

Hyökkäys Iraniin oli USA:n nykyhallinnolta massiivinen strateginen virhe, josta se voi syyttää vain itseään.
Lopullisen päätöksen teki presidentti Donald Trump Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun täysin epärealistisen suunnitelman innoittamana. New York Timesin tietojen mukaan osa Trumpin lähipiiristä yritti turhaan jarrutella.
Presidentti käynnisti hyökkäyksen, vaikka vankkoja perusteita sille ei ollut ja vaikka Yhdysvaltain hallinnolta puuttui sekä yksiselitteinen tavoite että suunnitelma, jolla se saavutetaan.
Hyökkäys Iraniin oli USA:n nykyhallinnolta massiivinen strateginen virhe.
Tie päättömään sotaan kertoo ennen muuta siitä, miten massiivinen riski USA:n 47. presidentti on omalle maalleen, liittolaisilleen ja koko globaalille taloudelle.
USA:n ja Israel ehtivät moukaroida Irania yli kuusi viikkoa. Mullahit eivät massiivisista menetyksistä huolimatta antautuneet, vaan päinvastoin käytännössä pakottivat Trumpin tulitaukoon ja neuvottelupöytään sulkemalla Hormuzinsalmen.

Sen kautta kulkee yli viidennes koko maailman käyttämästä öljystä ja siksi se on elintärkeä koko globaalille taloudelle.
Ennen USA:n ja Israelin hyökkäystä tankkerit ohittivat kapean salmen vapaasti molempiin suuntiin. Nyt Trump esikuntineen joutuu neuvottelemaan Iranin johdon kanssa väylän avaamisesta ja samalla itse aloittamansa päämäärättömän hyökkäyssodan lopettamisesta.
Iran torjui Vancen esittämät rauhanehdot siitä huolimatta, vaikka Trump oli ennen tulitaukoa uhannut tuhota koko Iranin sivilisaation.
Lauantaina alkanut, 21 tuntia kestänyt ensimmäinen neuvottelumaraton Islamabadissa Pakistanissa ei tuottanut tulosta. Se on kirvelevä nöyryytys ennen muuta Trumpille ja hänen pääneuvottelijalleen, varapresidentti J.D. Vancelle.
Iranin johto torjui Vancen esittämät rauhanehdot siitä huolimatta, vaikka Trump oli ennen tulitaukoa ja neuvottelujen käynnistymistä uhannut tuhota koko Iranin sivilisaation.
Paljon tätä tylymmin sotilaallisen ja taloudellisen mahtivaltion uskottavuutta tuskin voi horjuttaa.
Tästä eteenpäin Trumpilla ja hänen aseenkantajillaan on valittavana vain huonoja vaihtoehtoja.

Sotatoimien jatkaminen johtaisi lähes vääjäämättä Lähi-idän kriisin eskaloitumiseen.
Sillä taas olisi erittäin myrkyllisiä seurauksia koko maailmantaloudelle, koska sotimalla Hormuzin salmi tuskin aukeaa ennen kuin Iran on todella moukaroitu maan tasalle.
Ja toisaalta neuvottelemalla Yhdysvallat ei saavuta nopeasti niitä tuloksia, joita Vance listasi Islamabadissa ehdoiksi rauhalle. Keskeisin niistä koskee Iranin kykyä kehittää ydinase, jonka Trumpin haluaisi torpedoida lopullisesti.
Nykyinen umpikuja ei vielä tarkoita sitä, että Iran saavuttaa torjuntavoiton USA:n ja Israelin käynnistämässä sodassa. Eikä kenenkään ole syytä toivoa, että kansainvälistä terrorismia tukeva Iranin islamilainen hirmuhallinto pysyy pystyssä.
Neuvottelemalla Yhdysvallat ei saavuta nopeasti niitä tuloksia, joita Vance listasi Islamabadissa ehdoiksi rauhalle.
Toivo on pantava siihen, että tolkulliset voimat pääsevät Washingtonissa mahdollisimman pian niskan päälle ja pysäyttävät tavalla tai toisella Trumpin sotasekoilun. Sen pitäisi tapahtua jo ennen USA:n tulevan syksyn välivaaleja.