• Pohjalaisen putkimiehen mukaan asiakkaiden käytöksessä on tapahtunut iso muutos: ”Nuoremmat käyvät oven aukaisemassa ja sitten luikkivat pakoon”

    Jos kahvia tai lounasta sattuu saamaan, se tapahtuu useimmiten vanhempaa sukupolvea edustavan henkilön kotona.
    Yrittäjä arvioi, että kahvin ja ruuan tarjoamisen vähentymisen taustalla saattaa vaikuttaa yhteiskunnassa muutenkin lisääntynyt kiire. Aikaa spontaanille juttelulle ei enää nykyään ole.
    Yrittäjä arvioi, että kahvin ja ruuan tarjoamisen vähentymisen taustalla saattaa vaikuttaa yhteiskunnassa muutenkin lisääntynyt kiire. Aikaa spontaanille juttelulle ei enää nykyään ole.  Kuva: Kimmo Haimi, Kari Salonen, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.2.202320:59
    Matti Tuominen

    Vanhemmat ikäluokat kestitsevät vielä vaikkapa kotiin tulevia putkimiehiä, kun taas nuorempien ikäluokkien edustajat suunnilleen luikkivat pakoon paikalta.

    Etelä-Pohjanmaalla toimivan Keskisen putkiasennuksen yrittäjä Matias Keskinen tunnistaa ilmiön ja on nähnyt muutoksen. Keskinen itse aloitti yrittäjänä vuonna 2009.

    ”Muistan, että parhaimpana päivänä viidessä tai kuudessa paikassa oli kahvipöytä notkumassa. Kun menin paikalle, ensimmäisenä kutsuttiin kahville.”

    ”Jos kahvia tai lounasta tarjotaan, sitä saa useimmiten vanhempaa sukupolvea edustavan kotona.” Matias Keskinen

    Muutos ruuan ja kahvin tarjoamisessa alkoi näkyä vuodesta 2015 lähtien, ja aivan viime vuosina ilmiö on vain kiihtynyt.

    Keskinen on törmännyt siihen, että jos kahvia tai lounasta tarjotaan, sitä saa useimmiten vanhempaa sukupolvea edustavan kotona.

    ”Nuoremmat käyvät oven aukaisemassa ja sitten luikkivat pakoon”, Keskinen nauraa.

    Keskinen arvioi, että ruuan ja kahvin tarjoamisen raja menee 1960-luvulla syntyneissä, noin 60-vuotiaissa. Sitä nuoremmat eivät enää useinkaan tarjoa mitään.

    Aiemmin Keskiselle tarjottiin melko usein kodeissa myös ruokaa. Hän huomauttaa, että ruuan tarjoaminen on toki työajan käytönkin näkökulmasta järkevää, kun ei tarvitse lähteä etsimään lounaspaikkaa jossain tapauksessa pitkänkin matkan päästä.

    ”Äkkiä katoaa tunti siitä päivästä, kun lähdet johonkin päin lounasravintolaan menemään”, hän pohtii.

    Pienemmillä paikkakunnilla ollaan vieraanvaraisia, mutta isommilla paikkakunnilla jopa oven avaaminen voi olla vaikeaa.

    Keskisen yritys toimii Ylihärmässä ja sen lähialueilla, kuten esimerkiksi Seinäjoella. Pienemmillä paikkakunnilla ollaan hänen arvionsa mukaan vieraanvaraisia, mutta isommilla paikkakunnilla jopa oven avaaminen voi olla vaikeaa.

    Ilmiötä selittää yrittäjän arvion mukaan se, että kahvittelukulttuuri on muuttunut ja siihen liittyen myös vieraanvaraisuus on kokenut muutoksia. Taustalla saattaa vaikuttaa yhteiskunnassa muutenkin lisääntynyt kiire.

    ”Tuskinpa se budjetista tai tällaisesta kovin on kiinni”, Keskinen pohtii.

    Lisää aiheesta
    • Kun vielä joitain vuosikymmeniä sitten oli tavallista, että kotiin vaikkapa remonttia tekemään tulleelle yrittäjälle tarjottiin lounasta tai ainakin kahvia, nykyisin tuo tapa on lähes tyystin kadonnut. Nyt asiakkaat elävät omassa kuplassaan.

      Yhteiskunta | Kotiin tullutta siivoojaa tai putkimiestä voidaan pyrkiä välttelemään viimeiseen asti − sosiaalipsykologi kertoo, mistä ilmiö johtuu

      Tilaajalle
    • Erilaisilla kahvijuomilla fiilistely on lisääntynyt. Kahvia tuodaan Suomeen eniten Brasiliasta, Kolumbiasta ja Hondurasista.

      Suomalaiset juovat eniten kahvia maailmassa – nyt halutaan eettisesti tuotettua ja ylellistä kahvia

    • Onko mikään ihanampaa kuin kutsu kahville?

    • Nuohooja Marko Miettinen on lomauttanut työntekijöitään, kun iäkkäiden luo ei nyt ole asiaa. Muitakin on pyydetty pysymään perimmäisessä nurkassa. ”Osa kattaa kahvit ja pullat pöytään. Niistä täytyy tässä tilanteessa kieltäytyä”, Miettinen kertoo.

      Vanhusten luona ei nyt nuohota – mitä sanoo vakuutusyhtiö?

    Artikkelin aiheet
    vieraanvaraisuus
    kahvittelukulttuuri
    Matias Keskinen
    Etelä-Pohjanmaa
    putkiasentaja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle