• Aurinkovoiman runsaan lisärakentamisen tiellä on yksi iso haaste − erityisesti suuret, teollisen mittaluokan voimalat uhkaavat lähivuosina jäädä rakentamatta, vaikka tahtoa olisi

    Aurinkovoiman rakentamisessa oma roolinsa on esimerkiksi luvituksella sekä tietysti rakentamiskustannuksilla ja sähkön hinnan tulevalla kehityksellä.
    Sähköverkossa on kiinni ennestään muuta sähköntuotantoa sen verran runsaasti, että ettei sähköä saada siirrettyä. Voi myös olla niin, että siirtokapasiteettia on, mutta sitä ei ole riittävästi.
    Sähköverkossa on kiinni ennestään muuta sähköntuotantoa sen verran runsaasti, että ettei sähköä saada siirrettyä. Voi myös olla niin, että siirtokapasiteettia on, mutta sitä ei ole riittävästi. Kuva: Antti Kohonen
    Uutiset|Energia
    27.10.202305:00
    Matti Tuominen

    Sähköverkon siirtokapasiteetin puute hankaloittaa etenkin suurten, teollisen mittaluokan aurinkovoimaloiden rakentamista.

    Sähköverkkoyhtiö Carunan verkkojohtaja Kalle Liuhala kertoo, että sähköverkossa on jonkin verran pullonkauloja, ja sähköverkko kaipaa paikoin vahvistamista. Käytännössä vahvistaminen tarkoittaa sitä, että siirtokapasiteettia pitää rakentaa lisää.

    Ongelman ydin on siinä, että aurinkopuiston tuottama sähköteho pitää pystyä siirtämään tuotantolaitokselta kuluttajille. Joissain tapauksissa tilanne on jo nyt se, että verkossa on kiinni ennestään muuta sähköntuotantoa sen verran runsaasti, että ettei sähköä saada siirrettyä. Voi myös olla niin, että siirtokapasiteettia on, mutta sitä ei ole riittävästi.

    Liuhala kuitenkin huomauttaa, että pienemmän mittaluokan voimaloille tilaa sen sijaan on. Kymmenien megawattien voimaloille tilaa on, mutta kapasiteetti rajoittaa lähinnä suurten, jopa 200 megawatin tai sitä suurempien aurinkovoimaloiden rakentamista.

    Siirtokapasiteetin ongelmat tulevat luultavasti hellittämään ajan myötä, mutta muutos vie aikaa.
    Siirtokapasiteetin ongelmat tulevat luultavasti hellittämään ajan myötä, mutta muutos vie aikaa.  Kuva: Antti Kohonen

    ”Jos tämänkokoisiin aurinkopuistoihin mennään, kapasiteettia ei enää niin helpolla löydykään sieltä verkosta”, verkkojohtaja toteaa viitaten 200 megawatin voimaloihin.

    Toki sinällään paikkoja aurinkovoimaloille Liuhalan mukaan on, mutta ongelmana on nimenomaan juuri siirtokapasiteetin puute. Liuhala painottaa, että moni tällä hetkellä suunnitteluasteella olevista aurinkovoimahankkeista pystytään liittämään verkkoon, kunhan hanke ei vain ole liian suuri.

    ”Jos puhutaan muutamien kymmenien megojen aurinkopuistoista, niitä pystytään verkkoon tällä hetkellä liittämään.”

    On syytä huomata, että aurinkovoiman rakentamisessa oma roolinsa on toki myös luvituksella sekä tietysti rakentamiskustannuksilla ja sähkön hinnan tulevalla kehityksellä.

    Siirtokapasiteetin ongelmat tulevat luultavasti hellittämään ajan myötä, mutta muutos ei ole suinkaan nopea. Siihen, että verkon parantamisessa eli siirtokapasiteetin lisäämisessä päästään suunnittelupöydältä valmiiksi verkkohankkeeksi kestää useita vuosia. Liuhalan mukaan aikaa kuluu keskimäärin viidestä seitsemään vuotta.

    Näin ollen suurempiakin aurinkovoimaloita voidaan rakentaa, mutta rakentamisen alkuunkin kuluu vielä aikaa. Lopulta tilanne voi olla se, etteivät hankkeet toteudu lainkaan.

    Verkkojohtaja Liuhala ei lähde ennakoimaan, että suurimpia aurinkopuistoja rakennettaisiin jatkossa muualle kuin Etelä-Suomeen.

    ”Lähtökohtaisesti tuotannon ja kulutuksen on hyvä olla mahdollisimman lähellä toisiaan, joten varmaan etelästä niitä kohteita pitäisi etsiä”, hän sanoo.

    Eri sähköntuotantomuodot ikään kuin kilpailevat samasta siirtokapasiteetista.
    Eri sähköntuotantomuodot ikään kuin kilpailevat samasta siirtokapasiteetista. Kuva: Antti Kohonen

    Ei siis ole odotettavissa, että etelän aurinkovoimalahankkeet siirrettäisiin vaikkapa Itä-Suomeen. Aurinkovoimahankkeet toteutuvat todennäköisimmin verkkojohtajan arvion mukaan Vaasa–Tampere -akselin eteläpuolella.

    Hän muistuttaa, että eri sähköntuotantomuodot ikään kuin kilpailevat samasta siirtokapasiteetista.

    Kantaverkkoyhtiö Fingrid kertoi huhtikuussa, että uuden sähköntuotannon liittämistä sähköverkkoon rajoitetaan maamme länsirannikolla. Ratkaisun syynä on tuuli- ja aurinkovoiman rakentamisen raju kasvu.

    ”Uutta tuotantoa ei voida liittää lisää ennen kuin verkon kehitystoimenpiteitä saadaan valmiiksi”, Liuhala kertoo.

    Lisää aiheesta
    • Sähköntuotanto ja -kulutus ovat pitkään perustuneet meillä Suomessa siihen, että meillä on suuria sähkön tuotantolaitoksia, joista siirtojohdot menevät kuluttajille. Nykyisin tilanne on se, että sähköntuotanto hajautuu ja tuotantolaitosten määrä kasvaa rajusti entisestä.

      Energia | Miten ihmeessä sähkön siirtokapasiteetista on tullut ongelma viime aikoina, vaikka asiasta ei ole aiemmin juuri julkisuudessa puhuttu? Carunan verkkojohtaja vastaa

      Tilaajalle
    • Aurinkoenergia on tärkeä osa uusiutuvaan energiaan siirtymistä.

      Energia | EU aikoo liki kaksinkertaistaa uusiutuvien energialähteiden osuuden, jäsenvaltiot ja parlamentti alustavaan sopimukseen

    • Pellolle pystytettyjä aurinkopaneeleita Nurmijärvellä.

      Energia | Suomen aurinkoenergialoikka vasta alussa ‒ lisävauhtia voisi tulla alan tutkimuksesta

      Tilaajalle
    • Aurinkoenergia kiinnostaa maatiloja. Markkina käy kuumana ja sopimuksen yksityiskohtiin on syytä paneutua huolella.

      Maatalousyrittäjät | Aurinkovoimalan ostajan oltava tarkkana – kuumana käyvässä markkinassa mukana villejä toimijoita

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    aurinkovoima
    sähköverkko
    siirtokapasiteetti
    energiahankkeet
    uusiutuva energia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi