

Euroopan komissio esittää nyt merkittäviä tiukennuksia unionin maahanmuuttopolitiikkaan. Esimerkiksi kielteiset turvapaikkapäätökset halutaan nyt koko Schengen-alueen laajuisiksi.
Huomiota on herättänyt myös suunnitelma perustaa palautuskeskuksia kolmansiin maihin. Niihin sijoitettaisiin karkotuspäätöksen saaneita odottamaan palautuksia.
Suomalaisia puolueita ehdotus palautuskeskuksista jakaa. Osa ei ole vielä muodostanut kantaansa.
Selkeää tukea suunnitelma palautuskeskuksista saa vain yhdestä puolueesta.
Pääministeripuolue kokoomuksella ei ole puoluesihteeri Timo Elon mukaan kantaa palautuskeskuksiin. Mikäli Euroopan unionissa ei pystytä tekemään palautusprosessista muutoin toimivaa esimerkiksi kehittämällä palautusten vastavuoroista tunnustamista, on palautuskeskusten perustaminen tällöin kuitenkin vaihtoehtoehto.
Perussuomalaiset kannattaa komission esitystä. Puoluesihteeri Harri Vuorenpää pitää loogisena ajatusta siitä, että Suomi osallistuisi palautuskeskusten perustamiseen.
”Hallitus on EU-tasolla ollut kehittämässä ratkaisuja, joissa turvapaikkaprosessi voitaisiin siirtää EU:n ulkopuolelle. Lisäksi Suomi on ollut aktiivisesti vaikuttamassa EU:n palautuspolitiikan uudistamiseen”, hän perustelee ajatustaan.
Perussuomalaisten mielestä on tärkeää, ettei palautuskeskusten ylläpitämiselle asetettaisi liian tiukkoja lainsäädännöllisiä reunaehtoja.
”Ei esimerkiksi pidä edellyttää, että palautettavalla henkilöllä olisi siteitä siihen maahan, jossa palautuskeskusta ylläpidetään.”
SDP on puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärven mukaan johdonmukaisesti vastustanut menettelyitä, joissa turvapaikanhakijoita siirrettäisiin EU:n ulkopuolisiin maihin turvapaikkahakemusten käsittelyä ja suojelun antamista varten.
Komission ehdotuksessa olisi kuitenkin puolueen mukaan kyse henkilöistä, joiden hakemusprosessi on käsitelty lainvoimaisesti loppuun, ja joilla ei ole todettu suojelun tarvetta.
”Tämän kaltaisen mallin edistäminen voi olla mahdollista, mikäli siihen sisältyy selkeä kielto sijoittaa keskuksiin alaikäisiä sekä luodaan riittävät takeet riippumattomasta valvonnasta ja ihmisoikeussitoumusten noudattamisesta.”
Keskusta ei ota kantaa palautuskeskusten puolesta tai niitä vastaan. Puolueen poliittinen asiantuntija Ilkka Miettinen toteaa, että asia on niin tuore, ettei puolueessa ole vielä käsitelty sitä.
Vihreät ei kannata komission ehdotusta.
”Tämä järjestely on kansainvälisen oikeuden kannalta äärimmäisen ongelmallinen, mutta myös erittäin kallis toteutettava, eikä se ratkaise ongelmaa, jota sillä yritetään ratkaista”, puoluesihteeri Anna Moring sanoo.
Moring painottaa, ettei Suomen pidä missään tilanteessa, eikä millään ehdoilla edistää palautuskeskusten perustamista.
Myös vasemmistoliitto vastustaa komission esitystä.
”EU ja jäsenvaltiot eivät voi ulkoistaa oikeudellista tai moraalista vastuutaan”, puoluesihteeri Anna Mäkipää sanoo.
RKP suhtautuu palautuskeskuksiin kriittisesti.
”EU:n tulisi sen sijaan vahvistaa yhteistä turvapaikkapolitiikkaansa ja varmistaa, että palauttaminen tapahtuu oikeudenmukaisesti ja inhimillisesti”, puoluesihteeri Fredrik Guseff sanoo.
Kristillisdemokraattien mielestä komission esitys on oikeansuuntainen. Puolue ei ota suoraan kantaa siihen, pitäisikö Suomen osallistua palautuskeskusten perustamiseen.
”Tähän tulee löytää EU:lta yhteinen linja, jotta palauttamiseen liittyviin ongelmiin voidaan puuttua tehokkaasti”, lainsäädäntöasiantuntija Johanna Stenberg toteaa.
Liike Nyt tukee palautuskeskusehdotusta silloin, jos keskukset ovat turvallisissa maissa, joita EU voi valvoa. Puolue korostaa, että perustettavien keskusten pitää olla turvallisia ja niissä pitää noudattaa kaikkia kansainvälisiä sopimuksia.
”Tämä järjestely on kansainvälisen oikeuden kannalta äärimmäisen ongelmallinen, mutta myös erittäin kallis toteutettava, eikä se ratkaise ongelmaa, jota sillä yritetään ratkaista.”