Päivällä metsästävä pöllö on lajinsa harvinaisuus – ravinnon puute voi ajaa pohjoisen asukin etelärannikolle saakka

Hiiripöllö on hieman varista pienempi, pituudeltaan noin 40-senttinen petolintu. Sen siipien kärkiväli on 75–80 senttimetriä.

Ruumiinrakenteeltaan lintu on pöllöksi varsin solakka, ja sen pyrstö on pitkä. Puiden oksistossa päiväsaikaan lennellessään linnusta tuleekin mieleen varpus- tai kanahaukka, ja sen rinta on täynnä haukkamaisia poikittaisjuovia.

Useimmilla muilla pöllöillä – tunturipöllöä lukuun ottamatta – rinnan höyhenyksen kuviot ovat pituussuuntaisia.

Pöllöillä on isot silmät, joilla ne näkevät hyvin hämärässäkin. Pöllöjen näkökykyä edistää vielä se, että niiden silmät ovat ihmismäisesti vierekkäin tasossa, samalla puolella päätä. Pöllöjen pään muoto ja höyhenys edistävät myös äänien tarkkaa havaitsemista.

Hiiripöllö tähystää saalista pystyasennossa. Havaittuaan myyrän se heittäytyy jyrkästi alaviistoon ja syöksyy vauhdilla saaliseläimen kimppuun.

Tarkan kuuloaistinsa avulla pöllö pystyy paikallistamaan myyrän lumihangen alta ja iskemään lumen läpi.

Varpushaukan tapaan hiiripöllö saalistaa lintuja myös lennosta, lyhyellä ja kiivaalla takaa-ajolla. Joskus pöllö etsii saalista lentelemällä matalalla edestakaisin.

Hiiripöllö on tunnettu Lapissa murrenimellä pissihaukka. Outona pidetyllä linnulla oli aikanaan huono maine.

Hiiripöllö lentää melko nopeasti ja suoraviivaisesti kanahaukkamaisin, sipein siivenlyönnein. Se myös liitelee hitaasti ja aavemaisesti.

Hiiripöllö kurtistaa kulmiaan nähdäkseen paremmin.  Kuva: Juho Rahkonen

Hiiripöllön pääravintoa ovat myyrät ja muut pikkunisäkkäät. Lisäksi se syö jopa rastaan kokoisia lintuja.

Hiiripöllö on Pohjois- ja Itä-Suomen metsä- ja tunturialueiden harvalukuinen pesimälintu.

Jos jyrsijät pesimäalueella loppuvat, pöllöt lähtevät liikkeelle. Joinakin talvina hiiripöllöt lähtevät vaeltamaan ravinnon perässä, jolloin näitä pohjoisten metsien lintuja pääsee näkemään Etelä-Suomessakin.

Hiiripöllössä on yhteneväistä näköä kanahaukan kanssa. Kuva: Juho Rahkonen

Myyräkannat vaihtelevat muutaman vuoden sykleissä: ensin niiden määrä kasvaa, ja seuraavana vuonna on yleensä edessä romahdus.

Hiiripöllö ei ole varsinaisesti muuttolintu, mutta eteläistä Suomea voidaan pitää sen talvehtimisalueena.

Lopputalvi on aikaa, jolloin voi kuulla pöllöjen soidinääniä. Hiiripöllön soidinääni on nopeaa ”ululululu”-pulinaa, ja sen varoitusääni on haukkamaisen kimeä.