• Suuri veronpalautus voi vaikuttaa toimeentulotukeen jopa useita kuukausia

    Kelan mukaan suurella veronpalautuksella voi olla vaikutuksia toimeentulotukeen useiden kuukausien ajan.
    Jos veronpalautus on huomioitu toimeentulotuen päätöksessä liian suurena, asiakkaan on haettava itse tuen tarkistamista Kelasta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMA.
    Jos veronpalautus on huomioitu toimeentulotuen päätöksessä liian suurena, asiakkaan on haettava itse tuen tarkistamista Kelasta. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMA.  
    Uutiset|Talous
    9.6.202514:25
    STT

    Veronpalautus voi vaikuttaa toimeentulotukeen, kertoo Kela tiedotteessaan.

    Toimeentulotukeen vaikuttaa se osa veronpalautuksesta, joka ylittää yksin asuvalla 50 euroa kuukaudessa ja perheellä 100 euroa kuukaudessa. Esimerkiksi yksin asuvalla 200 euron veronpalautuksesta 150 euroa vaikuttaa toimeentulotukeen.

    Verohallinto vahvistaa elokuussa maksettavat veronpalautukset kesäkuun aikana. Mikäli päätös toimeentulotuesta on tehty ennen kesäkuuta, veronpalautus on voitu huomioida keskeneräisen verotuksen perusteella.

    Jos veronpalautus on pienempi kuin keskeneräisessä verotuksessa arvioitu ja se on huomioitu toimeentulotuen päätöksessä liian suurena, asiakkaan on haettava itse tuen tarkistamista Kelasta. Päätöksen tarkistamista on haettava myös silloin, jos palautuksen maksupäivä muuttuu.

    Kelan mukaan suurella veronpalautuksella voi olla vaikutuksia toimeentulotukeen useiden kuukausien ajan.

    Toimeentulotukeen vaikuttavat kaikki hakijan ja hänen perheensä käytettävissä olevat tulot ja varat.

    Lisää aiheesta
    • Kelan viime vuoden etuusmenot kasvoivat edellisvuodesta 4,3 prosenttia. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.

      Yhteiskunta | Kela maksoi viime vuonna etuuksia yli 17 miljardia euroa – suurimmat menoerät sairaus- ja eläkevakuutukset

    • Digituen tarve on Kuntaliiton selvityksen mukaan suuri ja vain kasvaa. Jo nyt kunnissa koettiin vaikeaksi vastata tarpeeseen riittävällä tasolla.

      Yhteiskunta | Ikäihminen jäi koko kesäksi ilman nettiä, kun alueen ainoa digineuvoja oli lomalla – leikkaukset iskevät vanhusten digineuvontaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle