

Ensi vuoden aikana Suomessa siirrytään teräväpiirtolaatuisiin televisiolähetyksiin. Mikäli itsellä ei vielä ole teräväpiirtokelpoista laitetta, mutta haluaa sellaisen kuitenkin hankkia, ei ainoa vaihtoehto ole täysin uuden laitteen ostaminen, vaan laitteen voi ostaa myös käytettynä.
Asiantuntija varoittaa kuitenkin käytetyn laitteen ostamisessa piilevästä ikävän yllätyksen mahdollisuudesta.
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin taajuuksista vastaava päällikkö Suvi Juurakko-Lehikoinen huomauttaa, että nykyisin käytössä olevasta televisiosta ei nimittäin päälle päin useinkaan näe, tukeeko se teräväpiirtolähetyksiä vai ei. Erityisesti uudemmissa malleissa erilaisia päälle päin näkyviä merkintöjä on melko vähän.
”Ei ole sellaista selkeää peukalosääntöä”, Juurakko-Lehikoinen sanoo.
Vielä menneinä vuosina televioissa oli HD-valmiudesta kertovia tarroja, mutta enää nykyisellään niitä ei näy useinkaan edes uusissa laitteissa. Juurakko-Lehikoinen huomauttaa myös, että monesti tarroja on ollut myyntipakkauksissa, eikä niinkään laitteessa itsessään.
Televisiosta voi toki pyrkiä löytämään merkinnän DVB-T2 -virittimestä, mutta tuon merkinnän löytäminen voi olla haastavaa, ellei televisiota käy läpi todella huolellisesti. Merkintä virittimestä voi olla kuitenkin television tyyppikilvessä.
Juurakko-Lehikoinen vinkkaa, että teräväpiirtoyhteensopivuuden voi tarkistaa niin, että katsoo, näkyvätkö televisiossa esimerkiksi Yleisradion HD-kanavat. Tämä kanavien näkyvyyden tarkistaminen edellyttää kuitenkin sitä, että television laittaa päälle. Ylen HD-kanavien pitäisi näkyä antenniverkossa kanavapaikalla 21 ja kaapeliverkossa kanavapaikalla 1.
”Jos laite näyttää HD-sisällöt, silloin se varmasti yhteensopiva on”, Juurakko-Lehikoinen painottaa.

Elektroniikka- ja kodinkonekaupan yhdistys ETKO ry:n hallituksen puheenjohtaja, Samsungin myyntijohtaja Markus Nummisalolla on tarjota lisävinkki siihen, miten television teräväpiirtokelpoisuuden voi tarkistaa. Television takana olevasta tyyppikilvestä voi nimittäin ottaa valokuvan. Kun kuvassa olevan laitteen tyyppinumeron syöttää sivustolle testatutlaitteet.fi, näkee, näyttääkö oma televisio teräväpiirtolähetyksiä.
Käytetyn television ostamiseen liittyvästä ikävän yllätyksen vaarasta huolimatta Juurakko-Lehikoinen ei lähde sanomaan, ettei käytettyä televisiota kannata ostaa. Hän painottaa, että käytetyn laitteen tapauksessa ostajan on syytä olla tarkkana. Laitetta olisikin hyvä päästä kokeilemaan ennen ostopäätöstä.
Käytetyn laitteen ostaminen voi olla järkevää vaikkapa silloin, kun esimerkiksi sukulaiset uusivat televisioitaan ja vaihtavat ruutunsa aiempaa suurempiin. Juurakko-Lehikoisella onkin viesti henkilöille, jotka ovat uusimassa teräväpiirtoyhteensopivia televisioitaan.
”Jos on laittamassa laitetta kierrätykseen, lähipiiriltä tai tuttavilta voi kysyä, olisiko jollain sille tarvetta”, Juurakko-Lehikoinen vinkkaa.