

Tilhi on monelle eteläsuomalaisellekin tuttu töyhtöpäinen marjalintu, joka pesii Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Yleisen määritelmän mukaan muuttolintu on lintu, joka viettää vuoden eri osat säännöllisesti eri paikoissa, yleensä siirtyen talveksi etelään ja palaten keväällä pesimään pohjoisemmalle alueelle.
Avainsana on ”säännöllisesti”. Tilhi ei ole muuttolintu, vaikka sen talvehtimisaluetta on eteläinen Suomi. Se on pikemminkin vaelluslintu.
Siinä missä muuttolinnut kulkevat reittiään säännöllisesti vuodesta toiseen, vaelluslinnuilla tilanne vaihtelee huomattavasti. Joinakin vuosina esimerkiksi tilhiä näkyy Suomessa runsaasti, useina vuosina ne loistavat poissaolollaan.
Vaelluslinnut ovat normaalisti paikkalintuja, mutta ne siirtyvät alueilta toiselle satunnaisesti ravinto- ja pesimätilanteen mukaan. Tänä syksynä vaelluksilla on nähty etenkin hömötiaisia ja pikkutikkoja.
Vaelluslinnut piristävät syksyistä luontoa, joka on muuttolintujen häivyttyä kovin hiljainen. Vaeltajien ansiosta lintuharrastaja voi etelässäkin nähdä sellaisia lajeja, joita tavallisesti näkee vain Lapin-vaelluksella.
Vaelluslinnut lähtevät usein liikkeelle pesimäkauden päätteeksi. Etenkin hyvinä poikasvuosina nuoret linnut huomaavat monesti, että niiden syntymäalueella reviirit ovat jo täynnä.
Tilhen kaltaisia pohjoisessa pesiviä, mutta joinakin talvina etelässä runsaana nähtäviä lintuja ovat myös taviokuurna ja urpiainen.
Urpiaiset liikkuvat levottomina, tiiviinä parvina ja lehahtelevat leppien ja koivujen urpuja syömään. Lintulaudoillekin tämä koristeellinen pikkulintu toisinaan ilmaantuu.
Vaeltavia pyrstötiaisia näkee yleisesti lokakuussa. Myös pikkuruiset kuusitiaiset ja hippiäiset ovat tunnettuja syksyisistä vaelluksistaan, joskin ne ovat paljon huomaamattomia kuin suurissa parvissa liikkuvat tilhet ja urpiaiset.
Tilhien ja taviokuurnien määrä vaihtelee vuosittain pihlajanmarjasadon mukana. Taviokuurnaa muistuttavat käpylinnut puolestaan vaeltavat havupuiden siemenien perässä.
Joinakin talvina hiiripöllöt lähtevät vaeltamaan ravinnon perässä, jolloin näitä pohjoisten metsien lintuja pääsee näkemään Etelä-Suomessakin. Esimerkiksi vuosina 2013, 2017 ja 2022 hiiripöllöjä näkyi runsaasti pääkaupunkiseutua myöten.
Osa Suomen pöllölajeista on muuttolintuja. Hiiripöllö ei ole muuttolintu, vaikka eteläistä Suomea voidaankin pitää sen talvehtimisalueena. Myös varpuspöllö vaeltaa ravinnon perässä.
Vaelluslintujen retket suuntautuvat usein Venäjän puolelle, missä niille on runsaasti tilaa ja ravintoa. Toisaalta joskus liike käy toiseen suuntaan, ja Suomi saa eksoottisia lintuvieraita idästä.
Siperialaisia vaelluslintuja ovat esimerkiksi pähkinähakki ja pähkinänakkeli, joskin niistä on olemassa myös eurooppalaiset ja Suomessa pesivät alalajinsa.
Runsaina pesimävuosina myös tiaisia ja tikkoja vaeltaa Venäjältä Suomeen, kun niiden kotikulmilla olo käy ahtaaksi.