• KL: Kelan uusi käskyttäjä tylyttää terveydenhuollon mallia ”satukertomukseksi ja suunnitelmataloudeksi”

    Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen vaatii sairausmäärään perustuvan rahoituksen ohjaamista tuottavuuden hyväksi.
    Kelan uusi pääjohtaja Lasse Lehtonen, 63, on toiminut aiemmin muun muassa Husin hallintoylilääkärinä ja diagnostiikkajohtajana.
    Kelan uusi pääjohtaja Lasse Lehtonen, 63, on toiminut aiemmin muun muassa Husin hallintoylilääkärinä ja diagnostiikkajohtajana. Kuva: Kela
    Uutiset|Terveydenhuolto
    24.6.202518:30
    Harri Kallio-Kurssi

    Kelan uusi pääjohtaja Lasse Lehtonen sanoo Kauppalehden haastattelussa, että terveydenhoidon tuottavuus on heikentynyt aiempaan verrattuna. Erityisesti tämä koskee perusterveydenhoitoa ja ikääntyneitä.

    ”20 vuotta sitten meillä oli noin kymmenen miljoonaa fyysistä lääkärissä käyntiä terveyskeskuksissa. Nyt on enää vähän yli neljä ja samaan aikaan lääkärien määrä on melkein kaksinkertaistunut. Palvelutehtävän sijaan terveyskeskuksiin on kehitetty palvelunestomuuri, joka minua huolestuttaa erityisesti senioreiden kohdalla”, Lehtonen sanoo.

    Osa käyntien vähenemisestä johtuu lisääntyneestä etävastaanotosta.

    Italiassa senioriväkeä hoidetaan ”muullakin kuin oliiviöljyllä” ja elinajanodote on vuosia Suomea pidempi, Lehtonen sanoo.

    ”Sote-uudistusta tehtäessä ajatus on ollut, että kaikki rahat siirretään hyvinvointialueille.”

    Sairastavuusmäärään perustuvaa nykyrahoitusta pitäisi Lehtosen mielestä tuottavuuden nimissä ohjata niille alueille, jotka pystyvät hoitamaan samalla rahalla keskimääräistä enemmän potilaita.

    Terveysmenot asukasta kohden tai suhteessa bkt:hen ovat Suomessa EU:n keskitasoa. Vuonna 2022 Suomessa oli OECD:n mukaan 14 hoitajaa tuhatta henkeä kohden. EU-keskiarvo on vain noin kahdeksan.

    ”Sote-uudistusta tehtäessä ajatus on ollut, että kaikki rahat siirretään hyvinvointialueille ja mennään tämmöiseen hyvin valtio-ohjattuun järjestelmään, joka on minusta aika puhdasta suunnitelmataloutta”, Lehtonen sanoo KL:lle.

    Lehtosen mielestä nykyajattelussa mammuttimaiset terveyskeskukset hoitavat moninaisia asioita niin, etteivät hoitoa tarvitsevat sinne lopulta pääse.

    Lisää aiheesta
    • Jyväskyläläinen lääkäri ja keskustan sitoutumaton aluevaltuutettu Matias Lahti on tehnyt valtuustoaloitteen lääkäreiden ammatinharjoittajamallin pilotoinnista Keski-Suomen hyvinvointialueella.

      Terveydenhuolto | Keski-Suomessa halutaan pilotoida lääkäreiden ammatinharjoittajamallia – ”Hoidon jatkuvuus säästää aikaa ja rahaa”

    • Hallitus haluaa nyt kokeilla mallia, jossa yli 65-vuotiaat voisivat käydä yksityisellä yleislääkärillä terveyskeskusmaksun hinnalla. Kela maksaisi lääkäriasemille asetettavan hintakaton ja asiakasmaksun erotuksen.

      Yhteiskunta | Hallituksen ideologinen pohja näkyy Kela-päätöksissä

    • Potilastyötä ja hallintoa. Sote-alueiden henkilöstökulut olivat viime vuonna yhteensä 10,3 miljardia euroa. Kuvituskuva.

      Politiikka ja talous | Analyysi: Hyvinvointialueilla on yli 10 000 hoitajaa ja lääkäriä hoitamassa potilaiden sijasta hallintoa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle