

Sisäministeriön valmistelema uudistus kiristäisi pelastustoimintaan osallistuvien toimintakykyvaatimuksia. Sastamalalaiselle sopimuspalokuntalaiselle Marko Salmiselle se tarkoittaisi uran päättymistä.
Jos uudistus menee läpi, kuten Suomen sopimuspalokuntien liitto pelkää, sopimuspalokuntalaisten pitäisi jatkossa läpäistä Firefit-testit. Siihen sisältyy polkupyöräergometrikoe sekä lihaskuntoa mittaavia liikkeitä.
Salminen arvelee, että muun muassa penkki ja kyykky 45 kilolla onnistuvat, mutta leukoja hän ei usko pystyvänsä vetämään yhtään.
”Se ei ole koskaan ollut vahvuuteni”, 49-vuotias Salminen sanoo.
Tyrvään VPK:n päällikkö Mika Ijas muistuttaa, että leuanveto ja penkki ovat tekniikkalajeja.
”Henkilö voi olla hyväkuntoinen, vaikkei kävisi salilla”, Ijäs sanoo.
Ajatus siitä, että muut lähtisivät asemalta pelastustehtävälle, ja Salminen jäisi asemalle keittämään kahvia, kirvoittaa Salmiselta kirosanan. Sen voi tulkita niin, että sivuun jääminen harmittaisi.
Salminen on toiminut Tyrvään VPK:n Lantulan osastolla kuusi vuotta. Siviilissä hän toimii varhaiskasvatuksessa.
”Tämä on motivoivaa hommaa, jossa pääsee auttamaan muita”, Salminen summaa.
”Tositilanteessa voi olla ratkaiseva tekijä siinä, että pelastaa ihmisen hengen.”
”Jos palokuntaverkostosta karsitaan, kyllä siinä metsäomaisuutta palaa pois.”
Yksikään keikka ei Salmisen mukaan ole samanlainen, mutta sopimuspalokuntalaisella on aina sama vastuu arvioida, onko riittävän hyvässä kunnossa lähtemään tehtävälle.
”Jos esimerkiksi on ollut pitkään kipeänä, ei toipilaana oteta tehtäviä vastaan”, Salminen toteaa. Omasta terveydestä ja turvallisuudesta tulee pitää huolta.
Salminen on huolissaan palokuntaverkoston harventumisesta, jos kuntotestaus tiputtaa pelastajia ulos toiminnasta.
”Esimerkiksi maastopalotilanteissa sopimuspalokunnilla on tärkeää paikallistuntemusta. Käymme keväisin tarkistamassa vesipaikkoja mahdollisten palotilanteiden varalle”, Salminen kertoo.
Maastopalotilanteissa on aina resurssipulaa, sanoo Ijas.
Jos sopimuspalokuntia tippuu pois kovenevien kuntovaatimusten takia, voidaan olla tilanteessa, jossa suuria maastopaloja ei pystyä tehokkaasti sammuttamaan.
”Meillä on hyvä metsäautotie- ja sopimuspalokuntaverkosto. Jos palokuntaverkostosta karsitaan, kyllä siinä metsäomaisuutta palaa pois”, komppaa Suomen sopimuspalokuntien liiton järjestöpäällikkö Aleksi Peurala.