• Timpuri luettelee kaikki tarvikkeet, jotka ovat kallistuneet Iranin sodan vuoksi

    Asiantuntijan arvion mukaan hurjaa hintapiikkiä tuskin nähdään, vaikka hinnat voivatkin nousta tulevina kuukausina.
    Tilaajalle
    Laukaalainen rakennusalan yrittäjä ja timpuri Henri Nissinen on havainnut, että rakennusmateriaalit ovat kallistuneet viime aikoina.
    Laukaalainen rakennusalan yrittäjä ja timpuri Henri Nissinen on havainnut, että rakennusmateriaalit ovat kallistuneet viime aikoina. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset|Rakentaminen
    26.5.202605:00
    Matti Tuominen & Jukka Koivula

    Rakennusmateriaalit voivat kallistua tulevina kuukausina. Laukaalainen timpuri on jo nyt havainnut, että hinnat ovat nousseet.

    Laukaalainen rakennusalan yrittäjä ja timpuri Henri Nissinen kertoo rakennusmateriaalien kallistuneen viime aikoina.

    ”Puutavaran hinta ei ole juurikaan noussut, ainakaan vielä. Mutta esimerkiksi styroksin ja teräksen hinta on jo selvästi noussut. Styroksi on reagoinut Iranin kriisiin kaikista nopeimmin, koska sen valmistamisessa käytetään öljyä”, Nissinen toteaa.

    ”Viemäriputkien sekä sadevesi- ja salaojaputkien hinta on niin ikään noussut, koska ne tehdään muovista. Mutta myös muissa putkissa näkyy jo kallistuminen.”

    Nissinen arvioi, että omakotitalojen rakentaminen muuttuu Suomessa huomattavasti nykyistä kalliimmaksi, jos epävakaus Lähi-idässä pitkittyy ja Hormuzinsalmi pysyy kiinni.

    ”Jos kriisi jatkuu, energian hinta ja kuljetuskustannukset jatkavat nousuaan. Se heijastuu sitten käytännössä kaikkiin rakennusmateriaalien hintoihin.”

    Mitä enemmän Iranin sota ja Hormuzinsalmen sulku pitkittyy, sitä varmemmin kustannukset nousevat käytännössä kaikkialla, myös rakentamisessa.
    Mitä enemmän Iranin sota ja Hormuzinsalmen sulku pitkittyy, sitä varmemmin kustannukset nousevat käytännössä kaikkialla, myös rakentamisessa. Kuva: Timo Heikkala

    Nissinen myy ja toteuttaa omakotitaloja avaimet käteen -periaatteella.

    ”Yleensä rakennan kohteet itse alusta loppuun, mutta toisinaan myös asiakas osallistuu rakentamiseen”, laukaalainen kertoo.

    Asiantuntijan arvion mukaan samanlaista piikkiä, mikä nähtiin vuosina 2021−2022, ei ole luultavasti luvassa.

    Tilastokeskuksen keräämässä rakennuskustannusindeksissä näkyy selvästi rakennuskustannusten nousu. Indeksin kokonaisluku tammikuussa 2020 ennen koronapandemiaa oli 113,3 ja tämän vuoden huhtikuussa 135,5.

    Nousu näkyy myös Rakennustutkimuksen indeksitalossa. Sen hinta oli 2020 yhteensä 343 045 euroa ja 2024 taas 402 175 euroa.

    Rakennusteollisuuden pääekonomisti Jouni Vihmo arvioi, että jos energian hinta nousee ja pysyy korkealla, on selvää, että inflaatio kiihtyy koko taloudessa.

    Markkinoilla uskotaan, että Iranin kriisi ratkeaa, eikä se kestä kovin pitkään.

    ”Ajatuksissa on ollut rajallinen sota. Koko yhteiskunnassa, kaikilla toimialoilla ne vaikutukset olisivat nähtävissä enemminkin kesällä tai kesän jälkeen”, Vihmo arvioi.

