• Ulkomaiset matkailijat käyttivät viime vuonna Suomessa 3,7 miljardia euroa

    Suomessa vierailleet käyttivät keskimäärin 764 euroa matkaa kohden.
    Visit Finlandin asiantuntijan Katarina Wakosen mukaan talvimatkailijat käyttävät rahaa enemmän kuin kesämatkailijat. LEHTIKUVA / Aku Häyrinen.
    Visit Finlandin asiantuntijan Katarina Wakosen mukaan talvimatkailijat käyttävät rahaa enemmän kuin kesämatkailijat. LEHTIKUVA / Aku Häyrinen.  
    Uutiset|Matkailu
    17.2.202510:40
    STT–

    Ulkomaiset matkailijat käyttivät viime vuonna Suomessa 3,7 miljardia euroa, kertoo Business Finland. Suomeen kohdistuvia matkoja tehtiin yhteensä 4,9 miljoonaa. Matkailijoita saapui 106 maasta.

    Suomessa vierailleet käyttivät keskimäärin 764 euroa matkaa kohden. Rahaa meni esimerkiksi majoitukseen, ravintoloihin ja kahviloihin, polttoaineeseen, liikkumiseen, kulttuuriin, urheiluun, virkistykseen sekä ostoksiin.

    ”Eniten rahaa matkaa kohden käyttivät kiinalaiset ja yhdysvaltalaiset. Kausiluontoisesti puolestaan talvimatkailijat käyttävät rahaa enemmän kuin kesämatkailijat”, Visit Finlandin asiantuntija Katarina Wakonen sanoo tiedotteessa.

    Noin kolme neljäsosaa matkoista oli vapaa-ajan matkoja ja neljäsosa työmatkoja.

    Tiedot perustuvat Visit Finlandin ja Tilastokeskuksen tuottamaan tilastoon, jonka viime vuoden aineisto muodostui yli 6 800 ulkomaisen matkailijan haastattelusta.

    Lisää aiheesta
    • VR:n mukaan sekä arkipäiviin painottuva liikematkustus että vapaa-ajan junamatkat olivat kasvussa. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.

      Liikenne | Junamatkailu on Suomessa suositumpaa kuin koskaan, kertoo VR – nämä syyt selittävät kasvua

    • Poro tuotiin lentokoneeseen Aero Oy:n ulkomaanlentojen mainoskuvauksissa vuonna 1962. Aero Oy käytti tuolloin Finnair-nimeä Suomen ulkopuolella.

      Matkailu | Vuonna 1996 tapahtui asia, jonka ansiosta talvimatkailu ajoi kesäturismin ohi Lapissa

      Tilaajalle
    • Yötön yö ja kesä olivat Lapin matkailuvaltteja 1990-luvulle asti, mutta sen jälkeen talvi ajoi kesän ohi matkailun ykkössesonkina. Kuvituskuva Ylläkseltä.

      Matkailu | ”Pitäisikö Lappi myydä norjalaisille”, leukailtiin 2000-luvun alussa – aluetutkija kertoo, miten ja miksi Lappi käänsi kielteiset kehityskulut

      Tilaajalle
    • Pimeässä kokemattomalla autoilijalla saattaa olla hankala erottaa metsäautotietä ja hiihtolatua, minkä vuoksi laduille eksyy toisinaan  autoilijoita.

      Liikenne | Lapissa turistit eksyvät välillä autoilla hiihtoladuille – ”Vuokraamo ei ole autokoulu”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    matkailu Suomessa
    ulkomaiset matkailijat
    Visit Finland
    Business Finland
    tilastot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Maailman suurin rekkaparkki Iowa 80 Truck Stop

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa