
Kansainvälisten kriisien vaikutukset ovat heijastuneet tuotantopanosten hintoihin ja ovat mitä ilmeisimmin saaneet muutamia maatalousyrittäjiä perumaan tai siirtämään investointejaan, kertoo OP-Pohjolan maa- ja metsätalousjohtaja Teppo Pöllänen.
”Olemme kohdanneet muutamia tapauksia ja varmasti tulemme käymään asiasta keskustelua jatkossakin”, hän kertoi torstaina.
Peruuntuneet hankkeet ovat kuitenkin olleet vain yksittäisiä.
Nousseet kustannukset tuskin ovat hänen mukaansa ainoa syy mutta ne voivat osaltaan vaikuttaa hankkeiden toteutusten perumisiin tai siirtoihin.
Iranin sodan nostattamilla kustannuksilla tulee Pölläsen mukaan olemaan jonkinasteista vaikutusta tilojen maksuvalmiuteen.
Toisaalta viime vuosina OP-Pohjolan maatalousasiakkaiden tilivarojen määrä on hänen mukaansa kasvanut historian korkeimmalle tasolle. Investoinnit ovat olleet jäissä, joten rahaa on makuutettu tileillä.
”Näemme kysynnän elpymistä ympäri Suomea.”
OP-Pohjolasta haetut ja myönnetyt maatalouden luotot ovat alkuvuonna lisääntyneet, kertoo Pöllänen.
OP-Pohjola on maatalouden suurin rahoittaja Suomessa.
Lukuja Pöllänen ei kerro mutta vuoden ensimmäisellä neljänneksellä OP-Pohjola on rahoittanut ”merkittävästi enemmän” maatalouden hankkeita kuin vastaavaan aikaan viime vuonna, hän luonnehtii.
Investointihankkeita on toteutettu muun muassa maidontuotannossa, joista osa on kuitenkin ollut korjaus- ja ylläpitoinvestointeja. Myös peltokauppoja toteutetaan suhteellisen aktiivisesti.
”Näemme kysynnän elpymistä ympäri Suomea. Millään alueella ei luottokysynnässä ole negatiivista kehitystä.”
”OP-Pohjolan luottopolitiikka ohjaa kaikkia osuuspankkeja mutta päätöksenteko tapahtuu paikallisesti.”
Taustalla on Pölläsen mukaan muun muassa vuosien aikana kertyneen investointipaineen purkautuminen, maidontuotannon kannattavuuden kohentuminen ja OP:n luottopolitiikan muutos, joka näkyy myönnettyjen luottojen määrän kasvuna.
OP haluaa Pölläsen mukaan olla mukana turvaamassa huoltovarmuutta ja ruokaturvaa.
OP-Pohjolan pääjohtaja Timo Ritakallio kertoi viime lokakuussa MT:lle, että finanssiryhmä on nyt valmis ottamaan pk-yritysten rahoituksessa aiempaa enemmän riskiä.
Tämä näkyy luoton myöntämisten kasvuna, vaikka luottokriteerit eivät itsessään ole muuttuneet.
”OP-Pohjolan luottopolitiikka ohjaa kaikkia osuuspankkeja mutta päätöksenteko tapahtuu paikallisesti”, kertoo Pöllänen.
Kasvinviljelytilojen haasteet tulevat luonnollisesti heijastumaan koko ruokaketjuun.
Maatalouden rahoituskriisi on Pölläsen mukaan ollut pikemminkin kannattavuuskriisi. Heikko kannattavuus tekee rahoituksen saamisesta haastavaa.
”Tänä päivänä maatila, on se sitten elinkeinonharjoittaja tai osakeyhtiömuotoinen yritys, saa kyllä rahoituksen, jos hankkeen kannattavuus- ja toimintanäkymät ovat positiiviset.”
Finnvera lähtee toukokuussa takaamaan maatalouden isoja hankkeita. Pölläsestä se on erittäin positiivinen asia ja tulee auttamaan hankkeita eteenpäin.
Miten isoista hankemääristä puhutaan, on hänen mukaansa kysymysmerkki.
”Täytyy kuitenkin tämän vuoden kokemusten perusteella todeta, että varsin vähän olemme kohdanneet hankkeita, joissa vakuusvaje olisi ylivoimainen haaste. Kannattavuus on edelleen, kuten jatkossakin, käytännössä yksi merkittävimmistä rahoituksen saatavuutta ohjaavista tekijöistä.”
Etenkin kasvinviljelyssä on tunnistettuja kannattavuushaasteita. Pölläsen mukaan tilojen toiminnan muutoksia tullaan mitä ilmeisimmin näkemään. Kasvinviljelytilojen haasteet tulevat luonnollisesti heijastumaan koko ruokaketjuun.
”Kannattavan tuotannon resepti on se, että investoinnit ovat oikea-aikaisia, maltillisia ja tehty harkinnalla.”
Pölläsen mukaan Suomessa on kuitenkin hyvät mahdollisuudet ylläpitää kannattavaa tuotantotoimintaa jatkossakin.
”Kannattavan tuotannon resepti on se, että investoinnit ovat oikea-aikaisia, maltillisia ja tehty harkinnalla. Taustalla on vahvaa talousosaamista, kykyä analysoida ja ennen kaikkea seurata kannattavuutta, kykyä kumppanoitua ja käyttää verkostoja. Tänä päivänä on tullut mukaan myös kyvykkyys toimia vastuullisesti.”
Kansallisesti tarvittaisiin nyt Pölläsen mielestä positiivista katsetta eteenpäin.
”Suomessa tuotetaan puhtaita ja laadukkaita maataloustuotteita. Ruokaviennin kasvattamiseen on Suomessa mahdollisuuksia. Se on yksi keino saada tähän ruokajärjestelmään sieltä puuttuva rahamäärä tai ainakin osa siitä.”