• Huonot puhelinyhteydet ovat johtaneet jopa hengenvaarallisiin tilanteisiin, kuorma-autoyrittäjät kertovat

    Kyselyyn vastanneet yrittäjät kertoivat henkeä ja terveyttä uhanneista tilanteista, joihin heikko kuuluvuus on johtanut. Eräässä tapauksessa loukkaantunut kuljettaja joutui kävelemään puolitoista kilometriä pois katvealueelta saadakseen soitettua apua.
    Tilaajalle
    Matkapuhelinten ja tiedonsiirron ongelmat alemmalla tieverkostolla vaikeuttavat erityisesti kuorma-autoliikenteen toimintaa ja muodostavat muodostavat pahimmillaan työturvallisuusriskin.
    Matkapuhelinten ja tiedonsiirron ongelmat alemmalla tieverkostolla vaikeuttavat erityisesti kuorma-autoliikenteen toimintaa ja muodostavat muodostavat pahimmillaan työturvallisuusriskin. Kuva: Jussi Partanen
    Uutiset|Liikenne
    21.11.202417:11
    Pasi Jaakkonen

    Suomen kuorma-autoliitto (SKAL) on huolissaan matkapuhelinverkkojen toimintavarmuuden heikkenemisestä.

    SKALin jäsenyrityksilleen tekemän kyselyn perusteella matkapuhelinverkkojen toiminnassa koetaan olevan laajasti ongelmia etenkin Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomen valtaväylien ulkopuolisella tieverkolla sekä yksityis- ja metsäautoteillä.

    MT-mittasi loka–marraskuussa verkkojen yhteysnopeuksia eri puolilla maata ja totesi niiden paikoitellen alittavan laissa määrätyt vähimmäisnopeudet.

    SKAL:in jäsenkyselyyn vastanneista 356 kuljetusyrittäjästä lähes puolet oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että matkapuhelinverkon toimimattomuus aiheuttaa ongelmia yrityksen kuljetustoiminnalle.

    Kuljetusten hallintaan tarvitaan mobiilidataa siirtämään tietoa kuorman lastausten ja purkujen yhteydessä. Yli 90 prosenttia SKALin kyselyyn vastanneista käyttää puhelinverkkoa tiedonsiirtoon ajoneuvoissa joko kuljettajien matkapuhelimissa tai muissa päätelaitteissa.

    Puhelinverkon heikko kuuluvuus vaikeuttaa kuljetusten ajojärjestelyjä. Vain joka kymmenes vastaajista koki, että mobiilidata mahdollistaa tiedonsiirron auton sijainnista riippumatta.

    SKAL muistuttaa, että toimiva puhelinverkko on kuljettajille myös työturvallisuuskysymys. Kuuluvuudessa on jäsenkyselyn perusteella vakavia puutteita, sillä yli 60 prosenttia vastaajista oli täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että puhelut matkapuhelimella katkeavat usein katvealueisiin.

    Kyselyyn vastanneet yrittäjät kertoivat henkeä ja terveyttä uhanneista tilanteista, joihin heikko kuuluvuus on johtanut. Eräässä tapauksessa loukkaantunut kuljettaja joutui kävelemään puolitoista kilometriä pois katvealueelta saadakseen soitettua apua.

    Lisää aiheesta
    • Etenkin haja-asutusalueilla on kesästä lähtien kärsitty pätkivistä puheluista. Ministeri Lulu Ranne sanoo, ettei viraston mittauksissa ole havaittu mitään yleisiä ongelmia.

      Tekniikka | Netti- ja puhelinyhteydet eivät ole heikentyneet, vakuuttaa ministeri Lulu Ranne Ylelle: Verkkojen peitto ”erinomainen”

    • Politiikka | Maaseudun nettiyhteydet eivät täytä edes lain vähimmäisvaatimuksia – verkkojen katvealueet on viimein saatava kuntoon

    • Itärajan tuntumassa Ruokolahden Lassilassa ongelmat viestien ja puhelujen kulkemisessa vaativat usein siirtymistä ulos, kertovat Outi Räikkönen (vas.) ja Tea Usvasuo.

      Yhteiskunta | Outi joutui kotoaan auton rattiin löytääkseen paikan, jossa verkkoyhteys riittäisi etälääkärin vastaanottoon – silti yhteys katkesi monta kertaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    puhelinverkko
    kuorma-autoyrittäjä
    SKAL
    mobiilidata
    liikenneturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin