
Ensi viikon keskiviikkona tammi‒syyskuun tuloksensa julkistavan elintarvikekonserni HK Foodsin tulos musertuu veloista maksettavien korkojen maksamiseen.
Velan noustua kestämättömälle tasolle suhteessa yhtiön kannattavuuteen ja taseeseen HK Foodsin piti myydä liiketoimintonsa Ruotsissa, Baltiassa ja Tanskassa.
Yhtiö pystyi varmistamaan rahoituksensa jatkuvuuden kevään rahoitusneuvotteluissa laskemalla liikkeelle uuden 90 miljoonan euron suuruisen vakuudellisen joukkovelkakirjalainan. Joukkovelkakirjalainan HK Foods toteutti takaisinostotarjouksena edellisen jvk-lainan haltijoille. Kolmevuotinen laina erääntyy 17.6. 2027.
HK Foods maksaa lainalle vaihtuvaa kolmen kuukauden euriborkorkoa lisättynä 7,5 prosentin marginaalilla. Tämän hetken markkinakoroilla lainan yhteiskorko nousee vuositasolla 10,5 prosenttiin.
Joukkovelkakirjalaina korvasi vuonna 2021 yhtiön liikkeelle lasketun 90 miljoonan euron jvk-lainan, joka olisi erääntynyt 24.3.2025. Uudessa lainassa korko noin kaksinkertaistuu aiemmasta 5,000 prosentista.
Vanhan joukkovelkakirjalainan lunastamisesta syntyi lisäksi -1,5 miljoonan euron rahoituskulu, mikä rasitti edellisen vuosineljänneksen tulosta.
Vertailun vuoksi: kilpailija Atria julkisti lainasalkkunsa keskikoron olleen 4,37 prosenttia tammi‒syyskuussa. Nettovelkaa Atrialla oli osavuosikatsauksen mukaan noin 280 miljoonaa euroa. Konsernin nettovelkaantumisaste oli 66,5 prosenttia.
HK Foodsilla oli kesäkuun lopussa korollista nettovelkaa runsaat 215 miljoonaa euroa. Nettorahoituskulut olivat -9,9 miljoonaa euroa (1‒6/2024). Yhtiön nettovelkaantumisaste oli kesäkuun lopussa 98,1 prosenttia.
HK Foodsiksi nimensä Ruotsin liiketoimintojen myynnin jälkeen kevään yhtiökokouksessa muuttanut entinen HKScan on pystynyt liiketoimintoja myymällä vähentämään velkataakkaansa ja vahvistamaan tasettaan.
Ruotsin, Baltian ja Tanskan liiketoiminnot on myyty vuosien 2022‒2024 aikana. HK Foods keskittyy nyt Suomen liiketoimintaan ja kannattavuutensa parantamiseen.
Kesäkuun lopussa HK Foodsilla oli yhä taseessaan vuonna 2018 liikkeeseen laskettua hybridilainaa noin 26 miljoonaa euroa.
Hybridilainan korko on noussut alkuperäisestä kahdeksasta prosentista 16 prosenttiin. Yhtiön taloudellinen tilanne ei ole mahdollistanut erittäin kalliin lainan lunastamista.
Hybridi käsitellään taseessa oman pääoman ehtoisena lainana. Hybridilainan lunastaminen heikentäisi taseen omavaraisuutta ja kasvattaisi velkaisuutta velkasijoittajien näkökulmasta.
HK Foods kertoi tammi‒kesäkuun tulostiedotteessaan, että yhtiö ei aio lunastaa hybridilainaa takaisin vuonna 2024.
HK Foodsin hybridilainan kuponkikorko on kiinteä 16,00 prosenttia vuodessa (17.9.2023 alkaen).
Hybridilaina käsitellään taseessa oman pääoman ehtoisena lainana.
Kesäkuun 2024 lopussa HK Foodsilla oli yhä taseessaan vuonna 2018 liikkeeseen laskettua hybridilainaa noin 26 miljoonaa euroa.
Lainalla ei ole määrättyä eräpäivää, mutta HK Foodsilla on oikeus lunastaa laina takaisin ensimmäistä kertaa viiden vuoden kuluttua hybridilainan liikkeeseenlaskupäivästä sekä tätä seuraavina vuotuisina koronmaksupäivinä.
Kauppalehden analyytikko ja tilinpäätöskouluttaja Erkka Felt arvioi MT:lle HK Foodsin korkokulujen nousevan vuositasolla noin viisi miljoonaa euroa, kun se maksaa HK Foodsin 90 miljoonan euron uudesta jvk-lainasta koron 7,5 prosentin marginaaleineen.
HK Foodsin kuuden kuukauden liiketulos alkuvuonna oli 5,8 miljoonaa euroa. Koko vuoden 2023 vertailukelpoinen tulos oli 11,6 miljoonaa euroa.
Kuuden kuukauden tulos 2024 oli tappiolla -5,5 miljoonaa euroa.
Juttua oikaistu 14.11. kello 16.29. Jutusta on poistettu analyytikkoarvio, koska siitä saattoi saada vaikutelman, että se ennustaa yhtiön tulevaisuudennäkymiä.