisen eliitin vastustaminen. Protestipuolueen asema kuntavaaleissa on hankala.

    ”Kuntatasolla sama viesti ei pure. Kunnanvaltuutetut ovat kuitenkin usein niitä omia naapureita ja työkavereita. Kuva siitä, että eliitti olisi vallassa, ei ole kovin uskottava.”

    Politiikan teemat ovat suosineet kokoomusta kaikissa vaaleissa. Perussuomalaisilla agendavalta on ollut eduskuntavaaliteemoissa. Keskusta on taas pitänyt profiilinsa paikallisvaaleissa.
    Politiikan teemat ovat suosineet kokoomusta kaikissa vaaleissa. Perussuomalaisilla agendavalta on ollut eduskuntavaaliteemoissa. Keskusta on taas pitänyt profiilinsa paikallisvaaleissa. Kuva: Timo Filpus

    Keskustalla poliittisten teemojen vaikutus vaalituloksiin on ollut päinvastainen. Puolue on pitänyt profiilinsa kunta- ja aluepolitiikassa. Vastaavasti eduskuntavaaliteemat eivät ole olleet puolueelle otollisia. Vaikutus on näkynyt vaalituloksissa.

    Kokoomus näyttäytyy tällä hetkellä puoluepolitiikan eräänlaisena yksisarvisena. Sen kannatus on heilahdellut muita puolueita vähemmän. Se on saanut vaalivoiton viimeisenä neljänä vuotena kaikissa vaaleissa.

    Puolue on saanut eniten ääniä kaikissa eurovaaleissa vuodesta 1999 eteenpäin ja samoin jokaisissa kuntavaaleissa vuodesta 2008 alkaen. Puolueen kannatus ei ole tippunut kertaakaan alle 15 prosentin 2000-luvulla, toisin kuin on käynyt kaikille muille suurille puolueille.

    Sekä Vuorelma että Karimäki huomauttavat puolueuskollisuuden ja äänestysaktiivisuuden olevan korkeaa kokoomuksen kannattajissa. Vahva puoluekoneisto sekä taloudenpidon ja turvallisuuspolitiikan teemat ovat edesauttaneet vaalivoittoja.

    Vaalituloksista on tullut paljon vaikeammin ennakoitavia. Suuria yllätyksiä voi tulla ja poliittinen asetelma muuttua kertaheitolla.

    Johanna Vuorelma

    Mutta miksi vastaavaa heittelyä ei nähty vaalituloksissa ennen? Miksi puolueiden kannatukset pysyivät ennustettavimpina ennen 2010-lukua?

    Vuoteen 2008 asti Suomen taloudella meni lujaa. Ylijäämäiset valtionbudjetit olivat arkea. Politiikka oli sopusointuisempaa, kun rahaa riitti.

    ”2000-luvulla kritiikkinä oli, että meillä on hävinnyt kaikki ideologia politiikasta. Ei ole väliä, mitä puoluetta äänestää, kaikki kuitenkin hallinnoivat samalla tavalla. Ja niinhän se vähän olikin. Kolme suurinta puoluetta olivat vuoroin hallitusvastuussa”, Vuorelma sanoo.

    Vuosikymmenen lopussa puhkesi kansainvälinen rahoitusmarkkinakriisi, joka rantautui myös Suomeen. Siihen päälle laukesi vielä eurokriisi.

    Vaalitulosten turbulenssi alkoi vuoden 2011 eduskuntavaaleista, jolloin perussuomalaiset saivat Timo Soinin johdolla kuuluisan jytkyn. Eurokriisi ja Suomen tukipakettien kritisoiminen olivat tuolloin perussuomalaisten kantava teema.

    ”Eurokriisi muutti Suomen puoluekenttää. Kriisin jälkeen talous ei ole myöskään kasvanut.”

    Vaalituloksista on tämän jälkeen tullut poukkoilevampia. Vuorelma korostaa, että Suomessa tapahtunut kehitys ei ole ainutlaatuista.

    ”Sama politiikan tempoilevuus on näkynyt läpi Euroopan. Suomi on seurannut trendin mukana. Samoin kuin Suomessakin, muutos on lähtenyt yleensä perinteisen puoluekentän ulkopuolelta tulleista protestipuolueista.”

    ”Vaaleja seurataan esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Hollannissa aivan erilaisella kiinnostuksella nykyään. Vaalituloksista on tullut paljon vaikeammin ennakoitavia. Suuria yllätyksiä voi tulla ja poliittinen asetelma muuttua kertaheitolla.”

    Kahdet äänestysliput kevään 2025 kunta- ja aluevaaleihin.
    Kahdet äänestysliput kevään 2025 kunta- ja aluevaaleihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lisää aiheesta
    • Pienimmät eduskuntapuolueet eroavat jonkin verran siinä, miten ne suhtautuvat etäopetuksen järjestämiseen.

      Yhteiskunta | Näin pienet eduskuntapuolueet kääntäisivät oppimistulosten suunnan: ”Valmistauduttava tekoälyn ja robotisaation tuomaan murrokseen”

      Tilaajalle
    • Presidentti Donald Trump ravistelee Yhdysvaltojen poliittista järjestelmää tavalla, joka korostaa demokratian puolustamisen merkitystä myös meillä.

      Politiikka ja talous | Kotimaiset vaalit ovat arvotavaraa, kun demokratiaa murennetaan muualla pelottavalla tavalla

    • EU-komissio esittää, että karkotuspäätöksen saaneille perustetaan palauttamistenkeskuksia kolmansiin maihin. Niihin ei ole tarkoitus siirtää alaikäisiä eikä lapsiperheitä.

      Politiikka | Turvapaikanhakijoita ajetaan ahtaalle nyt koko EU:ssa − malli näyttää ja kuulostaa tutulta

      Tilaajalle
    • Ministeri Sari Multala pitää puun polttamista välttämättömänä siirtymävaiheen ratkaisuna matkalla kohti fossiilisista polttoaineista luopumista.

      Metsäpolitiikka | Sari Multala pitää nykyistä lain­säädäntöä ja metsän­omistajien vapaa­ehtoisia toimia riittävinä – ”Luotan siihen, että metsänomistajat haluavat hoitaa metsiään hyvin”

      Tilaajalle
    • Investoinnit ja rakentaminen kääntyvät PTT:n mukaan varovaiseen kasvuun. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Talous | PTT ennustaa Suomeen vain haurasta talouskasvua – Trumpin politiikka jäytää sekä yrityksiä että kuluttajia

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa