• Dna-näyte otetaan kaapaisemalla tikulla soluja posken sisäpinnalta.
    Dna-näyte otetaan kaapaisemalla tikulla soluja posken sisäpinnalta.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Savon sukujen salat avautuvat

    Jo 90 prosenttia Savon talonpoikaissuvuista on antanut tutkija Ari Kolehmaiselle dna-näytteen. Viimeisiä kaipaillaan mukaan tutkimukseen.
    Uutiset|Historia ja perinne
    25.11.202523:00
    Päivitetty27.11.202509:01
    Paula Liesmäki

    Savossa on käynnissä ennennäkemättömän laaja tutkimus, jossa dna-testien avulla selvitetään savolaisten talonpoikaissukujen alkuperää ja kulkureittejä.

    Sukututkija ja väitöskirjan tekijä Ari Kolehmainen kertoo projektin tuovan aivan uuden näkökulman siihen, keitä savolaiset ovat ja mistä he ovat tulleet.

    Hän yhdistää dna-tietoihin nimistö- ja asiakirjatutkimusta.

    "Ensimmäisen kerran on mahdollista selvittää sukujen perimmäiset syntyjuuret ja asutushistoriallinen tausta”, Kolehmainen kertoo.

    Dna-testit paljastivat yllätyksen Ari Kolehmaisen omasta suvusta.
    Dna-testit paljastivat yllätyksen Ari Kolehmaisen omasta suvusta.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Kolehmainen pyrkii kartoittamaan kaikki Savon 1600-luvun tekstilähteisiin, kuten veroluetteloihin ja maakirjoihin, kirjatut talonpoikaissuvut.

    Jo 90 prosenttia Savon talonpoikaissuvuista on antanut Kolehmaiselle dna-näytteen. Näytteitä on otettu reilun puolentoista vuoden aikana noin 1 700. Lisäksi pohjalla ovat aiemmat sukuseurojen ja harrastajien tekemät dna-testit.

    Dna-näyte otetaan kaapaisemalla tikulla soluja posken sisäpinnalta. Näytteitä kerätään edelleen, erityisesti pienistä ja harvinaisista sukuhaaroista. Savon alueelta kartoittamatta on enää kymmeniä sukuja.

    ”Viimeisten näytteiden saaminen on kovaa työtä, koska siellä on paljon pieniä sukuja, joista ei välttämättä helposti löydy kiinnostuneita.”

    Luento ja dna-näytteenottotilaisuus veti Mäntyharjun Kulttuurisaliin noin 80 ihmistä lokakuun viimeisenä sunnuntaina.
    Luento ja dna-näytteenottotilaisuus veti Mäntyharjun Kulttuurisaliin noin 80 ihmistä lokakuun viimeisenä sunnuntaina.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Dna-testattavien on oltava miespuolisia ja suoraa isälinjaa suhteessa testattavaan sukuun.

    Isälinjaa voidaan tutkia y-dna-testillä jopa suvun kantaisään asti, sillä y-kromosomi siirtyy isältä pojalle vain pienin muutoksin.

    Testattavien tulee myös maksaa itse 350 euron dna-testi. Voidaan sanoa, että Savon sukujen tutkimus on miljoonahanke.

    ”Yhtä kokonaisrahoittajaa näin kalliiseen hankkeeseen ei pysty saamaan.”

    Dna-testin antanut saa tietoa omasta suvustaan ja Kolehmainen tietoa rakentaakseen isoa kuvaa.

    Kolehmaisen tutkimuksessa käytössä ovat Family Tree DNA:n isälinjaiset y-kromosomin testit.
    Kolehmaisen tutkimuksessa käytössä ovat Family Tree DNA:n isälinjaiset y-kromosomin testit. Kuva: Anna-Katri Hänninen
    Ari Kolehmainen on kiertänyt itäistä Suomea viime vuoden helmikuusta lähtien: pitänyt luentoja ja kerännyt dna-näytteitä.
    Ari Kolehmainen on kiertänyt itäistä Suomea viime vuoden helmikuusta lähtien: pitänyt luentoja ja kerännyt dna-näytteitä.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Savon asutushistoriasta piirtyy nyt uudenlainen kuva.

    Aiemmin on yleisesti luultu, että Savon asutus olisi tullut Karjalasta. Dna-tulokset kuitenkin osoittavat, että väestö juontuu pääosin Hämeestä, Kolehmainen kertoo.

    Savossa metsästäjäkeräilijäväestöä on ollut varhaisesta rautakaudesta lähtien. Harva väestö alkoi runsastua 1000-luvun alussa kaskiviljelyn myötä.

    Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa halusi 1540-luvulla asuttaa erämaat, jotta kruunu saisi lisää verotuloja. Lähinnä savolaiset olivat valmiit lähtemään erämaihin pysyvästi.

    Pohjois-Pohjanmaalle savolaiset ehtivät jo 1400-luvulla, Kainuu asutettiin 1500-luvulla, samoin Etelä-Pohjanmaan järviseutu, Keski-Suomi ja vanhat hämäläisten erämaat. 1600-luvulla savolaiset suuntasivat Laatokan Karjalaan ja Pohjois-Karjalaan.

     Savon alueen suvuista kartoittamatta on enää kymmeniä.
    Savon alueen suvuista kartoittamatta on enää kymmeniä.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Dna-testit ovat muuttaneet myös käsitystä Savon ja Karjalan sukunimien yhteyksistä. Alueiden sukunimet eivät liity toisiinsa.

    ”Ne ovat vain syntyneet, samoja nimiä on otettu käyttöön toisistaan riippumatta."

    Savolaista sukunimistöä on myös aiemmin pidetty hyvin muuttumattomana. Pojat ovat kuitenkin ottaneet eri nimiä kuin isänsä.

    Niitä ovat Kolehmaisen mukaan inspiroineet kristinusko ja paikkojen nimet. Esimerkiksi Ikäheimosen suvulla oli 1560-luvun verollepanokirjassa hallussaan Kilpimäki. Sen omistajista tuli Kilpeläisiä.

    Savossa sukunimi on periytynyt

    Sukunimien historiaa pääsee Suomessa tutkimaan parhaiten Savossa.

    Vanhat nimet ovat säilyneet hyvin toisin kuin Länsi-Suomessa, missä ei ollut periytyvää sukunimistöä.

    Myös Etelä-Karjala ja Kymenlaakso omaksuivat länsisuomalaisen sukunimikäytännön: nimi vaihtui talon mukaan.

    Savossa kaskiviljelyä harjoitettiin erämaapalstoilla kaukana taloista. Sukunimien periytyminen liittyy todennäköisesti tähän: periytyvät nimet ovat taanneet maaoikeudet palstoihin jatkossakin.

    Lännen peltoviljelyssä pellot olivat lähellä taloa, joten sukunimelle ei ollut tarvetta samalla tavalla.

    Lähde: Ari Kolehmainen

    Juvalta kotoisin oleva ja kuntaan paluumuuttanut Kolehmainen tekee väitöskirjaa Jyväskylän yliopistoon. Päätoimisesti hän työskentelee ammattisukututkijana Menneen jäljet -yrityksessään.

    Hän on tutkinut Kolehmaisten sukua 18-vuotiaasta asti. Jo satakunta Kolehmaista on käynyt dna-testissä – kyseessä on Suomen laajin yksittäisen suvun dna-kartoitus.

    Kolehmainen on myös ollut perustamassa viime vuonna Suomen geneettisen sukututkimuksen seuraa, jonka tavoitteena on laajentaa dna-testaus koko maahan.

    ”Jos kaikki suomalaiset suvut saataisiin testattua, aineisto olisi ainutlaatuinen ikkuna koko kansan historiaan.”

    Ari Kolehmainen kaipaa nyt dna-näytteitä alueilta, joille savolaiset asettuivat, kuten Laatokan Karjalasta ja Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksoista. Vieressä Mäntyharjun viestintä- ja markkinointikoordinaattori Mira Konga.
    Ari Kolehmainen kaipaa nyt dna-näytteitä alueilta, joille savolaiset asettuivat, kuten Laatokan Karjalasta ja Pohjois-Pohjanmaan jokilaaksoista. Vieressä Mäntyharjun viestintä- ja markkinointikoordinaattori Mira Konga.  Kuva: Anna-Katri Hänninen

    Dna-testit paljastivat yllätyksen myös tutkijan omasta suvusta. Ari Kolehmaisen sukuhaara ei olekaan Kolehmaisia.

    ”Isälinjassa on katkos. 1500- tai 1600-luvulla biologinen isä onkin ollut eri mies kuin papereissa.”

    ”Olen selvitellyt satojen muiden sukujen alkuperää mutta ironista kyllä, omaani en ole onnistunut selvittämään. Vaikka suurin osa savolaisista on testattu, yksikään suku ei ole niin lähellä, että voisi sanoa, että polveudumme siitä.”

    Vanhoja savolaisia sukuja

    Narinen

    Yksi Etelä-Savon vanhimpia sukuja, alun perin Juvalta. Narisen suvusta ovat haarautuneet useat myöhemmät suvut, kuten Hänninen ja Niskanen. Dna-tutkimukset osoittavat suvun juontuvan ainakin 1100–1200-luvulle.

    Asikainen

    Laaja ja vanha savolaiskanta­suku, jolla on useita haaroja erityisesti Pohjois-Savossa. Asikaisten eri haarojen välillä on tunnistettu varhaisia yhteyksiä, mutta suvun tarkka ikä juontuu rautakauden ja keskiajan taitteeseen.

    Kuosmanen

    Savon itäisimmistä osista lähtöisin oleva vanha suku, jonka nimi viittaa ortodoksisen kirkon varhaiseen vaikutukseen alueella. Kuosmasen suvusta on haarautunut esimerkiksi Turakainen ja Puhakainen.

    Hänninen

    Yksi Savon suurimmista suvista, jonka juuret johtavat Narisen kantasukuun. Hännisen haaroista on nimenvaihdosten kautta syntynyt uusia sukuja, kuten Niskanen ja Jalkanen.

    Leinonen

    Muinaissuomalainen sukunimi, joka tulee nimestä Leino ('haikea, surumielinen'). Leinosen suvulla on juuret rautakaudesta saakka ja haaroja laajasti eri puolilla Savoa.

    Halonen

    Laaja keskiaikainen ja jopa rautakautinen suku, jonka dna-jälki viittaa juurien ulottuvan 1100–1200-luvulle. Halosen suku on ollut yksi Savoa varhaisimmin asuttaneista.

    Ikäheimonen

    Rautakautinen kantasuku, jonka haaroista on osoitettu olevan yhteyksiä muihin vanhoihin savolaisiin sukuihin. Suvun alkujuuret ovat Rantasalmella.

    Lähde: Ari Kolehmainen

    Jutun faktalaatikkoa korjattu 26.11.25 klo 9.06: Asikaisen suvun kuvaus korjattu oikein. Lisäksi korjattu 27.11. klo 9.00 Kolehmaisen yrityksen nimi oikein.

    Lisää aiheesta
    • Peter Sjölund opastaa dna- ja sukututkimuksen maailmassa.

      Radio ja TV | Halusin tietää, mistä olen tullut ja päätin tehdä dna-testin – arviolta 40 000 suomalaista on tehnyt saman

    • Kuulutko sukuuni -tapahtuma järjestetään tänä vuonna 23. kertaa.

      Historia ja perinne | Suomenlinna, lotat ja Kustaa Vaasan aikakausi teemoina sukututkijoiden kokoontumisessa

    • Valtio maksaa kirkolle yhteiskunnallisten tehtävien hoitamisesta tukea. ”On eri asia, riittääkö se väestötiedon ylläpitoon, hautaustoimeen ja kulttuurihistoriallisen perinnön vaalimiseen”, Tuomas Palola sanoo.

      Historia ja perinne | ”Ihmisillä on monta kertaa väärä kuva sukututkimuksesta”, sanoo aluekeskusrekisterin johtaja

    Artikkelin aiheet
    sukunimi
    sukututkimus
    DNA-näyte
    Ari Kolehmainen
    Savon alue
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää