• Aluehallinnon supervirasto on lähtenyt lausunnoille – sujuvuutta suurinvestointeihin, vaarana paikallistuntemuksen heikkeneminen

    Uuden Lupa- ja valvontaviraston tavoitteena ovat yhdenmukaiset sekä nopeammat päätökset etenkin investoijille. Nykyisiä virastoja yhdistellään ja ely-keskukset luopuvat y-tehtävistä. Toimipaikat säilyvät toistaiseksi, mutta muutoksia voi olla luvassa.
    Tilaajalle
    Yhden luukun lupaviranomaisella tahdotaan lisätä Suomen houkuttelevuutta energiahankkeiden tapaisille suurinvestoinneille.
    Yhden luukun lupaviranomaisella tahdotaan lisätä Suomen houkuttelevuutta energiahankkeiden tapaisille suurinvestoinneille. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    27.6.202405:00
    Taneli Laine

    Hallituksen esitys aluehallintouudistuksesta on lähetetty lausunnoille. Esityksen pääkohtiin kuuluvat uusi valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto sekä lakkautukselta säästyvien ely-keskusten muuttaminen elinvoimakeskuksiksi.

    Uuden aluehallinnon on tarkoitus käynnistää toimintansa vuoden 2026 aikana.

    Suunnitelmien mukaan uuteen Lupa- ja valvontavirastoon yhdistetään sosiaali- ja terveysalaa valvova Valvira, aluehallintovirastot, sekä ely-keskusten valikoidut ympäristötehtävät.

    Tavoitteena on lupakäsittelyä sujuvoittamalla lisätä Suomen houkuttelevuutta investointihankkeille.

    Sosiaali- ja terveyshuollon tehtävien lisäksi keskeiset ympäristöön liittyvät luvat, kuten ympäristönsuojelulain, vesilain, luonnonsuojelulain ja ympäristövaikutusten arviointimenettelyt hoidettaisiin keskitetysti uudessa virastossa.

    Toimipaikkoja Lupa- ja valvontavirastolle taataan laissa viisi: yksi kullekin hyvinvointialueiden yhteistyöalueelle.

    ”Toimipaikkoja voi lain mukaan kuitenkin olla, ja tuleekin olemaan enemmän. Ainakaan aluksi muutoksia palvelupisteverkostoon ei tule,” kertoo finanssineuvos Janne Öberg valtiovarainministeriöstä.

    Viraston päätoimipaikan sijaintia ei ole vielä päätetty.

    Toimipisteiden määrä ja sijainti voivat tulevina vuosina muuttua, etenkin kun valtion käyntiasioinnin kokoamiseksi aloitettu palvelu- ja toimitilaverkkohanke tuo virastoja yhteen.

    ”Valtiolla on tällä hetkellä noin 700 osoitetta, joissa tarjotaan asiointipalvelua. Osaa käytetään harvoin tai ei koskaan. Hanke kokoaa näitä järkiperäisesti yhteen, sillä tehostuksia on löydettävä” Öberg sanoo.

    Hankkeen piiriin kuuluvat myös uusi Lupa- ja valvontavirasto sekä nimeään muuttavat ely-keskukset.

    Uudistuksen myötä ely-keskukset luovuttavat ympäristötehtävänsä pääasiassa uudelle virastolle. Jäljelle jääneet yksiköt vaihtavat nimensä elinvoimakeskuksiksi. Keskusten määrä putoaa nykyisestä 15:sta kymmeneen.

    ”Ideana on, että jokaiseen maakuntaan tulee elinvoimakeskuksen päätoimipaikka tai muu toimipaikka.”

    Uudistusten myötä harvenevat viranomaisten toimipisteet voivat merkitä asiointimatkojen pidentymistä etenkin maaseudulla, kirjoitetaan hallituksen esityksessä.

    Myös alueiden tuntemus voi heikentyä, jos virastot keskittyvät yhä harvempiin keskuksiin. Viranomaisen paikallistuntemuksen vähenemisellä voi olla vaikutusta maatilojen, muiden yritysten ja alueiden mahdollisuuksiin saada tukea.

    Riskit on valtiovarainministeriössä tunnistettu ja Öbergin mukaan huomioitu.

    ”Alueellisesta läsnäolosta on tarkoitus huolehtia, eikä keskittää toimintoja Etelä-Suomeen.” Janne Öberg, VM

    Vastavuoroisesti uudistus tavoittelee sujuvampaa ja yhdenvertaisempaa digiasiointia.

    Kaikkea maaseudun viranomaisvalvontaa ei jatkossakaan yhdeltä luukulta saa, mutta ainakin luukkujen määrä vähenee.

    Esimerkiksi lakkautettavien aluehallintovirastojen ympäristöterveydenhuolto, eli eläinten hyvinvointia, elintarvikkeita sekä poronhoidon valvontaa koskevat tehtävät on tarkoitus siirtää Ruokavirastoon.

    Muutos tarkoittaa noin 60 henkilön siirtämistä Ruokaviraston organisaatioon. Siirron tarkoituksena on poistaa päällekkäisyyksiä, mutta se myös siirtää uusia alueellisia tehtäviä Ruokavirastolle.

    Lisää aiheesta
    • Aluehallinnon uudistus kuuluu kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen (kok.) salkkuun. Uudistuksen on pelätty keskittävän päätösvaltaa pois maakunnista, mutta ainakin joitain päätöksiä ollaan tuomassa alueille takaisinkin.

      Politiikka ja talous | Uuden superviraston valmistelu etenee − tavoitteena sujuvoittaa luvitusta ja tuoda päätöksentekoa lähemmäs

      Tilaajalle
    • Yhteiskunta | Supervirasto saa 9–10 aluekeskusta, osa maakunnista jakaa lupa- ja valvontakeskuksen, valmistelu loppusuoralla

      Tilaajalle
    • Hallitus päätti sairaala- ja päivystysverkon tulevaisuudesta huhtikuun kehysriihessä. LEHTIKUVA / Ville Vuorinen.

      Yhteiskunta | Hallituksen esitys sairaala- ja päivystysverkosta lausuntokierrokselle – toimintaa tarkoitus keskittää yliopistollisiin sairaaloihin ja keskussairaaloihin

    Artikkelin aiheet
    Lupa- ja valvontavirasto
    aluehallintouudistus
    ely-keskus
    Valvira
    Ruokavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa