

”Lähes sadantuhannen euron tappio tästä tulee”, metsänomistaja, maanviljelijä Asko Annala Oulun Yli-Iistä arvioi.
Annalan metsää jää Fingridin kahden suuren sähkölinjan alle. Pinta-alaa kertyy kuutisen hehtaaria. Toinen linja on jo hakattu paljaaksi, toisen suunnittelu on pitkällä.
Annala ei useiden naapuriensa tavoin hyväksynyt linjan lunastamista, ja niinpä yhtiö lopulta pakkolunasti Muhokselta Tornioon menevän linjan alle jäävät maat.
Kyseisen linjan viereen on tulossa toinen Vaalasta Rovaniemelle menevä, jota odottaa sama menettely. Yhteensä linjojen leveys on Annalan mailla liki sata metriä.
”Nyt metsässä ei voi kasvattaa oikein mitään.” Asko Annala
Korvauksista ei Annala ole saanut mitään tietoa vielä. "Jos linjan jäävät puut olisi kasvattanut tukeiksi, niiden arvo olisi ollut lähes satatuhatta euroa", Annala on laskenut. ”Nyt metsässä ei voi kasvattaa oikein mitään.”
Linjamailla kasvoi kuitupuukokoista metsää, jonka hän myi metsänhoitoyhdistyksen kautta läheiselle sahalle. ”Sitä kautta puusta sai paremman hinnan, sillä saha otti pikkutukkia kymmenen sentin läpimittaan saakka.”
Yleensä metsänomistajia neuvotaan jättämään puut myymättä, koska lunastuksen kautta saa verohyötyä. Lunastuksessa vero jää kuuden prosentin paikkeille, kun taas suoraan myytynä pääomavero on vähintään 30 prosenttia.
Lunastuksessa käytetään 80 prosentin hankintameno-olettamaa, mikä pienentää veroa.
MTK on kamppaillut jo vuosikymmenet parempien korvausten puolesta, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä, koska voimayhtiöt vetoavat lunastuslakiin.
”Verkkoyhtiöt pystyvät lunastamaan linjojen alle jäävät maat halvalla, koska ne tietävät, että jos sopuun hinnasta ei päästä, ne pystyvät turvautumaan pakkolunastukseen”, kenttäpäällikkö Markus Nissinen MTK:n metsälinjalta kertoo.
Maanomistajat ovat täysin epätasa-arvoisia sen perusteella, sattuuko maille tulemaan tuulivoimala vai voimalinja. Tuulivoima-alueen sisällä maksetaan jopa kymmenien tuhansien eurojen korvausta vuosittain, huomioon otetaan vuotuinen tuotto.
”Korvaustasot ovat kehnoja verrattuna esimerkiksi verottajan vahvistamaan metsätalouden nettotulokseen Pohjois-Pohjanmaalla.” Markku Ekdahl
Pohjois-Pohjanmaalla voimalinjamaiden korvaukset ovat ravinteikkuudesta riippuen 100–250 euron paikkeilla hehtaarilta, MTK:n kenttäpäällikkö Markku Ekdahl sanoo.
”Yleensä rakentajilla on kiire, jolloin ne tarjoavat maapohjakorvauksen 1,5-kertaisena, jos maanomistaja suostuu ennakkohaltuunottoon eikä riitauta asiaa.”
”Korvaustasot ovat kehnoja verrattuna esimerkiksi verottajan vahvistamaan metsätalouden nettotulokseen Pohjois-Pohjanmaalla. Nettotulos vaihtelee 50:n ja 100 euron välillä vuosittain.”
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsätalouden liiketulos on pohjoisessa yli sata euroa vuodessa ja Etelä-Suomessa paikoin yli 200 euroa.
Energiayhtiöt voivat tehdä tuottavaa liiketoimintaa toisen omistamalla maalla aivan mitättömällä kertakorvauksella.
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola kehottaa vaaleihin valmistautuvia puolueita uudistamaan lunastuslakia: ”Lunastuksissa maapohjalle tulisi määrittää jatkossa vähimmäiskorvaukseksi edes verottajan määrittämä arvo.”
”Energiayhtiöt saavat vuonna 1977 säädetyn lunastuslain turvin käyttöönsä tuulipuistoista lähtevät sähkönsiirtolinjat ja voivat tehdä tuottavaa liiketoimintaa toisen omistamalla maalla aivan mitättömällä kertakorvauksella”, hän ihmettelee.

Voimalinjoja rakennetaan useita tuhansia kilometrejä seuraavan kymmenen vuoden aikana. Pelkästään Fingrid rakentaa 3 500 kilometriä uutta 400:n ja 110 kilovoltin linjaa, maankäyttöyksikön päällikkö Mika Penttilä Fingridistä kertoo.
Siitä puolet sijoittuu nykyisten voimajohtojen rinnalle, kolmannes nykyisten voimajohtojen paikalle ja viidennes uudelle reitille.
Fingridin linjojen alle jää maata arviolta 10 000 hehtaaria 10 vuoden aikana.
Lunastuskorvauksien määrä vaihtelee vuosittain rajusti. Viiden viime vuoden aikana Fingrid on maksanut lunastuskorvauksia yhteensä neljä miljoonaa euroa.
Linjojen korvaukset määritellään lunastustoimikunnissa. Menettely sekä korvausten suuruus perustuvat lunastuslakiin. On Penttilän mukaan yhteiskunnallinen kysymys, jos korvausten suuruuteen halutaan vaikuttaa.
Maanomistajista kolme neljästä antaa lunastukseen ennakkosuostumuksen, jolloin Fingrid maksaa erityiskorvausta.
Suurimpia uusia Fingridin linjoja ovat Metsälinja Keski-Suomesta Oulujoelle, Rovaniemen ja Vaalan linja, Kristiinankaupungin ja Nokian linja, Vaalan ja Joroisten välinen Järvilinja, Aurora Ruotsista Keminmaan kautta Muhokselle, Alajärvi–Hausjärvi ja Imatra–Joroinen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
