

Suomen maantieteellinen pituus on näkynyt korostetusti talven säässä: etelässä lämpötila nousee toistuvasti plussalle, kun taas pohjoisessa rikotaan talven pakkasennätyksiä.
Sääennusteiden mukaan Etelä-Suomessa päivät näyttävät pysyvän plussalla tammikuun loppuun asti. Kelin vaihtelut lisäävät maaseudulla muun muassa kriittisen maidonkeräilyn stressiä.
”Välillä sataa lunta, välillä kaatamalla vettä. Tiellä voi olla tolkuttomasti lunta tai peilijäätä, mikä tietää liukasta keliä. Hiekoitus on äärimmäisen tärkeätä ja joskus sitä pitää soittaa paikalle.”
Näin sanoo Kaakonkulmalla keräilyjä ajava Tomi Roimola Autoyhtymä Roimola ky:stä. Tänä vuonna hän on toistaiseksi välttynyt ojaanajoilta.
Kun ääriliukkaus ilmestyy tienmutkan takaa näkyviin, Roimola ottaa käyttöönsä suurelle yleisölle tuntemattoman tekniikan.
”Autossa mukana kulkevan hiekan ja jääketjujen lisäksi käytössä on automaattiketjut lyhyille osuuksille.”
Automaattiketjut toimivat paineilmalla auton alustassa. Napin painaminen ohjaamossa laskee vetopyörien viereen pyörivät rullat, johon kiinnitetyt ketjunpätkät pyörivät keskipakoisvoimalla renkaiden alle lisäämään kitkaa.
Roimola toivoo aamuyön ja aamun keräilyajoon lähtiessä riittävää hiekoitusta urakoitsijoilta ja tiloilta.
”Kaljulla vesijääkelillä auton ei ole pakko hakea tilalta maitoa, jos tie on jäänyt hiekoittamatta. Siihen on iso kynnys, eikä me olla kertaakaan jätetty maitoa hakematta.”
Ajoissa tehty kunnossapito on pääteilläkin toisinaan heikkoa, vaikka asiaa on SKAL ry:n taholta pidetty pitkään esillä.

Valion logistiikkapäällikkö Petteri Laine sanoo, että Suomen talvet ovat muuttuneet takavuosiin verrattuna.
”Välillä pakkastaa ja välillä sataa vettä. Se haastaa kuljetuksiamme ympäri Suomea.”
Kun sää vaihtelee nollakelin molemmin puolin, tulee palautetta hiekoitustarpeesta todella paljon sekä yleisiltä että yksityisiltä teiltä.
”Tänä talvena on sattunut onneksi vain yksi onnettomuus, kun auto ajoi ojaan hiekoittamattomalla tiellä. Onneksi selvittiin materiaalisin vaurioin.”
Onnettomuustapauksien varalta on vara-autoja jokaisella tehdaspaikkakunnalla, joilla maidon keräily jatkuu häiriöstä huolimatta.
Pääsääntöisesti hiekoituksesta pidetään Laineen mukaan huolta.
”Kunnossapitotoimet ovat usein vähän jäljessä alempiasteisella tieverkolla, jolla keräilyautomme liikkuvat.”
Huonolla kelillä kuljetusten on mentävä kelin ehdoilla, mikä tarkoittaa normaalia myöhäisempiä aikatauluja koko ketjuun.
”Lähellä rannikkoseutua Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla kelin vaihtelut ovat muita seutuja nopeampia.” Petteri Laine
Kunnossapidon poikkeamista tulee ilmoituksia ympäri maata.
”Maaston muodot ovat vähämäkisellä Pohjanmaalla muita seutuja helpompia, mutta lähellä rannikkoseutua Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla kelin vaihtelut ovat muita seutuja nopeampia.”
Lapissa oli alkutalvella Rovaniemellä tie poikki, joten kelin vaihtelu voi yllättää sielläkin.
Päätieverkko on Laineen mukaan yleensä kunnossa, mutta vähemmän liikennöidyillä teillä on kunnossapito heikommalla tolalla.
”Toivotaan tasaisia talvikelit, mutta se voi olla liikaa pyydetty. Pahinta on, jos lumen päälle alkaa sataa vettä.”
Valiolla on keräilyautoja tienpäällä reilut 60 kappaletta. Keskimäärin auto voi ajaa vuorokaudessa 800 kilometriä ja 20 tuntia.