• Kirkko julkaisi uudet maaseutulinjaukset: ”Maaseutuvaikutusten arviointi mukaan kaikkeen päätöksentekoon”

    Kirkon uusia maaseutulinjauksia esiteltiin Kirkon yhteiskuntapäivillä Joensuussa viime perjantaina.
    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Hilkka Vihinen, Kirkkohallituksen asiantuntija Liisa Välilä, Saarijärven seurakunnan talousjohtaja Emilia Jalomäki ja Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra Tuomo Törmänen osallistuivat kirkon maaseutulinjauksien 2023 tekemiseen.
    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Hilkka Vihinen, Kirkkohallituksen asiantuntija Liisa Välilä, Saarijärven seurakunnan talousjohtaja Emilia Jalomäki ja Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra Tuomo Törmänen osallistuivat kirkon maaseutulinjauksien 2023 tekemiseen. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    26.9.202323:00
    Jukka Koivula
    Joensuu

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi viime viikolla kirkon uudet maaseutulinjaukset 2023.

    "Kyseessä on 30-sivuinen teksti, jossa haluamme kiinnittää huomiota maaseudun nopeaan murrokseen. Olennainen kysymys on, että miten seurakuntien toimintaedellytykset turvataan koko maassa", työryhmän puheenjohtajana toiminut Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra Tuomo Törmänen sanoo.

    "Monipaikkaisuus ja digitalisaatio tuovat maaseudulle paljon mahdollisuuksia", hän toteaa.

    "Ohjelmassa myös linjataan, että maaseutuvaikutusten arviointi on tuotava mukaan kaikkeen kirkon päätöksentekoon. Tähän asti niin ei ole ollut", Kirkkohallituksen asiantuntija Liisa Välilä kertoo.

    Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Hilkka Vihisen mielestä yhteiskunnan instituutiot eivät pysy mukana maailman muutoksessa.

    ”Minä, joka maksan Helsingin kirkollisveroa, kuitenkin käytän kakkospaikkakuntani Kangasalan seurakunnan palveluita. Monipaikkaisuus olisi kirkolle ja seurakunnille koko maassa valtava voimavara, kun sitä osattaisiin hyödyntää oikein”, Vihinen toteaa.

    Tutkimusprofessori huomauttaa, että kausittaisesti kasvavia alueita on Suomessa enemmän kuin kausittaisesti taantuvia.

    ”Maaseutu ei tyhjene. Mutta tapa olla siellä muuttuu. Palvelut täytyy järjestää sen mukaisesti: pyörille, virtuaalisesti, paikallisesti ja hajautetusti.”

    ”Maaseutu ei tyhjene. Mutta tapa olla siellä muuttuu.” Hilkka Vihinen

    Saarijärven seurakunnan talousjohtaja Emilia Jalomäki katsoo, että seurakunnilla on taakkanaan liikaa hoidettavia kiinteistöjä.

    ”Kuntaliitoksia, seurakuntaliitoksia ja erilaisia uusia yhteiskuntakuvioita on edessä. Muutos vaatii luottamusta ja rohkeutta. Pitää katsoa eteenpäin ja pystyä tekemään myös nykyhetkessä epäsuosittuja päätöksiä”, Jalomäki sanoo.

    ”Loppujen lopuksi seurakunta on harvoja paikkoja maailmassa, missä 25 vuotta on vähän aikaa. Ei ole tärkeintä, että seurakunnan nimi säilyy, vaan että toiminta säilyy”, talousjohtaja kiteyttää.

    Kirkon uusia maaseutulinjauksia esiteltiin Kirkon yhteiskuntapäivillä Joensuussa viime perjantaina.

    Lisää aiheesta
    • Jotkut pienet ja syrjäiset seurakunnat kärsivät vakavista talousongelmista. Se voi tarkottaa niille seurakuntayhtymään liittämistä. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että jumalanpalveluksien määrä alueella vähenee. Kuvituskuva Keski-Suomessa sijaitsevasta Multian kirkosta.

      Kulttuuri | Kirkkohallituksen pitää herätä maalaisseurakuntien haasteisiin, sanoo Taivalkosken seurakunnan kirkkoherra

    • Innokkain kirkossakävijä maaseudulla on yli 50-vuotias ihminen, joka vaalii perinteisiä arvoja. Ruuhkavuosien keskellä elävä perheenäiti suuntaa mielellään joulukirkkoon, mutta arvostaa muuten kirkkoa. Nuori liberaali nainen ja konservatiivinen keski-ikäinen mies kavahtavat yleensä kirkkoa, käy ilmi Tilastokeskuksen raportista.

      Kulttuuri | Jos maaseudun seurakuntien toiminta hiipuu, se uhkaa maamme henkistä kriisivalmiutta, varoittaa Kuopion piispa

      Tilaajalle
    • Porkkanamarkkinoita on järjestetty jo yli 20 vuoden ajan ja ne ovat vetäneet satoja kävijöitä, kertoo pastori Tuomas Vaura Turun Tuomiokirkkoseurakunnasta. Kuva viime vuoden markkinoilta.

      Kulttuuri | Perinteiset porkkanamarkkinat saapuvat Turkuun: ”Toivottavasti kävijät saavat syksyisen iloisen markkinatunnelman ja hyvän mielen”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle