• Suomen ei pidä lähteä edistämään EU:n omaa puolustusta, vaikka äänestäjät sen perään huutavat

    Eurooppalaisen Naton vahvistaminen on se mitä kipeästi tarvitaan riippumatta USA:n poukkoilusta.
    Tilaajalle
    Vielä viime kesänä Haagissa näytti siltä, että Euroopan johtajat voivat luottaa Yhdysvaltoihin ja presidentti Trumpiin.
    Vielä viime kesänä Haagissa näytti siltä, että Euroopan johtajat voivat luottaa Yhdysvaltoihin ja presidentti Trumpiin. Kuva: Fred Utrecht
    Uutiset|Turvallisuus
    15.6.202607:00
    Kommentti
    Tapio Nurminen
    München
    Lue artikkelin tiivistelmä
    • Kirjoituksen mukaan Euroopan turvallisuutta vahvistaa EU:n oman puolustuksen sijaan eurooppalaisempi Nato ja JEF-ryhmän kaltaiset ratkaisut.

    Suomalaisten selvä enemmistö haluaa MT:n kyselyn mukaan EU:lle oman Yhdysvalloista riippumattoman puolustusrakenteen. Henki on samansuuntainen myös muualla Euroopassa, sanoo Tampereen yliopiston professori Tuomas Forsberg.

    Miksi näin? Siksi, että tavallisten eurooppalaisten luottamus USA:n nykyjohtoon, erityisesti presidentti Donald Trumpiin, on pohjalukemissa.

    Eurooppalaisten luottamus USA:n nykyjohtoon on pohjalukemissa.

    Eurooppalaiset turvallisuusasiantuntijat vastaavat kysymykseen, voiko Trumpin Yhdysvaltoihin luottaa kolmella sanalla: kyllä, ei ja ehkä. Kaikki vastaukset ovat samanaikaisesti päteviä, koska kukaan ei voi tietää.

    Lisää aiheesta
    • Saksa on sanonut tarvitsevansa kuumeisesti Tomahawk-ohjuksia. AFP/LEHTIKUVA.

      Politiikka | Politico: USA ei myykään ohjuksia Saksalle – pelkää Venäjän kostoa

    Välillä näyttää siltä, että luokaton mielistely ja Trumpin pillin mukaan tanssiminen vahvistaa luottamusta. Välillä taas ei.

    Trump kimpaantui siitä, että Nato-liittolaiset eivät ole tukeneet varauksetta USA:n hyökkäystä Iraniin.
    Trump kimpaantui siitä, että Nato-liittolaiset eivät ole tukeneet varauksetta USA:n hyökkäystä Iraniin. Kuva: Timo Filpus

    Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ammattilaiset yrittävät epätoivoisesti korostaa, että Yhdysvaltoihin voi Trumpista huolimatta luottaa, koska yhteistyö amerikkalaisten Nato-edustajien ja Washingtonin puolustushallinnon kanssa sujuu saumattomasti.

    Ikävä kyllä ei voi, koska tiukan paikan tullen Valkoisen talon isäntä päättää suvereenisti, mitä Naton viidennen artiklan turvatakuut milloinkin tarkoittavat.

    Valkoisen talon isäntä päättää suvereenisti, mitä Naton viidennen artiklan turvatakuut milloinkin tarkoittavat.

    Kun kansalaisten luottamus tärkeimmän Nato-liittolaisen johtajaan on nollassa tai pakkasen puolella, Euroopan unionin varaan rakennettava itsenäinen puolustus tuntuu paremmalta vaihtoehdolta.

    Tuntuu, mutta ei valitettavasti ole sitä.

    Jos Euroopan poliittiset päättäjät päätyvät siihen, että oikea ja aito strateginen autonomia tarkoittaa EU:n varaan rakennettavaa Natosta ja USA:sta irti kytkettyä puolustusta, Euroopan turvallisuus heikkenee.

