• Keskusta vaatii ammattidieseliä käyttöön, KD jakeluvelvoitetta tauolle − hurjan kallis bensa nostaa kierroksia

    Hallituspuolueet ovat julkisessa sanaharkassa polttoaineiden hinnasta. Keskusta vaatii hallitusta koolle ratkaisemaan asiat.
    Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) vaatii Orpon hallitusta koolle ja alentamaan polttoaineiden hintaa. Maatalousministeri Sari Essayah (kd.) poistaisi jakeluvelvoitteen käytöstä puoleksi vuodeksi.
    Kansanedustaja Jouni Ovaska (kesk.) vaatii Orpon hallitusta koolle ja alentamaan polttoaineiden hintaa. Maatalousministeri Sari Essayah (kd.) poistaisi jakeluvelvoitteen käytöstä puoleksi vuodeksi. Kuva: Johannes Tervo, Carolina Husu, Jaana Kankaanpää, koonnut: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Politiikka ja talous
    21.9.202615:14
    Jukka Koivula

    Raakaöljyn korkea maailmanmarkkinahinta näkyy ja tuntuu Suomessa bensapumpuilla. Bensalitrasta 95:sta on saanut viime päivinä pulittaa keskimäärin yli 2,2 euroa litralta ja 98-oktaanisesta yli 2,3 euroa litralta. Dieselin hinta huitelee vieläkin korkeammalla, lähellä 2,5 euron litrahintaa.

    Polttoaineiden hinnat ovat pysytelleet huomattavan korkealla tasolla siitä lähtien, kun Yhdysvaltain ja Israelin sota Irania vastaan alkoi helmikuussa.

    Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, keskustalainen kansanedustaja Jouni Ovaska vaatii tiedotteessaan Petteri Orpon (kok.) hallitusta välittömästi koolle. Ovaskan mielestä hallituksen on selvitettävä sisäinen bensariitelynsä ja ennen muuta löydettävä ratkaisuja polttoaineiden hintojen hillitsemiseksi.

    Ovaskan mukaan ammattidieselin lykkääminen vuoteen 2028 on tässä tilanteessa aivan liian hidasta.

    ”Se on otettava käyttöön nopeammin, riittävän laajana ja sellaisella palautus­tasolla, jolla on todellista merkitystä kuljetusyrityksille”, Ovaska vaatii.

    ”Toin kevään kehysriihessä viime vaiheen neuvottelupöytään nimenomaan kompromissiesityksen siitä, että jakeluvelvoitetta olisi alennettu määräajaksi.”

    Sari Essayah

    Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) kommentoi tänään maanantaina Facebook-päivityksessään, että eräät perussuomalaiset kansanedustajat levittävät väitettä, jonka mukaan kristillisdemokraatit olisi vastustanut jakeluvelvoitteen alentamista kevään kehysriihessä.

    ”Tätä väitettä on myös medioissa siteerattu. Toin kevään kehysriihessä viime vaiheen neuvottelupöytään nimenomaan kompromissiesityksen siitä, että jakeluvelvoitetta olisi alennettu määräajaksi”, Essayah sanoo.

    Essayah myös uusii aiemman vaatimuksensa.

    ”Eli lasketaan jakeluvelvoitetta määräajaksi 6 kk:n ajalta. Alkuvuoden aikana tilannetta voidaan arvioida uudelleen, ja tuleva hallitus linjaisi sitten jatkosta.”

    Kansanedustaja Minna Reijonen (ps.) ihmetteli 18.9. julkaistussa kirjoituksessaan Karjalaisessa, miksi muut hallituspuolueet kokoomus, KD ja RKP eivät arvosta jakeluvelvoitteesta joustamista.

    Kallis polttoaine koettelee maataloutta.
    Kallis polttoaine koettelee maataloutta. Kuva: Lari Lievonen

    Erittäin kallis polttoaine rasittaa muun muassa kuljetusalan sekä maatalouden kannattavuutta.

    ”Kustannusten nousu kasvattaa euromääräistä liikevaihtoa, mutta nakertaa samalla kuljetusyritysten kannattavuutta. Polttoaineen hinnan nousu osuu kuljetusyrityksiin rajusti”, SKAL:n puheenjohtaja Jari Välikangas toteaa.

    MTK:n puheenjohtaja Tero Hemmilä vaati elokuussa, että Orpon hallituksen on laskettava polttoaineen hintaa.

    Lisää aiheesta
    • Suomalaiset ovat viime aikoina joutuneet sietämään poikkeuksellisen kovia polttoaineiden hintoja.

      Liikenne | Muistatko, mitä hallitus linjasi huippukalliista bensasta keväällä? Lupaus jäämässä vaille merkitystä

      Tilaajalle
    • Polttoaineiden hintojen nousu kurittaa kuljetusyrityksiä.

      Talous | SKAL pelkää dieselin kallistumisen torppaavan orastavan elpymisen

      Tilaajalle
    • Tero Hemmilän mukaan lannoitteiden ja polttoaineiden kustannuksia on saatava alas.

      Politiikka | MTK:n Hemmilä vaatii hallitusta laskemaan polttoaineen hintaa − ”Ruoantuotanto ei kestä enää uusia rasitteita”

      Tilaajalle
    • Elokuussa 95 E 10 -bensiinin keskihinta oli 2,09 euroa ja 98 E 5 -bensiinin 2,19 euron litralta, Tilastokeskus kertoo.

      Talous | Dieselin hinta hipoo jo 2,5 euroa

    • Polttoaineen ja erityisesti dieselin hinnat ovat nousseet elokuun lopun ja syyskuun alun aikana. LEHTIKUVA / Mikko Stig.

      Talous | Polttoaineen hinta on noussut jälleen pilviin, eikä helpotusta ole näkyvissä – dieselin hinta voi vielä jatkaa nousuaan

    22.9. klo 11:43 tarkennettu siteerausta kansanedustaja Minna Reijosen (ps.) kirjoituksesta Karjalaisessa.

    Artikkelin aiheet
    polttoaine
    diesel
    jakeluvelvoite
    Keskusta
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle