• Etelä-Pohjanmaan viljelijäpäättäjät ovat vihaisia osuuskaupan juurien unohtamisesta – ”Mikään muu ei merkitse kuin se, että kuluttaja saa halvalla”

    S-ryhmän luottamusmiespäättäjät jyrisevät kaupan lihavalintojen seurauksista. Kotimainen tuotanto ja huoltovarmuus joutuvat vaikeuksiin.
    Jari Laukkonen Kauhavalta varoittaa, että kaupan lihavalinnoilla on pitkäaikaiset vaikutukset maatilojen tulevaisuuteen ja Suomen huoltovarmuuteen.
    Jari Laukkonen Kauhavalta varoittaa, että kaupan lihavalinnoilla on pitkäaikaiset vaikutukset maatilojen tulevaisuuteen ja Suomen huoltovarmuuteen. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Kauppa
    18.4.202405:00
    Sami Suojanen

    Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan edustajiston viljelijäjäsenet Johanna Kankaanpää ja Jari Laukkonen ovat vihaisia S-ryhmän päätökselle poistaa Atrian possufilee hyllystä ja ottaa tilalle tanskalainen vaihtoehto.

    ”Olen pitänyt aika kovaakin puhetta edustajistossa siitä, että kotimaista lihaa pitää käyttää ja ulkomainen liha saa jäädä pois. Meille on vakuutettu, että kotimaisuutta pidetään yllä, mutta osuuskauppajohdon teot ovat kuitenkin jotain muuta”, Laukkonen sanoo.

    Laukkonen muistuttaa, että osuuskauppa on alun perin ollut maanviljelijöiden kauppa, mutta nyt se ei välitä, mitä suomalainen maanviljelijä saa tuotteistaan.

    ”Se keskittyy armottomaan markkinaosuustaisteluun K-ryhmän kanssa ja investoi uusiin kauppakeskuksiin. Kuluttaja maksaa investoinnit, mutta maanviljelijälle ei jää mitään.”

    Laukkosen mukaan edustajiston seuraava kokous on ensi viikolla. Lihavalinnoista käydään varmasti keskustelua, varsinkin kun ollaan Atrian kotikentällä.

    ”Voisiko yksittäinen osuuskauppa hylätä Rainbow- tai Coop-tuotteen ja pitää sen sijaan Atrian tai HK:n lihaa. Tästä tilanteesta tulee varmasti paljon puhetta.”

    Laukkonen sanoo, että tilanne pakottaa kotimaiset lihatalot myymään alennusmyynnillä. Tämä taas heijastuu tuottajien saamaan hintaan.

    ”Maatilojen kannattavuus on romahtanut niin, että viimeisetkin sian- ja naudanlihan tuottajat lopettavat muutaman vuoden kuluttua.”

    Laukkonen muistuttaa, että maataloudella on keskeinen merkitys kotimaisen huoltovarmuuden ylläpitämiseksi. Tähän maailman aikaan ei voi luottaa siihen, että Itämeri pysyy auki kaikissa oloissa.

    Johanna Kankaanpää Ähtäristä arvelee, että asiakkaat voivat äänestää jaloillaan ja ostaa kotimaisen possunfileensä muualta kuin S-kaupasta.
    Johanna Kankaanpää Ähtäristä arvelee, että asiakkaat voivat äänestää jaloillaan ja ostaa kotimaisen possunfileensä muualta kuin S-kaupasta.  Kuva: Jaana Kankaanpää

    ”Voi h-vetin kuustoista”, tulee Johanna Kankaanpäältä ensireaktiona, kun esitän kysymys kotimaisen lihan kohtelusta S-ryhmän valikoimissa.

    ”Ymmärrän sen jollainen tavalla koko S-ryhmän kannalta, mutta jos Eepee lähtee tähän mukaan, niin alkaa olla aika tohloo touhua. En vaan ymmärrä.”

    Kankaanpää mukaan edessä lihan osto muualta.

    ”Ainakin omalta osaltani on. Jos haluan possunfileen, niin haluan kotimaista ja atrialaista, ja haen sen sitten jostain muualta.”

    Kankaanpään mukaan kotimaisten tuotteiden merkityksestä tuottajille ja maakunnan aluetaloudelle on puhuttu Eepeen edustajistossa, mutta...

    ”Johto ja alueosuuskauppakin ovat puun ja kuoren välissä. He osaavat selittää sen niin, että suurin osa on kotimaista, mutta se on private labelin alla. Se ei ole sitä, mitä me tarkoitamme.”

    ”Pitää olla myös halpaa, mutta nyt Coop tuntuu jyräävän kaiken. Se on aivan hirveää.”

    Myös Kankaanpää muistuttaa S-ryhmän juurista.

    ”Aikanaan se oli tuottajien perustama. Kuluttajaosuuskunnat olivat eri juttu, mutta sinne tässä on nyt menty. Mikään muu ei merkitse kuin se, että kuluttaja saa halvalla.”

    Useassa osuuskaupassa käydään parhaillaan edustajistovaaleja, mutta Etelä-Pohjanmaalla niiden vuoro on ensi vuonna. Nyt vallassa oleva edustajisto aloitti nelivuotiskautensa vuonna 2021.

    Lisää aiheesta
    • Kaupan omilla merkeillä ja tuontitavaralla on Anne Kallisen mukaan hyvät ja huonot puolensa.

      Kauppa | S-ryhmä vaihtoi Atrian sianlihan ulkomaiseen – asiantuntija: ”Edullisuus tuntuu olevan tällä hetkellä tärkeintä”

      Tilaajalle
    • Monissa valmiiksi maustetuissa lihoissa käytetään savuaromia.

      Elintarviketeollisuus | Euroopasta tulossa kova uhka suomalaisgrillaajille – onko elämää ilman grillimaustettua lihaa?

    • Matti Mykkänen ei pois sulje vaihtoehtoa, että jossakin vaiheessa tila muuttaa tuotantosuuntaa ja emot vaihtuvat viljanviljelyyn. ”Nykypäivän maataloudessa on varauduttava myös nopeisiin suunnan muutoksiin.”

      Lihantuotanto | Emolehmätuottaja jakaa somessa arkea ruoan alkulähteiltä – videot paljastavat koruttoman arjen peltöineen, koneineen ja karjanhoitoineen

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla