• 500 miljoonan euron valonpilkahdus itään –Haminaan suunniteltu akkumateriaalitehdas sai ympäristöluvan

    Tuotannon on tarkoitus alkaa lähivuosina.
    Havainnekuva Haminaan suunnitellusta akkutehtaasta.
    Havainnekuva Haminaan suunnitellusta akkutehtaasta.  Kuva: CNGR Finland
    Uutiset|Energia
    12.2.202410:45
    Terhi Torikka

    Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) on myöntänyt CNGR Finlandin suunnittelemalle Haminan akkumateriaalitehtaalle ympäristöluvan.

    Suomalaisen CNGR Finland Oy:n tavoitteena on rakentaa huippumoderni tuotantolaitos, joka hyödyntää alan viimeisintä teknologiaa.

    Laitoksessa on tarkoitus valmistaa vuosittain noin 60 000 tonnia muun muassa premium-sähköajoneuvojen akuissa tarvittavaa prekursorimateriaalia (pCAM), mikä mahdollistaa noin 500 000 sähköauton akkua vuodessa.

    Yhtiö toteaa, että ympäristöluvan saaminen on iso virstanpylväs työssä eteenpäin.

    ”Alueelle on muodostumassa keskeinen akkualan osaamiskeskus, jolla on positiivinen, taloutta ja työllisyyttä kasvattava vaikutus”, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Thorsten Lahrs tiedotteessa.

    Hankkeelle on myönnetty vihreän siirtymän etusijamenettely.

    Tehdashankkeesta on tehty kattava ympäristövaikutusten arviointi (YVA), joka käsitti muun muassa vaihtoehtoisten laitoksen sijoituspaikkojen arvioinnin sekä mallinnukset vesistövaikutuksista. Arvioinnin katsottiin täyttävän sille asetetut vaatimukset, ja että tutkitut vaihtoehdot ovat ympäristövaikutusten näkökulmasta toteuttamiskelpoisia.

    Lahrs kuvailee akkuteollisuutta vuosikymmenen menestystarinaksi.

    ”Olemme avainroolissa rakentamassa kestävää ja kokonaan uutta, kiertotaloutta hyödyntävää teollisuudenalaa Suomeen ja Kymenlaakson alueelle.”

    Avi toteaa päätöksessään, että toiminta täyttää ympäristönsuojelulaissa ja jätelaissa sekä asetuksissa annetut vaatimukset sekä luonnonsuojelulain vaatimukset.

    “Aktiivinen sidosryhmä- ja kansalaiskeskustelu on tärkeä osa vihreän siirtymän hankkeiden kehittämistä ja niiden läpinäkyvyyttä. Ympäristövaikutusten seuranta sekä Suomen lainsäädännön noudattaminen ovat toimintamme ehdottomia kulmakiviä”, summaa Lahrs tiedotteessa.

    CNGR Finland kaavailee akkumateriaalitehtaan yhteyteen myös raaka-aineiden esikäsittely- ja kierrätyslaitosta. Sillä on tarkoitus varmistaa akkumetallien mahdollisimman tehokas uusiokäyttö tulevaisuudessa.

    Lisää aiheesta
    • Kevät on routavaurioiden aikaa, jolloin kaikkien autoilijoiden, mutta erityisesti sähköautolla ajavien kannattaa olla tarkkaavaisia tiestön kunnon suhteen.

      Autot | Sähköauto on perinteistä autoa herkempi vaurioille – katso vinkit, joilla voit säästää pitkän pennin

    • Kollegat toivottelivat toimittaja Veikko Niittymaalle onnea matkaan, kun hän lähti hakemaan käytettyä sähköautoa saksalaisesta autoliikkeestä.

      Liikenne | Ostin käytetyn sähköauton Saksasta – kuinkas sitten kävi?

    • Kirjoittajan mielestä Haminaan suunnitellussa akkumateriaalituotannossa käytetään parasta mahdollista teknologiaa.

      Ympäristö | Lukijalta: Akkumateriaalituotanto sopii prosessiteollisuuden huippumaahan

      Tilaajalle
    • Vaasa ja Kaakkois-Suomi hävisivät – Northvoltin suuri akkutehdas tulee Ruotsiin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi