
Tuulivoimaloiden siipien jäätyminen on nostanut osaltaan parin viime viikon aikana sähkön hintaa Suomessa samaan aikaan kun tuulet ovat olleet hiljaisia.
Siivet jäätyvät, kun voimala ei pyöri ja sää on kylmänkostea ja sateinen.
Jäätyminen ei ole aiemmin noussut kovin suureksi tekijäksi Suomessa, mutta nyt säät ovat olleet harvinaisen otollisia jäätymiselle samaan aikaan, kun sähkön tarve ja hinnat ovat nousseet.
Pahimmillaan jäät ovat pudottaneet tuulivoimaa pois pelistä Suomessa yli puolet normaalista. Fingrid ennustaa tuulisuuden perusteella sähkön tuntituotannon. Se on ollut jonakin marraskuun tuntina esimerkiksi tuhat megawattituntia tunnissa, mutta todellinen tuotanto on jäänyt 500 megawattituntiin.
Pahimmin jäätyminen on koetellut Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjanmaan rannikon voimaloita.
Tuotantojohtaja Leena Hacklin Suomen Hyötytuulesta kertoo, että voimaloiden siivet ovat jäätyneet viime viikolla Raahen ja osittain Kalajoen tuulipuistoissa, mutta Porissa voimalat ovat toimineet.
Tänä aamuna tuulien voimistuminen paransi tilannetta, mutta Raahessa osa tuulivoimaloista on edelleen sammutettuina. Sen sijaan Kalajoella voimalat toimivat, samoin Porissa.
Vuodessa jäätyminen vähentää tyypillisesti tuotantoa 3–4 prosenttia, Hacklin toteaa.
Fingridin tuotantoluvut kertovat, että esimerkiksi tänään maanantaina klo 13 tuulivoiman ennuste oli 2500 megawattituntia tunnissa ja tuotanto oli ennusteen suuruista.
Tuulivoimatuotanto kasvaa puoleenyöhön asti ja alkaa sen jälkeen hiipua tiistain iltapäivää kohti.
Tuulisuus vaikuttaa merkittävästi pörssisähkön hintaan. Tänään arvonlisäverollinen hinta on korkeimmillaan yli 45 senttiä kilowattitunnilta klo 16, mutta ensi yönä hinta putoaa alle 10 sentin ja nousee taas iltapäivällä yli 40 sentin.
Tuulisähkön määrä on vaihdellut marraskuussa rajusti, 12. marraskuuta teho oli 4 000 megawattia enmmillään ja putosi sen jälkeen alle sataan megawattiin.
Suomen tuulivoimatuotannon maksimi on lähes 5 000 megawattituntia tunnissa.