• Vain miesten vaatteiden verkkomyynti kasvoi – kenkien ja vaatteiden kulutus vähentyi

    EU:n alalle suunnittelemien säädösten pelätään estävän uusien yritysten syntyä EU:ssa ja ohjaavan kuluttamista EU:n ulkopuolisiin verkkokauppoihin.
    Talvinen sää on lisännyt suksien ja muiden talviurheiluvälineiden kysyntää.
    Talvinen sää on lisännyt suksien ja muiden talviurheiluvälineiden kysyntää.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Talous
    18.12.202313:33
    Terhi Torikka

    Vaatteiden ja kenkien kulutusmäärät ovat pudonneet yhdeksän prosenttia tänä vuonna, ilmenee Muoti- ja urheilukauppa ry:n tiedotteesta. Kymmenessä vuodessa vähennystä on tullut 13 prosenttia.

    Marraskuun aikana muotikaupassa kasvoi vain miesten vaatteiden verkkomyynti, jonka kasvu oli vajaat 12 prosenttia. Urheilukaupassa talviset kelit kasvattivat muun muassa suksien myyntiä 56 prosenttia ja jääurheiluvälineiden myyntiä yli 10 prosenttia.

    Kulutuksen paino on siirtynyt verkko-ostosten puolelle. Verkkomyynnin arvo on vuoden alusta kasvanut 4,8 prosenttia, alan yhdistys tiedottaa.

    Alan odotukset ovat muoti- ja urheilukaupan barometrin mukaan tummuneet, mutta myönteisiäkin merkkejä on. Yrityksiä viime vuoden jouluna vaivannut työvoimapula on helpottanut ja inflaatio on hidastumassa. Hintojen nousu on taittunut, mutta kaupoissa on yhä kalliiden raaka-aineiden ja tuotantokapeikon aikana valmistettuja tuotteita. Varastot ovat normalisoitumassa, eikä tavarapulaa juurikaan ole.

    Heikentynyt kysyntä ja asiakkaiden määrän väheneminen koetaan suurimmiksi ongelmiksi varsinkin muotikaupoissa.

    Alan huoleksi on noussut myös EU:n tavoite vähentää tekstiilien kuluttamista. Yrityksiin kohdistuvat säädökset tulevat nostamaan vaatteiden ja kenkien hintoja.

    ”Yhtäältä korostetaan kuluttajien valinnan vapautta ja oikeuksia sekä vastuullisuutta, mutta samalla tehdään tekstiilialasta raskaasti säädösohjattu sektori”, harmittelee Muoti- ja urheilukauppa ry:n toimitusjohtaja Veli-Matti Kankaanpää tiedotteessa.

    Hän kuvailee muun muassa tuottajavastuuta, tuotepassia ja merkintämääräyksiä ylisuuriksi velvoitteiksi alalle, jossa yhdeksän yritystä kymmenestä on mikroyrityksiä.

    ”Säädöksistä on tulossa suoranainen este uusien yritysten synnylle EU:ssa ja samalla kuluttamista ohjautuu EU: n ulkopuolisiin verkkokauppoihin, joihin velvoitteet ja kustannukset eivät ulotu”, Kankaanpää pelkää.

    Lisää aiheesta
    • Paimiossa avattiin 2021 Pohjois-Euroopan ensimmäinen kiertotalouslaitos poistotekstiileille.

      Talous | 3 vai yli 150 euroa kilolta? Uusille tekstiilikuiduille on maailmalla kova kysyntä – Suomen vaarana on raaka-ainemaaksi jääminen

      Tilaajalle
    • ”Kun vihreä siirtymä halutaan viedä läpi, pitäisikö Euroopalla olla vihreitä tuontitulleja? Se keskustelu on lähtökuopissa”, Marja-Liisa Niinikoski sanoo.

      Koti | Vaateyhtiöt kilpailevat kauppojen omien merkkien kanssa – K-Citymarketin vaate- ja jalkinemyynnistä kolmasosa koostuu omista merkeistä

      Tilaajalle
    • UPM Biochemicals tähtää puupohjaisten tekstiilien raaka-aineiden valmistajaksi.

      Metsäteollisuus | UPM ja saksalainen urheiluvaateyritys esittelevät ensimmäisen puupohjaisen fleecetakin

    Artikkelin aiheet
    verkkomyynti
    vaatteet
    eu-säädökset
    muotikauppa
    kulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria