
Moni maalaisseurakunta kritisoi MT:lle sitä, että kirkko keskittyy liikaa avioliittokäsityksestä kiistelyyn ja muihin ideologisiin haasteisiin, kun pöydällä olisi ajankohtaisempia ja todellisia ongelmia.
Miten turvataan pienten maaseutuseurakuntien tulevaisuus tilanteessa, jossa väestö ikääntyy samalla kun kirkon jäsenmäärä ja verorahat laskevat? Millaisia rahoitusmalleja kehitetään?
Kirkkohallituksen maaseutuun keskittyvän työryhmän puheenjohtaja Tuomo Törmänen on aidosti huolissaan pienten ja syrjäisten seurakuntien tulevaisuudesta ja toimintaedellytyksistä.
”Toivoisin, että kokonaiskirkon tasolla kuunneltaisiin nykyistä herkemmin pienten maalaisseurakuntien tilanteita ja tarpeita. Kyse on oikeastaan kirkon aluepolitiikasta. Kaikkialla maassa tulee olla tulevaisuudessakin edellytykset monipuoliseen seurakuntaelämään.”
”Kirkon pitäisi uudistaa talouttaan niin, että olisi vain yksi veroprosentti koko maassa.”
Törmäsen mukaan on esimerkiksi epäoikeudenmukaista, että pienessä maalaisseurakunnassa on usein isompi kirkollisveroprosentti kuin kaupunkiseurakunnassa.
Tämä tarkoittaa sitä, että seurakuntalainen voi joutua maksamaan kirkollisveroa vuodessa jopa noin 240 euroa enemmän kuin jonkin toisen seurakunnan jäsen.
Törmänen toivoo, että Kirkkohallitus tekisi konkreettisia päätöksiä maalaisseurakuntien toimintaedellytyksien pelastamiseksi.
”Kirkon pitäisi uudistaa talouttaan niin, että olisi vain yksi veroprosentti koko maassa. Se ei automaattisesti pelastaisi pieniä seurakuntia, mutta lisäisi kirkon jäsenten keskinäistä tasa-arvoisuutta. Yksi yhteinen veroprosentti tasoittaisi rikkaiden ja köyhien alueiden eroja tarjota seurakunnan palveluja seurakuntalaisille.”
Kirkon syyskuussa julkaistavassa maaseutulinjausten raportissa kehotetaan hyödyntämään seurakuntien talouden tasapainottamiseen myös metsätuloja, vuokratuloja ja maankäyttökorvauksia. Nämä tulot jakautuvat tosin hyvin epätasaisesti eri seurakuntien välillä.