Mika Aaltolan kiemurtelu presidenttiehdokkuuden edessä on kiusallista – ja vaarallista

Kesän loppuun mennessä on syytä odottaa loppujenkin presidenttiehdokkaiden laukkaamista laitumelle. Tähän mennessä mukaan on ilmoittautunut Harry Harkimo (liik.), vihreätaustainen Pekka Haavisto ja keskustataustainen Olli Rehn, kumpikin valitsijayhdistysten ehdokkaina.

Kokoomus, SDP ja kristillisdemokraatit nimittänee omat ehdokkaansa.

Spekulaatioiden villinä hevosena on esiintynyt myös Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, joka ei suostu tuomaan julki kantaansa presidenttiehdokkuuteen.

Viimeisimmän tiedon mukaan Aaltola harkitsee vakavasti ehdokkuutta, mutta pysyttelee kuitenkin riittävän kaukana vaalitoreilta, jotta voi esiintyä mediassa tutkijan roolissa ja hankkia kannatusta Mäntyniemi-hankkeelleen.

Aaltola on flirttaillut avoimesti jo vuodenpäivät presidenttiehdokkuudelle.

Katsotaanpas MT:n uutisointia Aaltolasta pelkästään viimeisen vuoden sisään.

"Mika Aaltola sulkee pois presidenttiehdokkuuden 2024 vaaleissa” (MT 12.12.2022), ”Mika Aaltola harkitsee presidenttiehdokkuuden harkitsemista” (MT 11.4.2023), ”Aaltola harkitsee vakavasti presidenttiehdokkuutta” (MT 29.6.2023).

UPI:n johtajan venkoilua on kiusallista katsella.

Suomalaisilla on kova työ selvittää, että puhuuko kansalle tieteentekijä vai mahdollinen presidenttiehdokas. Tutkijan ja presidentiksi pyrkivän roolien sekoittuminen on vaarallista. Yleisö ansaitsee tietää kumpi Aaltola on äänessä.

Aaltolan taktiikka viihtyä julkisuudessa on toki taitava.

Hän kiemurtelee ehdokkuuden kanssa, sillä haluaa yhtäällä tunnustella kansan tukea hankkeelleen ja toisaalta pitämään itseään pinnalla nimispekulaatioissa. Iltapäivälehdet pitävät häntä surutta otsikoissa vain siihen saakka, kun hän sanoo pyrkivänsä ehdolle. Sen jälkeen kannatuksen hankinta vaaleja ajatellen tutkija-auktoriteerin varjolla ei enää mene läpi.

Aaltolan ei ole hyötyä paljastaa korttejaan vielä, sillä ehdokkuuden julkistamisen jälkeen ura ainakin hetkeksi UPI:n johdossa olisi takana ja medianäkyvyys olisi vaikeammin saatavissa.

Täysin toinen asia on se, että pääseekö Aaltola ehdolle, vaikka haluaisi.

Puolueet kiertävät kaukaa vaaliorganisaatioiden etsijät, jotka eivät kykene tuottamaan lisäarvoa puolueen agendalle. Puolueet luottavat omiinsa ja Aaltolan aatemaailmasta ulkopolitiikan ulkopuolella vain harvoilla on tietoa.

Toisaalta Aaltola on itsekin kommentoinut, että haluaisi mahdollisesti pyrkiä ehdolle kansanliikkeen ehdokkaana (MT 29.6.). Laajamittaisen kampanjakoneiston haaliminen sitoutumattoman ehdokkaan taakse ei ole yksinkertainen tai helppo tie.

Joka tapauksessa Aaltolan tulisi lopettaa venkoilu ja kertoa, että lähteekö hän ehdolle vai ei. Se on rehdin tiedonvälityksen kannalta oikeudenmukaista.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja