Nato-maat panostavat yhä puolustukseen liian vähän ja väärin – eikä Suomella ole enää varaa pullistella

Unohdetaan tällä kertaa Donald Trump ja häntä häpeilemättä mielistelevä Naton pääsihteeri Mark Rutte, vaikka jutun aiheena ovat Naton eurooppalaisten jäsenmaiden puolustusmenot.

Niitä on kasvatettava. Siitä ollaan periaatteessa yhtä mieltä. Syitä on kolme.

Ensinnäkin puolustuspanostuksia on supistettu ja lykätty liian kauan ja liian paljon. Toiseksi hyökkäyssota Ukrainassa osoittaa, että Venäjä on Nato-Euroopalle vakava uhka. Ja kolmanneksi Yhdysvaltain tukeen ei enää pidä eikä voida luottaa samalla tavalla kuin ennen.

Tavoite on selvä. Puolustusmenot pitäisi nostaa viiteen prosenttiin kansantuotteesta vuoteen 2035 mennessä. Kovien puolustusmenojen osuuden pitäisi olla 3,5 - ja pehmeämpien 1,5 prosenttia.

Hyvältä tilanne näyttää vain Naton itärajalla eli Norjassa, Suomessa, Baltian maissa ja erityisesti Puolassa. ECFR-ajatushautomon mukaan näissä kaikissa kansalaiset ovat myös kaikkein valmiimpia kasvattamaan puolustusmenoja.

Pääministeri Donald Tuskin johtama Puola on ehdoton priimus, mitä tulee eurooppalaisten Nato-maiden puolustusmenoihin. Kuva: Robert Erdi

Ratkaisevinta koko Naton puolustuskyvyn kannalta on kuitenkin se, mitä tapahtuu Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Espanjassa ja Britanniassa. Toivoa herättää vain Saksa.

Euroopan suurimmalla kansantaloudella on takavuosien tiukan budjettikurin vuoksi varaa ottaa velkaa ja kasvattaa puolustusmenoja muita enemmän ja nopeammin.

Luottolukituslaitos Fitch on laskenut, että suurin osa Euroopan Nato-maista turvautuu pääasiassa veronkiristyksiin ja menoleikkauksiin. Saksassa tilanne on toinen. Sama koskee Ruotsia ja Tanskaa.

Britannialla ja Ranskalla on haluja kasvattaa puolustusmenoja, mutta ei rahaa. Molemmat ”ydinasemahdit” eivät näillä näkymin pääse asetettuihin tavoitteisiin.

Ranskan tilanne on erityisen huono. Maan julkinen talous on kuralla. Lisää velkaa on vaikea ottaa ja sekä verojen kiristäminen että sosiaalimenojen leikkaaminen on äärimmäisen vaikeaa.

Ensi kevään vaalitaistelussa SDP:n Antti LIndtman, keskustan Antti Kaikkonen, kokoomuksen Petteri Orpo ja perussuomalaisten Riikka joutuvat vääjäämättä vääntämään myös tulevista puolustusmenoista.  Kuva: Jaana Kankaanpää, Sanne Katainen

Suomi on tähän mennessä hoitanut puolustusleiviskänsä selvästi paremmin kuin taloudelliset verrokkimaat, Ruotsi, Tanska ja Saksa. Jatko näyttää kuitenkin synkältä.

Sotilaiden mielestä vuotuiset puolustusmenot pitäisi Suomessa kaksinkertaistaa 2029 mennessä. Lisää velkaa ei voida ottaa eikä veronkiristyksille ja leikkauksille löydy riittävästi poliittista kannatusta. Eli Suomi on luiskahtamassa Ranskan tielle.

Espanja ja Italia eivät halua eikä niillä myöskään ole varaa kasvattaa puolustusmenoja. Välimerellä sekä uhkakuvat että tavat hoitaa julkista taloutta ovat toisenlaisia kuin Pohjois-Euroopassa.

Monissa maissa poliittiset paineet kasvavat. Siitä pitävät huolen erityisesti äärilaitojen puolueet. Etelä-Euroopassa asuntokriisin ratkaiseminen on äänestäjille puolustuksen vahvistamista tärkeämpää.

Vasemmisto, myös maltillinen sellainen, vastustaa puolustusmenojen kasvattamista. Laitaoikeisto taas vähättelee Venäjän uhkaa.

Friedrich Merzin (vas.) johtamalla Saksalla on varaa kasvattaa puolustusmenoja, Emmanuel Macronin Ranskalla ei. Eurooppalaisen Naton kannalta huolestuttavaa on, että mahtimaiden välinen hävittäjähanke kariutui. Kuva: Timo Filpus

Saksassa laitaoikeistopuolue AfD on mielipidemittauksissa noussut jo selvästi maan suurimmaksi. Se voi jatkossa vähentää liittokansleri Friedrich Merzin poliittista liikkumavaraa. Ranskassa laitaoikeistolle povataan voittoa kevään presidentinvaaleissa.

Poliittisia paineita vähentäisi se, jos äänestäjille voitaisiin osoittaa, että rahaa laitetaan sekä puolustuksen että talouden kannalta oikeisiin asioihin. Näin ei kuitenkaan ole.

Yhteiset puolustusteolliset hankkeet kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Mahtimaat ajavat mieluummin omaa kuin yhteistä etua. Ja lisäksi yhä selvemmältä näyttää, että rahaa tuhlataan asejärjestelmiin, joilla on modernissa sodankäynnissä kovin vähän käyttöä.

Patrian kaltaiset yksittäiset eurooppalaiset puolustusalan yritykset menestyvät, kun puolustusmenoja lisätään, mutta suuret yhteiset teolliset hankkeet tuntuvat kaatuvat yksi toisensa jälkeen. Kuva: Emmi Korhonen

Investointeja ei suunnata riittävästi tutkimukseen ja tuotekehitykseen, joista myös siviilitalous jatkossa hyötyisi. USA on tässä suhteessa hyvä esimerkki. Sen talousmahti, esimerkiksi digijättien ylivoima, perustuu suurelta osin puolustusteollisuuden pitkäjänteiseen tutkimukseen ja tuotekehityksen.