• Itämeren maat kokoontuvat Tanskaan pohtimaan keinoja irtautua nopeasti venäläisestä energiasta – myös pääministeri Marin osallistuu kokoukseen

    Itämeren valtioiden johtajat keskustelevat kokouksessa keinoista korvata nopeasti venäläinen fossiilinen energia etenkin uusiutuvalla energialla. Esillä on erityisesti tuulivoiman lisääminen.
    Kokouksen isäntämaa ja tuulivoiman pikkujätti Tanska on pyrkinyt viime vuosina vahvistamaan entisestään uusiutuvan energian tuotantoa.
    Kokouksen isäntämaa ja tuulivoiman pikkujätti Tanska on pyrkinyt viime vuosina vahvistamaan entisestään uusiutuvan energian tuotantoa. Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset|Politiikka
    30.8.202208:25
    STT

    Pohjoismaiden ja Baltian maiden pääministerit tapaavat tänään Tanskassa keskustellakseen Venäjän hyökkäyssodan aiheuttamasta energiakriisistä.

    Tanskan pääministeri Mette Frederiksen on kutsunut kokoukseen myös Saksan ja Puolan johtajat, EU-komission puheenjohtajan sekä kokoukseen osallistuvien maiden energiaministerit. Suomesta kokoukseen osallistuu pääministeri Sanna Marin (sd.).

    Itämeren valtioiden johtajat keskustelevat kokouksessa keinoista korvata nopeasti venäläinen fossiilinen energia etenkin uusiutuvalla energialla. Esillä on erityisesti tuulivoiman lisääminen, siirtoyhteyksien rakentaminen ja yhteistyön tiivistäminen Itämeren alueen energiaturvallisuuden vahvistamiseksi.

    Tapaaminen järjestetään Marienborgissa Tanskan pääministerin virka-asunnolla Kööpenhaminan liepeillä.

    Kokous piti alun perin järjestää Itämerellä Tanskalle kuuluvalla Bornholmin saarella, mutta se peruuntui saaren lentokentän työntekijöiden lakon vuoksi.

    Kokouksen isäntämaa ja tuulivoiman pikkujätti Tanska on pyrkinyt viime vuosina vahvistamaan entisestään uusiutuvan energian tuotantoa. Pääministeri Frederiksenin sosiaalidemokraattinen vähemmistöhallitus on ottanut tavoitteeksi 70 prosentin leikkaukset hiilidioksidipäästöihin vuoteen 2030 mennessä. Mittatikkuna ovat 1990-luvun päästötasot.

    Maan parlamentti on muun muassa käynnistänyt energiasaariksi kutsutut tuulipuistohankkeet. Näistä merkittävin on keinotekoisen saaren rakentaminen Pohjanmereen. Saaren yhteyteen kaavaillaan suurta tuulivoiman tuotantokeskusta.

    Tuulisaareksikin kutsutun tuulivoimapuiston tuotantokapasiteetti tulee olemaan ainakin kolme gigawattia, mutta tuotantopotentiaaliksi on lupailtu jopa 10 gigawattia. Lukema on suuri, sillä esimerkiksi Suomessa koko tuulivoiman kokonaiskapasiteetti oli viime vuoden lopulla valtion kestävän kehityksen yhtiön Motivan mukaan reilut 3 200 megawattia eli noin 3,2 gigawattia.

    Toinen niin sanotuista energiasaarista sijoitetaan taas Bornholmiin. Tanskan yleisradioyhtiö DR kertoi maanantaina Tanskan parlamentin päättäneen, että myös sen tuotantokapasiteettia lisätään entisestään. Tanskan lisäksi Bornholmista on määrä tuottaa sähköä myös ainakin Saksalle, ja Tanskan tavoitteena on muutenkin energiavienti ulkomaille.

    ”Bornholmin energiasaaren laajentuminen ja yhdistäminen Saksaan kiihdyttää uusiutuvien energiavarojen laajamittaista käyttöä. Se on välttämätöntä ilmastolle, mutta myös Euroopan energiariippuvuuden katkaisemiseksi Venäjältä”, Tanskan ilmastoministeri Dan Jörgensen sanoi DR:n mukaan.

    Saksan talous- ja ilmastoministeri Robert Habeck taas kuvasi hanketta "lippulaivaprojektiksi".

    ”Vihreä sähkö Bornholmin energiasaarelta täydentää kansallista sähkön tuotantoamme ja vähentää riippuvuuttamme fossiilisesta tuontienergiasta”, hän totesi uutistoimisto Reutersin mukaan.

    Lisää aiheesta
    • Longglory-alus toi latvialaista metsähaketta viime maanantaina Kokkolan satamaan. Alus on 82,5 metriä pitkä, siihen oli lastattu 7 000 kuutiometriä haketta.

      Tuontihaketta tuli jälleen Kokkolan Energialle, nyt Latviasta – Metsänhoitoyhdistys Keskipohja ihmettelee tuontiin turvautumista: "Keski-Pohjanmaalla riittää energiapuuta"

    • Politiikka | Euroopan unioni on uuden kriisin kynnyksellä − se ravistelisi unionin yhtenäisyyttä

    • UPM:n mukaan Suomesta ei ole saatavissa riittävää määrää koivukuitupuuta.

      Talous | UPM:n Brander Baltian kalliista tuontipuusta: ”Suomesta ei ole saatavissa riittävää määrää koivukuitupuuta”

      Tilaajalle
    • Puusta haketta tekeville hakkureille on nyt kysyntää monissa maissa. Energiakriisi voi tuoda lisätyötä monille konepajoille.

      Koneet ja kulkuneuvot | Energiapulalla on kahdet kasvot, nyt käyvät kaupaksi puuta hakettavat hakkurit - ”Tässä on tosi hyvä markkinarako ja mahdollisuus”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Itämeren energiayhteistyö
    uusiutuva energia
    tuulivoima
    Tanska
    energiasaariprojekti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa