• Helsingin kinkkukielto voi laskea kouluruokailun suosiota, varoittaa Sikaverkoston puheenjohtaja

    Lihantuottaja haluaisi tarjota vaihtoehtoja kieltojen sijaan.
    Tilaajalle
    Helsingissä valmistellaan päätöstä, joka toteutuessaan lopettaisi muun muassa kinkkuleikkeiden tarjoamisen kouluissa ja päiväkodeissa.
    Helsingissä valmistellaan päätöstä, joka toteutuessaan lopettaisi muun muassa kinkkuleikkeiden tarjoamisen kouluissa ja päiväkodeissa. 
    Uutiset|Ruoka
    24.10.202518:32
    Pasi Jaakkonen

    Helsingin kaupungin suunnitelma lihatuotteiden käytön vähentämisestä kouluruokailussa on pettymys kotimaiselle sianlihatuottajalle.

    Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan ajama lihanvähennyssuunnitelma lopettaisi toteutuessaan kinkkuleikkeiden tarjoamisen koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokailujen yhteydessä.

    ”Se olisi valitettava päätös, sillä kotimainen sianliha on kansainvälisessä varsin kestävästi ja tuotettua”, MTK:n sikaverkoston puheenjohtaja Paavo Sävilammi sanoo.

    Helsinki tähtää lihankäytön puolittamiseen koulujen ja varhaiskasvatuksen ruokavaliossa vuoteen 2030 mennessä.

    ”Kasvisten käytön edistäminen on kannatettavaa, mutta kuvatunkaltaiset jyrkät päätökset voivat johtaa siihen, että terveellisen kouluruokailun suosio laskee ja oppilaat suuntaavat epäterveellisempien ruokailutottumisten pariin”.

    Sävilammen mukaan tasapainoiseen ruokavalioon mahtuu kasvisten lisäksi myös lihatuotteita.

    ”On muistettava, että kasvisruokien joukossa on myös hyvin pitkälle prosessoituja vaihtoehtoja”.

    Kaupunginvaltuutettu Mai Kivelän (vas.) tekemän aloitteen käsittely jatkuu kaupunginhallituksessa ja lopullisen päätöksen asiassa tekee kaupunginvaltuusto. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan aloitteesta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

    Lisää aiheesta
    • Lapsille ei pian tarjota enää kinkkua Helsingin kouluissa ja päiväkodeissa. Maidon rinnalla aletaan tarjota kaurajuomaa.

      Koulutus | HS: Helsinki lakkaa tarjoamasta kinkkua kouluissa ja päiväkodeissa

    • Esimerkiksi kouluissa tarjottavan ruuan pitää täyttää kotimaiselle ruuantuotannolle asetetut tavoitteet eikä julkisissa hankinnoissa hinta ei voi olla ainoa kriteeri.

      Ruoka | Määrän lisäksi pitäisi puhua enemmän ruuan laadusta

    • Leikkeleitä suositellaan uusien kansallisten ravitsemussuositusten mukaan syötävän mahdollisimman vähän, jos ollenkaan.

      Ruoka | Tulevat ravitsemussuositukset kuumentavat tunteita: ”Pitää miettiä, miten kansa saadaan oikeasti ruokittua kotimaisilla tuotteilla”

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle