

Kiina on ilmoittanut poistavansa aurinkosähkötuotteiden arvonlisäveroon liittyvät vientiveronpalautukset huhtikuusta alkaen.
Vientituen lopettaminen nostaa väistämättä aurinkopaneelien hintaa myös Suomessa.
Kuluttajille ja yrityksille aurinkopaneeleita toimittavan Aurinkotekniikan toimitusjohtajan Joonas Kinnusen mukaan keskikokoisen omakotitalon aurinkosähköjärjestelmä maksaa nyt noin 4 000–6 000 euroa.
Hän arvioi, että vuoden päästä järjestelmästä voi joutua maksamaan 20 prosenttia enemmän.
Teollisia aurinkopuistoja rakentavan Solarigo Systemsin teknologiajohtaja Ville Vairinen on samoilla linjoilla.
”Kun kiinalaiset yritykset menettävät valtionsa yhdeksän prosentin tuen viennissä, vaikutus näkyy luultavasti suoraan lopputuotteen hinnassa”, hän toteaa.
Kiinan vientituen lopettamisen lisäksi raaka-ainekustannukset, rahti- ja varastointikulut sekä työn ja polttoaineen hinta ovat nousseet, mikä lisää painetta nostaa paneelien kuluttajahintaa.
Sekä Kinnunen että Vairinen ennakoivat, että halpojen aurinkopaneelien aika on ohi.
”Nyt rupeaa olemaan varastot syötynä.”
Kinnunen kertoo, että jo viime vuonna hintojen ennustettiin nousevan 10–15 prosenttia joka kvartaalilla, mutta ylisuuret varastot ovat pitäneet hinnat toistaiseksi matalalla.
”Nyt rupeaa olemaan varastot syötynä”, hän toteaa.
Paneelivarastot lähtivät kertymään vuoden 2022 jälkeen, kun pörssisähkön hinnan noustua kiinnostus aurinkovoimaan kasvoi. Paneeleita ei kuitenkaan mennyt kaupaksi niin paljon kuin myyjät odottivat.
Kun pörssisähkö on ollut halpaa, kuluttajat ovat jättäneet paneelit ostamatta.
Vairisen mukaan vientituen poistumisesta huhuttiin jo viime vuonna, ja tammikuussa tieto varmistui.
”Päätöksellä halutaan todennäköisesti ohjata nykyistä, lähes kaikille tappiollista hintatasoa ylöspäin, jotta ala tervehtyisi”, Vairinen sanoo.
Uutistoimisto Reutersin tietojen mukaan energianvarastointiin liittyvien akkutuotteiden vientiin sovellettavaa arvonlisäveron palautusta alennetaan ensin yhdeksästä prosentista kuuteen prosenttiin huhtikuun ja joulukuun välisenä aikana, minkä jälkeen palautukset poistuvat kokonaan 1.1.2027 alkaen.
”Päätöksellä halutaan todennäköisesti ohjata nykyistä, lähes kaikille tappiollista hintatasoa ylöspäin, jotta ala tervehtyisi.”
Kiinan valtio on tukenut aurinkopaneelien valmistusta vuosien ajan määrätietoisesti, mikä on siivittänyt sitä markkinoiden suurimpana toimijana.
Kiinasta tulee noin 80 prosenttia maailman aurinkopaneeleista, minkä takia markkinat reagoivat herkästi Kiinan päätöksiin.
Kinnusen mukaan kiinalaiset ovat keinotekoisesti pitäneet aurinkopaneelien hintoja alhaalla. Valtio on määrännyt, että puolet valmistuksesta pitää jäädä Kiinaan, millä on vauhditettu uusiutuvan energian kehitystä kotimarkkinoilla.
”Nyt alihintaista paneelia ei enää viedä maailmalle.”