• Yle: Uudenkaupungin tehdas neuvottelee kiinalaisten autojen valmistuksesta

    Tehtaan toimitusjohtaja on hyvin vakuuttunut siitä, että tehtaassa tullaan vielä valmistamaan henkilöautoja.
    Tehtaan sisäänkäynti, kuvituskuva.
    Tehtaan sisäänkäynti, kuvituskuva.  Kuva: Juha Sinisalo
    Uutiset|Yritykset
    11.9.202615:30
    Joonatan Reunanen

    Valmet Automotiven toimitusjohtaja Pasi Rannus sanoo Ylelle, että tehdas neuvottelee kiinalaisten autovalmistajien kanssa.

    ”Tässä tehtaassa valmistetaan henkilöautoja vastaisuudessakin. Käyn tiimini kanssa säännöllisesti keskusteluja eri vaihtoehdoista. Keskustelujen määrä eri tahojen kanssa on tällä hetkellä enemmän kuin koskaan”, Rannus sanoo.

    Rannuksen mukaan eurooppalainen autoteollisuus on edelleen vaikeassa tilanteessa, joten tehtaan mahdollisuudet tulevat muualta.

    Esimerkiksi saksalainen autojätti Volkswagen ilmoitti viime viikolla vähentävänsä toiset 50 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Autojätti oli jo aiemmin tänä vuonna hyväksynyt suunnitelman vähentää ensimmäiset 50 000 työpaikkaa vuoteen 2030 mennessä. Nyt vähennys nousee 100 000.

    Valmet Automotive ei kerro, koska autojen valmistus voisi alkaa.

    Lisää aiheesta
    • Valmet Automotiven toimitusjohtaja Pasi Rannus on innoissaa yhtiön uudesta suunnasta. Kuvassa tehtaalla valmistettuja ja valmistettavia tuotteita.

      Yritykset | ”Kyllä me teemme tuhat puimuriakin, jos joku kysyy” – Uudenkaupungin autotehdas hakee uutta nousua panssariajoneuvoista ja busseista

      Tilaajalle
    • Tehtaalle saapunut bussin runko ja Valmet Automotiven tuotanto- ja teknologiajohtaja Sami Lindén.

      Yritykset | Uudenkaupungin autotehtaalla alkoi uusi aikakausi: ”Linja-auto vaatii paljon käsityötä ja erilaista osaamista”

      Tilaajalle
    • Patria ja Valmet Automotive allekirjoittivat uuden sopimuksen. Yhtiöt eivät kerro sopimuksen kaupallista arvoa. Arkistokuva. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA.

      Turvallisuus | Patrian panssariajoneuvojen valmistus laajenee Uudessakaupungissa – satoja ajoneuvoja vuodessa

    Artikkelin aiheet
    Valmet Automotive
    Uusikaupunki
    autoteollisuus
    kiinalainen auto
    henkilöauto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sääntely ja kustannukset ajavat konepajat ahtaalle – miten pärjätä kilpailussa?

  • Koneviesti | Koneviesti kulkee vastavirtaan Kansallisessa Mediatutkimuksessa – Konedata-hankinta ei vielä ehtinyt vaikuttaa kasvuun

  • Triotecin valikoimiin kuuluvat erilaiset rehusiilot kotieläinruokintaan liittyen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Arska Tehtaat Oy:n tytäryhtiö Grainchain on ostanut Triotec Oy:n liiketoiminnan – siilovalmistuksessa Triotec-nimi säilyy