    Brittivetoisen JEF-ryhmän kaltaiset Naton sisäiset eurooppalaiset ratkaisut vahvistavat Suomen ja Euroopan turvallisuutta enemmän kuin EU:n sotilaallisen suorituskyvyn vahvistaminen. Britannian pääministeri Keir Starmer osallistui keväällä presidentti Alexander Stubbin isännöimään JEF-kokoukseen Helsingissä.
    Brittivetoisen JEF-ryhmän kaltaiset Naton sisäiset eurooppalaiset ratkaisut vahvistavat Suomen ja Euroopan turvallisuutta enemmän kuin EU:n sotilaallisen suorituskyvyn vahvistaminen. Britannian pääministeri Keir Starmer osallistui keväällä presidentti Alexander Stubbin isännöimään JEF-kokoukseen Helsingissä. Kuva: Matti Porre / Tasavallan presidentin kanslia

    Vielä suurempi virhe on se, että tehdään kaikki mahdoton ja mahdollinen, jotta Trump pysyy tyytyväisenä ja toivotaan, että tolkku palaa Washingtoniin. Ja jos tai kun se kolmen vuoden päästä palaa, huokaistaan helpotuksesta ja käperrytään tyytyväisinä USA:n siipien suojaan.

    Näin tehtiin Trumpin ykköskauden jälkeen. Toivottavasti ei tehdä enää.

    Vielä suurempi virhe on se, että yritetään pitää Trump tyytyväisenä ja toivotaan, että tolkku palaa Washingtoniin.

    Ainoa oikea vastaus eurooppalaisten äänestäjien huutoon itsenäisemmästä puolustuksesta on Naton muuttaminen eurooppalaisemmaksi. Sellaiseksi, joka säilyttää nykyiset USA:n kanssa rakennetut kyvykkyydet, mutta pystyy toimimaan itsenäisesti ja tehokkaasti myös silloin, kun USA syystä tai toisesta epäröi.

    Tämä onneksi tehdään jo. Tekemistä pitää jatkaa ja nopeuttaa. Sellainen strateginen autonomia, joka vain entisestään kasvattaa Trumpin auki repimää USA:n ja Euroopan välistä kuilua, on syytä unohtaa.

    Lisää aiheesta
    • Presidentti Alexander Stubb pitää muutosta Ranskan ydinasedoktriinissa tervetulleena eikä näe Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa mitään esteitä aloitteeseen liittymiselle. LEHTIKUVA.

      Politiikka | Presidentti Stubb: Naton tulevassa huippukokouksessa on enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia

    • USA:n tuen pieneneminen Euroopalle ja Euroopan rakoilu ovat herättäneet huolta siitä, että Venäjä voisi hyökätä muuallekin jo Ukrainan sodan aikana. ”Sellaisilla puheilla ei ole havaintojemme pohjalta mitään perusteita, vaikka saatamme nähdä hybridikeinojen käyttöä jatkossakin”, Janne Jaakkola rauhoittelee.

      Maanpuolustus | Miehittämättömät järjestelmät voivat jatkossa taistella keskenään, kertoo Puolustusvoimain komentaja MT:lle

      Tilaajalle
    • Vahtimestari Johan Liljeblad nostaa lippua salkoon lagting- eli maakuntapäivätalolla.

      Politiikka | Turvallisuus on Ahvenanmaalla nyt kuuma peruna – demilitarisoinnista pidetään silti kiinni

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    Nato
    EU
    puolustus
    turvallisuuspolitiikka
    Donald Trump
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Makitan uusimmat raivausvaljaat ovat maksimoidun huomioväriset, ja ne sisältävät runsaasti heijastimia. Valjaat on varustettu runsailla säädöillä.

    Koneviesti | Makitan uusissa raivaussahavaljaissa on laajat säätövarat – pitkäkin sahaaja löytää itselleen hyvät säädöt

    Tilaajalle
  • Koneviesti | Leguan Liftsiltä virtuaalinen koulutusohjelma – tavoitteena palvella asiakkaita ja sidosryhmiä maailmanlaajuisesti

  • Jokainen liitoskohta polttimessa tulee tarkastaa vuodon varalta. Leikkauslaitteen vuotoja voi selvittää asentamalla laitteeseen umpinainen suutintulppa polttoleikkausuuttimen paikalle, jonka jälkeen leikkauslaitteeseen lasketaan kaasupaine avaamalla kuristinventtiili. Tulpan avulla on mahdollisuus tarkastaa kuristimien tiiviys sekä kiinni- että auki-asennoissa.

    Koneviesti | Kaasuhitsauslaitteiden vuotokohtien paikallistaminen – kaasuvuotojen etsinnässä apuna pitää käyttää vuodonilmaisinsuihketta

    Tilaajalle