• Taksikuskit toivovat alalle parempaa valvontaa – ”Aika paljon autoja poistui, kun rajavartiolaitos ja poliisi järjestivät ratsian”

    Lakia rikkovat pimeät taksit vaikeuttavat rehellisten kuljettajien elinkeinoa, taksiyrittäjät kertovat.
    Tilaajalle
    Porilainen Juha Mäntylä sanoo suoraan, että vanha taksilaki oli nykyistä parempi.
    Porilainen Juha Mäntylä sanoo suoraan, että vanha taksilaki oli nykyistä parempi. Kuva: Juha Sinisalo
    Uutiset|Liikenne
    25.7.202306:00
    Hermanni Härkönen

    Viisi vuotta sitten voimaan tulleessa taksiuudistuksessa riittää vieläkin korjattavaa. Lähes kaiken sääntelyn alalta poistanutta uudistusta paikattiin ”korjaussarjalla” vuonna 2021, mutta taksiautoilijan ja asiakkaan näkökulmasta ongelmia riittää edelleen.

    Porilaisen Juha Mäntylän mukaan suurin ongelma on valvonnan puute.

    ”Esimerkiksi Pori Jazzien aikaan täälläkin oli toistasataa autoa ulkopuolelta. Aika paljon niitä poistui, kun rajavartiolaitos ja poliisi järjestivät siellä ratsian”, Mäntylä kertoo.

    Mäntylä sanoo suoraan, että hänen mielestään asiat olivat paremmin ennen, taksilupien ja enimmäishintojen aikaan.

    ”Jos 650 metrin matkasta ollaan perimässä asiakkaalta 28 euroa joka kuulemma on minimiveloitus, niin ei se nyt ihan ryöstö ole, mutta minusta jonkin sortin varkaus.”

    Myös Kuopiossa liikennöivä Juha Laaksonen sanoo hämärän taksitoiminnan lisääntyneen uudistuksen jälkeen.

    ”Sosiaalisen median kuskaaja–kuskattavat ryhmiä on joka paikassa. Niissä tulee viikonloppuisin äkkiä tunnissa 50–60 tarjousta matkoista, joita ajetaan ihan täysin korvausta vastaan.”

    Laaksosen mukaan viranomaiset ei kuitenkaan tunnu puuttuvan tähän.

    ”Se on luonut kaksoismarkkinoita. Kyllä se kaikkien lakien ja velvoitteiden mukaan toimivien autoilijoiden tienestiä vähentää”, Laaksonen kertoo.

    Laaksonen muotoilee sanansa taksiuudistuksesta kokonaisuutena savolaisemmin: Uudistuksessa on hänen mukaansa hyvääkin, esimerkiksi se, että paikka ei ole niin tarkkaan sidottu. Täysi vapaus on hänen mielestään kuitenkin liikaa.

    ”Hinnoitteluhan on ihan mitä sattuu tänä päivänä. Vanha järjestelmä takasi tietyt hinnat, tietyn tuntemuksen ja palvelulaadun.”

    Taksialaa valvotaan nykyään vähän, mikä johtaa sekä lain rikkomiseen että ylilyönteihin hinnoittelussa, kuljettajat kertovat.
    Taksialaa valvotaan nykyään vähän, mikä johtaa sekä lain rikkomiseen että ylilyönteihin hinnoittelussa, kuljettajat kertovat.  Kuva: Juha Sinisalo

    Taksiuudistuksessa poistettiin autojen asemapaikkavaatimukset sekä paikkakuntakohtaiset kiintiöt. Tämä on johtanut palvelujen lisääntymiseen siellä, missä kysyntä on kovaa ja toisaalta harvenemiseen haja-asutusalueilla.

    Esimerkiksi Pohjois-Savossa taksin saaminen voi olla joinain hetkinä vaikeaa jo Siilinjärvellä, runsaan parinkymmenen kilometrin päässä Kuopion keskustasta.

    Kuopion keskustassa takseja taas tuppaa olemaan liikaakin, Laaksonen arvioi.

    Porissa taksien määrä on Mäntylän arvion mukaan kutakuinkin sopiva. Autot keskittyvät kuitenkin keskustaan.

    ”Ei tarvitse mennä kuin kymmenen–kaksikymentä kilometriä Porin ulkopuolelle niin auton saaminen on vaikeaa”, Mäntylä selittää.

    Kelataksikuljetukset ovat perinteisesti olleet etenkin maaseudun takseille iso osa ajoista. Nykyisessä järjestelmässä niistäkin saatava korvaus on kuitenkin aiempaa heikompi.

    Hyvinvointialueet kilpailuttavat taksien palvelunvälittäjät. Matkan ajavat usein paikalliset kuljettajat, mutta hinta on välitysyhtiön kilpailuttama. Siitäkin yhtiö ottaa vielä välityspalkkion.

    ”Kaikki kulut ovat nousseet, polttoaineet ovat nousseet, vakuutukset ovat nousseet, ainoastaan työstä saatu nettokorvaus on laskenut”, Mäntylä tiivistää tilanteen.

    Mäntylä toivoisikin paremman valvonnan lisäksi kelataksien rukkaamista lähemmäs nykyistä sote-taksien välitystapaa. Niissä matkoille on määritetty enimmäishinta, ja kaikki kriteerit täyttävät autoilijat pääsevät sopimukseen mukaan.

    Laaksosella suoria kehitysehdotuksia taksijärjestelmään ei ole. Hänen mukaansa ala on kaikkinensa niin monimutkainen, että yhden ongelman ratkaisu johtaa helposti toiseen ongelmaan. Hän uskookin taksilain kehittyvän pikkuhiljaa pienillä parannuksilla.

    Lisää aiheesta
    • Taksi Hämeen kanssa tehty sopimus on vuoden mittainen. Jatkoa mietitään sen jälkeen.

      Liikenne | Taksien saatavuus on ongelma etenkin arkiöinä – Forssalla on ratkaisu, joka varmistaa, että liikenteessä on ainakin yksi auto

    • Viimeistään huhtikuun viimeisenä päivänä ostetut junaliput saa ilman arvonlisäveroa

      Liikenne | Nyt kannattaa kiiruhtaa: Kesälomareissun suunnittelija voi säästää rahaa huhtikuun loppuun asti – tiettyjen liikkumismuotojen arvonlisäverottomuus päättyy pian

    • Kirjoittaja esittää neljä näkökulmaa taksin asiakkaiden ja toimialan tilanteen parantamiseksi.

      Liikenne | Lukijalta: Vahva ja välittävä taksi tarvitaan koko maassa - se on liikkumisen elinehto harvaan asutuilla alueilla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin