• Odotatko koronan tehosterokotusta? Vain osa hyvinvointialueista on pystynyt aikaistamaan riskiryhmien rokotuksia

    Syksyn korona-aalto alkoi tänä vuonna poikkeuksellisen aikaisin. Koronarokotuksia annetaan nyt jo alkusyksystä kuolleisuuden vähentämiseksi.
    Tilaajalle
    Kuolleisuudella mitattuna korona on yhä Suomen tappavin virustauti. Kahtena edellisenä vuonna myöhästyneiden koronarokotusten vuoksi erityisesti vanhukset ovat kuolleet koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.
    Kuolleisuudella mitattuna korona on yhä Suomen tappavin virustauti. Kahtena edellisenä vuonna myöhästyneiden koronarokotusten vuoksi erityisesti vanhukset ovat kuolleet koronaviruksen aiheuttamaan tautiin.  Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Terveydenhuolto
    22.8.202413:30
    Silja Kinnunen

    Koronavirustartuntojen määrä on lähtenyt kasvamaan tänä syksynä aikaisemmin kuin viime vuonna. Virusta on laboratoriovarmistettujen tapausten perusteella yhä enemmän liikkeellä. Tapausmäärät ovat nousseet noin kuusi viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna.

    Kuolleisuudella mitattuna korona on yhä Suomen tappavin virustauti. Kahtena edellisenä vuonna myöhästyneiden koronarokotusten vuoksi erityisesti vanhukset ovat kuolleet koronaviruksen aiheuttamaan tautiin. Tämän vuoksi koronarokotuksia aikaistetaan.

    THL suosittelee koronarokotteen tehosteannosta tänä syksynä hoivakodeissa tai kotihoidossa oleville ikääntyneille, 75 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä kaikenikäisille voimakkaasti immuunipuutteisille.

    Lisäksi rokotusta on syytä tarjota kaikille 65 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmille sekä kaikille 18 vuotta täyttäneille, joilla on jokin vakavan koronataudin riskiä lisäävä sairaus.

    Asiantuntijalääkäri Anniina Virkun mukaan THL antoi keväällä suosituksen koronarokotusten tehosteannosten kohderyhmistä ja aikatauluista, joiden perusteella hyvinvointialueet ovat tehneet suunnitelmat syksyn rokotusten toteuttamisesta.

    ”Uudet koronarokotteet saatiin kuitenkin lopulta Suomeen jo ennakoitua aikaisemmin ja osa alueista on pystynyt aikaistamaan rokotusten aloittamista”, hän kertoo.

    Aikataulu kuitenkin vaihtelee hyvinvointialueittain. Esimerkiksi Satakunnassa, Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa koronarokotteita jo annetaan esimerkiksi hoitokodeissa, kun taas esimerkiksi Kainuussa rokotuskierros käynnistyy vasta syyskuun puolessa välissä.

    THL:n tietojen mukaan koronarokotukset olisivat alkamassa kaikilla alueilla viimeistään syyskuun alkupuolella.

    Yle kertoi maanantaina, että rokotuskierrokset vaativat työaikaa ja -järjestelyjä, ja osa terveydenhuollon työntekijöistä on syyskuussa vielä kesälomalla. Esimerkiksi Kanta-Hämeessä laajamittaisen rokotustoiminnan järjestäminen on ollut haasteellista. Hyvinvointialueet myös palkkaavat lisätyövoimaa syksyn rokotuskierroksille.

    Kainuun hyvinvointialueelta vahvistetaan, että lomakausi ja rokotteiden saapumisaika sekä tarvittavat työjärjestelyt ovat mahdollistaneet rokotusten antamisen aloittamisen vasta syyskuun puolella.

    Koronarokotuksien järjestäminen vaatii työvoimaa ja erillisiä järjestelyjä.
    Koronarokotuksien järjestäminen vaatii työvoimaa ja erillisiä järjestelyjä. Kuva: Sanne Katainen

    THL:n ylilääkäri Leif Lakoman mukaan tavanomaiset ohjeet hengitystieinfektioiden ehkäisyn suhteen pätevät tänäkin syksynä. Koronaviruksen ehkäisy ei eroa ohjeiden suhteen muista viruksista tätä rokotetta lukuun ottamatta.

    ”Tämänhetkisten varianttien ei ole osoitettu aiheuttavan aiempaa vakavampaa tautia, eli tilanne tämän suhteen on ennallaan. Erittäin vakavia, tehohoitoa vaativia keuhkoinfektioita nähdään enää hyvin vähän, eli taudinkuva on siinä mielessä lieventynyt,” Lakoma kertoo.

    ”Tähän vaikuttavat viruksen muuntuminen, taudin aiempi sairastaminen sekä väestön rokotesuoja. Koronavirus voi kuitenkin yhä aiheuttaa voimakkaan influenssan kaltaisen kuumeisen infektion perusterveelläkin.”

    Koronauutisten lisäksi apinarokon leviäminen on ollut mediassa pinnalla. Hyvinvointialueet vastaavat myös apinarokkorokotusten järjestämisestä, mutta rokotukseen tarvitaan lääkärin määräys.

    Apinarokkorokotetta suositellaan apinarokolle altistuneille ja apinarokkoon sairastuneen lähikontakteille yksilöllisen arvion perusteella. Lisäksi rokotuksia suositellaan henkilöille, joilla arvioidaan olevan suurin riski saada apinarokkotartunta, kuten esimerkiksi miehille, joilla on useita satunnaisia seksikumppaneita.

    Rokote ei kuulu kansalliseen rokotusohjelmaan, mutta se on saajalleen maksuton.

    Lisää aiheesta
    • Apinarokkoa vastaan on olemassa rokote. Suomessa rokote annetaan apinarokolle altistuneille ja riskiryhmiin kuuluville.

      Yhteiskunta | Suomalaisten riski apinarokolle edelleen pieni – eläimestä saatu tartunta epätodennäköistä Afrikan ulkopuolella

    • Apteekeilla on mahdollisuus rokottamiseen, mutta tiettyjen edellytysten tulee täyttyä.

      Hyvinvointi | Myös apteekeista voi nykyisin saada rokotuksia – ei kuitenkaan kaikista

    • Koronatestausta Jyväskylässä Kyllön terveyskeskuksen Drive-in testauspisteellä vuonna 2020.

      Eläintaudit | Mikä aiheuttaa tulevaisuuden pandemioita? Asiantuntija avaa syitä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle