• Kevään vaaleissa valtaosa on tuplaehdokkaana

    Viimeksi kansanedustajista yli puolet valittiin myös aluevaltuustoihin. Heistä joka viides jätti kautensa kesken.
    Tilaajalle
    Tulevissa tuplavaaleissa moni ehdokas havittelee sekä kunnallista että alueellista vastuutehtävää.
    Tulevissa tuplavaaleissa moni ehdokas havittelee sekä kunnallista että alueellista vastuutehtävää. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Politiikka
    28.2.202510:45
    Eija Mansikkamäki

    Kevään kunta- ja aluevaaleissa valitaan taas tuhansia ihmisiä päättämään yhteisistä asioistamme.

    MT:n puolueille tekemässä kyselyssä ilmeni, että valtaosa tai jopa kaksi kolmesta ehdokkaasta on ehdolla molemmissa vaaleissa yhtä aikaa.

    Vuonna 2022 valituista aluevaltuutetuista 77 prosenttia oli samaan aikaan istuvia kunnanvaltuutettuja. Kaikkiaan heitä oli nyt päättyvällä kaudella 800 henkilöä.

    Eniten kunnanvaltuutettuja tuli valituksi aluevaltuutetuksi Etelä-Pohjanmaalla, 86 prosenttia, ja vähiten Keski-Pohjanmaalla, 64 prosenttia.

    Aluevaltuustoihin valituista 28,5 prosenttia eli 393 toimi kunnassaan valtuuston tai hallituksen puheenjohtajistossa. Osuus oli pienin Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella, 8,7 prosenttia ja suurin Etelä-Pohjanmaalla, 47,5 prosenttia.

    101 oli myös kunnanvaltuutettu eli valittiin käyttämään päättyvällä valtuustokaudella valtaa kolmessa portaassa.

    Kansanedustajia valittiin aluevaltuustoihin 107 eli enemmän kuin joka toinen.

    Heistä 101 oli myös kunnanvaltuutettu eli käytti päättyvällä valtuustokaudella valtaa kolmessa portaassa: kansanedustajana, aluevaltuustossa ja kunnan- tai kaupunginvaltuustossa.

    Näitä oli vähiten eli vajaat kaksi prosenttia Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella ja eniten eli 13,6 prosenttia Kanta-Hämeen hyvinvointialueella.

    Suomen Kuvalehti kertoo, että kansanedustajista viidesosa jätti aluevaltuustokautensa kesken.

    Aluevaltuustoon valittujen keski-ikä oli viimeksi 51 vuotta ja naisten osuus 53,3 prosenttia, mikä on suurempi kuin kuntavaaleissa ja eduskunnassa.

    Kansanedustajat oli valittu vuonna 2019, kun kuntavaalit pidettiin 2021 ja aluevaalit 2022.

    Länsi-Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Pirkanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueilla valitaan 79 valtuutettua, Keski-Uudenmaan, Vantaa-Keravan, Satakunnan, Päijät-Hämeen, Pohjois-Savon ja Keski-Suomen hyvinvointialueilla 69 ja muilla hyvinvointialueilla 59 valtuutettua.

    Niinikään nelivuotiskaudelle 2025–2029 valitaan 8 586 kunnan- tai kaupunginvaltuutettua.

    ”Jo esimerkiksi 3 euron, lahjoituksella autat meitä kuromaan eroa umpeen oikeistopuolueisiin.”

    Piia Härkönen

    Puolueiden alue- ja kuntavaalibudjetit ovat hyvin eri kokoisia.

    STT:n lokakuussa puolueilta keräämien tietojen mukaan kevään vaalien suurin budjetti on kokoomuksella, noin 1,8 miljoonaa euroa.

    Perussuomalaisten budjetti on lähes 1,5 miljoonaa euroa, SDP:n noin miljoona euroa ja keskustan 0,6 miljoonaa euroa.

    Etenkin SDP:stä kuuluu kritiikkiä vaalirahoitusta kohtaan.

    SDP:n molemmissa vaaleissa ehdolla oleva himankalainen Piia Härkönen pyytää Facebook-sivuillaan puolueelleen avustusta, sillä oikeisto saa tukea elinkeinoelämältä.

    Hänestä iso ero ”tärkeimpiin kilpailijapuolueisiin” tarkoittaa SDP:lle pienempää mainosnäkyvyyttä.

    ”Jo esimerkiksi 3 euron, lahjoituksella autat meitä kuromaan eroa umpeen ja varmistamaan, että emme jää näkyvyydessä jälkeen oikeistopuolueista”, Härkönen sanoo ja muistuttaa:

    ”Vaaleja ei tietenkään voiteta vain rahalla, vaan tekemällä yhdessä vaalityötä ja kohtaamalla ihmisiä.”

    Lisää aiheesta
    • Kouluverkko on tärkeä vetovoimatekijä kunnalle.

      Yhteiskunta | Kommentti: Laita ehdokkaasi katsomaan peiliin ja kysy maaseudun palveluista

    • Kunta- ja aluevaalien yhteinen äänestyspäivä on 13. huhtikuuta.

      Politiikka | Puolueiden ehdokaslistat hölskyvät – täyttä on vain suurissa kaupungeissa, vihreät on onnistunut kolmessa pienessä kunnassa

      Tilaajalle
    • Uudet valtuustot aloittavat nelivuotisen rupeamansa kesäkuussa.

      Politiikka | Alue- ja kuntavaalit 13. järjestetään huhtikuuta – tässä aikataulut

    • Antti Lindtman.

      Politiikka | SDP:n Lindtman on pakkovoiton edessä kevään vaaleissa – niissä mitataan myös hallituksen kannatus

    • Antti Lindtman on SDP:n puheenjohtaja. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka | Yle: SDP kärjessä ensimmäisessä alue- ja kuntavaalimittauksessa

    Artikkelin aiheet
    kevaan vaalit
    kaksoisehdokkuus
    SDP
    aluevaltuusto
    vaalirahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa