• HKScanista lähtevälle johtajalle miljoonakorvaus

    Yhtiölle ja sen omistajille jatkuvat toimitusjohtajan vaihdokset irtisanomiskorvauksineen maksavat maltaita.
    Tero Hemmilä työskenteli HKScanin toimitusjohtajana helmikuusta 2019 tähän päivään.
    Tero Hemmilä työskenteli HKScanin toimitusjohtajana helmikuusta 2019 tähän päivään. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset|Talous
    29.9.202219:49
    Kimmo Lundén

    HKScanin toimitusjohtajana helmikuusta 2019 toiminut Tero Hemmilä lähti yhtiön hallituksen kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti välittömästi tehtävästään.

    Yhtiö nimitti väliaikaisen toimitusjohtajan ja käynnisti uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.

    HKScanille ja sen omistajille jatkuvat toimitusjohtajan vaihdokset irtisanomiskorvauksineen eivät tule halvaksi: sopimuksen mukaan Hemmilä saa irtisanomiskorvauksena 12 kuukauden palkan sekä yhtiön maksaman ja jo kertyneen lisäeläkevakuutukseen maksetun eläkesäästön.

    Hemmilän palkka ja maksetut kannustinpalkkiot olivat vuonna 2021 yhteensä 997 560 euroa.

    HKScan on vaihtanut toimitusjohtajiaan suhteellisen tiuhaan. Hemmilän edeltäjä Jari Latvanen toimi lihatalon johdossa vuodet 2016–2018. Hänen edeltäjänsä oli Hannu Kottonen, 2012–2016. Kottonen peri toimitusjohtajuuden Matti Perkonojalta (2009–2012).

    Lisää aiheesta
    • ”Meillä on resursseja uudistua monipuoliseksi ruokataloksi”, vakuutti MT:lle HKScanin hallituksen puheenjohtaja Reijo Kiskola.

      Talous | HKScanin pitää löytää tie kannattavaan liiketoimintaan: ”Emme määrittele itseämme kriisiyhtiöksi. Tietyt mittarit ovat tiukoilla”

      Tilaajalle
    • Elintarviketeollisuus | HKScan: Tulosvaroitus, toimitusjohtaja Tero Hemmilälle potkut

    • Lihan tuottajahintoja on saatu nostettua ja nousu on pystytty siirtämään kauppaan asti.

      Lihantuotanto | Pahin kriisitunnelma tiloilla helpottanut, arvioi HKScan – tuottajahintoja nostettu vuodessa noin 30–40 prosenttia

    • Talous | Säästöihin pyrkivä HKScan vähentää Raumalla 55 työtehtävää – Tanskassa siipikarja tuo konsernille nostetta, Euroopan sikakriisi sotkee Baltian markkinoita

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle