

Pohjois-Atlantin puolustusliiton ensimmäinen pääsihteeri, brittilordi Hastings Lionel Ismay sanoitti Naton mission englanniksi näin: ”To keep Russians out, the Americans in, and the Germans down.”
Tuo lause, jossa naulattiin puolustusliitolle kolme tehtävää, on kestänyt aikaa häkellyttävän hyvin. Vapaasti käännettynä Ismayn viesti oli, että Venäjän tunkeutuminen Eurooppaan on torjuttava, Yhdysvaltain läsnäolo Euroopassa on varmistettava ja sotaisa Saksa on pidettävä aisoissa.
Nyt, 75 vuotta Naton perustamisen jälkeen, ykkös- ja kakkostehtävät ovat ajankohtaisempia ja tärkeämpiä kuin koskaan aikaisemmin. Presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän hyökkäys Ukrainaan helmikuussa 2022 osoitti, että idästä tuleva uhka on todellinen ja että sen torjumiseen Eurooppa tarvitsee USA:n tukea. Juuri siksi Suomi etulinjan maana päätti liittyä Natoon ja pääsi jäseneksi 4. huhtikuuta 2023.
Berliinin muurin murtumisen jälkeen Venäjän uhka on ollut Naton laajenemisen keskeisin ajuri. Baltit ja Itä-Euroopan maat eivät pyrkineet jäseniksi siksi, että puolustusliiton tavoitteena on ”saartaa” Venäjä USA:n johdolla, kuten Putin vasalleineen väittää. Kreml perustelee myös hyökkäystä Ukrainaan sillä, että Nato uhkaa Venäjää.
Naton laajeneminen sekä jäsenmaiden ponnistelut Ukrainan tukemiseksi ja oman puolustuskyvyn parantamiseksi kertovat kuitenkin nimenomaan Venäjän, eivät Naton aggressiivisuudesta. Suomen jäsenyys on tästä paras esimerkki.

Naton olemassaolon ja uskottavuuden kannalta se, että Yhdysvallat aseineen ja ydinpelotteineen pysyy Euroopassa, on puolustusliitolle edelleen elinehto. Ainoa kestävä keino varmistaa USA:n sotilaallinen läsnäolo Euroopassa on vahvistaa ja ylläpitää Naton eurooppalaisten jäsenmaiden puolustuskykyä.
Tätä tehtävää on hoidettu laiskasti. Washington on siitä muistuttanut jo paljon ennen Donald Trumpia, mutta Trumpin myötä tästä laiminlyönnistä on tullut merkittävä haaste Naton tulevaisuudelle.
Jos eurooppalaiset eivät jatkossa huolehdi omasta puolustuksestaan entistä väkevämmin, USA:n intressi taata muiden Nato-maiden turvallisuus hiipuu. Näin käy täysin riippumatta siitä, valitaanko Donald Trump toiselle kaudelle. Ja jos hänet valitaan, Yhdysvaltain vetäytyminen voi tapahtua paljon pelättyä nopeammin ja repivämmin.
Natossa tehdään nyt töitä menneiden laiminlyöntien paikkaamiseksi. Puolustusliitto pyrkii muiden muassa ottamaan lisää vastuuta Ukrainan sotilaallisesta tukemisesta.
Baltit eivät Naton pyrkineet jäseniksi siksi, että puolustusliiton tavoitteena on ”saartaa” Venäjä.
Ensisijaisena tavoitteena on huolehtia siitä, ettei Ukrainan sota pääty Venäjän voittoon. Samalla varmistetaan, että Eurooppa pystyy mahdollisimman itsenäisesti huolehtimaan Ukrainan ja koko maanosan turvallisuudesta sitten, kun sota joskus loppuu.
Lordi Ismayn määrittelemä kolmas tehtävä on kääntynyt päälaelleen Se myös liittyy oleellisesti pyrkimyksiin varmistaa USA:n sotilaallinen läsnäolo Euroopassa.
Enää Naton ei tarvitse huolehtia siitä, että Saksa pysyy aisoissa. Nyt puolustusliiton pitää päinvastoin herätellä Euroopan suurinta jäsenmaata ja maanosan suurinta kansantaloutta uuteen turvallisuuspoliittisen todellisuuteen, jossa Venäjä on vakava uhka koko Euroopalle.
Olisi väärin sanoa, että Berliinin nykyinen hallitus ei tee mitään. Saksa on euromääräisesti Ukrainan toiseksi suurin sotilaallinen tukija ja esimerkiksi Liettuaan on lähetetty merkittävä määrä saksalaisia sotilaita varmistamaan etulinjan maan turvallisuus.
Samaan aikaan kuitenkin Berliinistä tulevat poliittiset signaalit ovat huolestuttavia. Liittokansleri Olaf Scholzin sosiaalidemokraattisen puolueen johtavat parlamentaarikot puhuvat sodan ”jäädyttämisestä” ja rauhanprosessin aloittamisesta. Scholz itse ei puolestaan suostu toimittamaan ukrainalaisille kipeästi kaivattuja Taurus-risteilyohjuksia.
1900-luvun alkupuolella liian sotaisa Saksa uhkasi Euroopan turvallisuutta. Osin juuri siksi Pohjois-Atlantin puolustusliitto perustettiin. Nyt maanosan tulevaisuus on vaakalaudalla Saksan turvallisuuspoliittisen ja sotilaallisen saamattomuuden vuoksi.