    Öljyn hinnan arvioidaan laskevan vuoden loppupuolella.

    ”Kukaan ei tietenkään tiedä, mitä lopulta tulee tapahtumaan.”

    ”Vielä on vähän vaikea sanoa, mitä tulee tapahtumaan.”

    Jouni Vihmo

    On kuitenkin selvää, että mitä enemmän Iranin sota ja Hormuzinsalmen sulku pitkittyy, sitä varmemmin kustannukset nousevat käytännössä kaikkialla.

    Tilanne ei Vihmon mukaan ole kuitenkaan samanlainen, mitä nähtiin vuosina 2021-2022. Eroa selittää etenkin se, että silloin kustannukset nousivat rakentamisen kovan kysynnän ja toimitusketjuongelmien takia.

    ”Inflaation maaperä oli silloin hyvin erilainen kuin nyt.”

    Tilannetta parantaa esimerkiksi se, että toimitusketjuja on muutettu, ja meillä Suomessa on ollut ennen Iranin sotaa hyvin matala inflaatio.

    ”Puutavaran hinta ei ole juurikaan noussut, ainakaan vielä. Mutta esimerkiksi styroksin ja teräksen hinta on jo selvästi noussut.”

    Henri Nissinen

    Rakennusmateriaalien tuotanto kuluttaa paljon energiaa eli, jos energian hinta nousee, se näkyy siis väistämättä myös niiden tuotannon kustannuksissa. Iranin kriisin vaikutukset osuvat Suomeen silti lähinnä esimerkiksi globaalin epävarmuuden, inflaation ja korkopaineiden kautta.

    Vihmo arvioi, että Ukrainan jälleenrakennus ja mahdollinen rauha eivät välttämättä heijastu rakennusmateriaalien kustannuksiin julkisuudessa esitetyllä voimalla. Tätä selittää etenkin se, että jälleenrakentaminen tapahtuu pitkän ajan kuluessa, ja sotatoimista huolimatta jälleenrakennus on jo nyt osittain käynnissä.

    Nissinen arvioi, että omakotitalojen rakentaminen muuttuu Suomessa huomattavasti nykyistä kalliimmaksi, jos epävakaus Lähi-idässä pitkittyy ja Hormuzinsalmi pysyy kiinni.
    Nissinen arvioi, että omakotitalojen rakentaminen muuttuu Suomessa huomattavasti nykyistä kalliimmaksi, jos epävakaus Lähi-idässä pitkittyy ja Hormuzinsalmi pysyy kiinni. Kuva: Petteri Kivimäki

    ”Jos kriisi jatkuu, energian hinta ja kuljetuskustannukset jatkavat nousuaan. Se heijastuu sitten käytännössä kaikkiin rakennusmateriaalien hintoihin.”

    Henri Nissinen
    Lisää aiheesta
    • Puurakenteet toimivat hyvin suurissakin halleissa. Meneillään kattoelementtien asennus.

      Metsäteollisuus | ”Näiden rakentaminen edellyttää niin suurta nopeutta, ettei Suomessa ole totuttu missään sellaiseen” – ovatko puurakentajat valmiina elämänsä tilaisuuteen?

      Tilaajalle
    • Hailuodon siltojen betonivaluihin ja apusiltaan on käytetty 4500 kuutiometriä järeää sahatavaraa.

      Rakentaminen | Hailuodon sillat rakennettiin teräksestä ja betonista – siihen tarvittiin tuhansia kuutiometrejä sahatavaraa

    • Stora Enso suunnittelee Suomen suurinta sahaa Imatralle. Nyt sen toiminnalle on myönnetty ympäristölupa.

      Metsäteollisuus | Imatran jättisahahanke nytkähti askeleen eteenpäin – Stora Ensolle ympäristölupa

    Artikkelin aiheet
    iranin sota
    rakennusmateriaalit
    hinnannousu
    energian hinta
    rakentaminen suomessa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein