

Jo vuosia odotettua hyppypanosta saadaan edelleen odottaa. Vaikka aseesta odotetaan jalkaväkimiinojen korvaajaa, ja sitä kohtaan on ollut suuria odotuksia, Puolustusvoimat on hankkinut Ottawan sopimuksen takia tuhottujen jalkaväkimiinojen tilalle muita aseita.
Pioneeritarkastaja, eversti Riku Mikkonen Maavoimien esikunnasta kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että hyppypanoksen kehitystyössä on ollut tiettyjä teknisiä ongelmia, joiden takia projekti on viivästynyt.
Mikkonen korostaa, että Puolustusvoimat on tilaaja, eikä itse kehitä välinettä.
Eversti Mikkonen ei lähde arvioimaan, milloin ase saadaan Puolustusvoimien käyttöön.
Tähän mennessä jalkaväkimiinoja on korvattu Mikkosen mukaan panssarimiinan raivaamisenestopanoksilla, panssarimiinan modernisoimisella, viuhkapanoksilla, lennokeilla, pimeänäkövälineillä sekä valvonta- ja tulenjohtovälineillä.
Varsinaisesti jalkaväkimiinojen korvaamiseen liittyvät hankkeet ovat eversti Mikkosen mukaan päättyneet jo vuosia sitten. Hän kuitenkin lisää, että Maavoimat ja pioneeriaselaji ylläpitävät ja kehittävät suorituskykyään materiaalihankkeilla jatkuvasti.
”Osa materiaalista tosin on samankaltaista kuin jalkaväkimiinojen suorituskyvyn korvaamisen hankkeella hankittiin, mutta se ei ole hankintaperuste.”