Vastuullisuus- tai ympäristömerkkiä ei saa enää käyttää miten sattuu. EU:n niin sanotun viherpesudirektiivin soveltaminen alkaa 27. syyskuuta, ja sen myötä lakiin tulee täsmälliset vaatimukset siitä, milloin vastuullisuus- tai ympäristömerkkiä saa käyttää.
Enää ei riitä, että yritys väittää tuotteen olevan vastuullinen ja suunnittelee itse siitä kertovan merkin. Pakkauksissa saa käyttää ainoastaan sertifiointimerkkejä, jotka täyttävät lain vaatimukset.
Suomessa sallittuja merkkejä ovat esimerkiksi luomu, joutsenmerkki, EU-ympäristömerkki ja Reilu kauppa.
Merkkejä koskevat tietyt rajoitukset. Sertifioinnin kriteerien pitää olla julkisesti saatavilla, niitä laadittaessa tulee kuulla asiantuntijoita ja sidosryhmiä, kolmannen osapuolen on valvottava kriteerien noudattamista ja järjestelmällä on oltava keinoja sertifioinnin keskeyttämiseksi tai perumiseksi.
”On hienoa, että saamme vihdoin selkeät säännöt vastuullisuudesta viestimiselle. Ne parantavat asiakkaiden luottamusta ja vahvistavat sellaisten tuotteiden ja yritysten asemaa, joiden vastuullisuus perustuu todellisiin tekoihin eikä vain viestintään", sanoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.
Vastuullisuus- ja ympäristömerkintöjä muutetaan, sillä Euroopan komission tekemän selvityksen mukaan 42 prosenttia EU:n alueella käytetyistä ympäristöväittämistä oli liioiteltuja, virheellisiä tai harhaanjohtavia. EU-maissa on käytössä yli 200 ympäristömerkintää, joiden läpinäkyvyyden taso vaihtelee.
Jatkossa laki kieltää yritysten omat vastuullisuusleimat ja harhaanjohtavat tai virheelliset väitteet ympäristövaikutuksista. Siirtymäaika päättyy 27.3.2027.