
Länsi-Uudenmaan poliisi tiedottaa saaneensa sunnuntaina tiedon keski-ikäisestä naisesta, joka oli löytynyt kuolleena yksityisasunnosta Siuntiossa.
Ruumiissa havaittujen vakavien vammojen perusteella poliisi epäilee, että asunnossa ollut koira on purrut naista eri puolille kehoa. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, onko tämä tapahtunut, kun nainen oli elossa vai vasta menehtymisen jälkeen.
Poliisi ei näin ollen voi ottaa kantaa siihen, ovatko koiran aiheuttamat vammat mahdollisesti aiheuttaneet naisen kuoleman.
Poliisi ei epäile tapauksessa rikosta, minkä vuoksi se selvittää tapahtunutta kuolemansyyn tutkintana. Lopullinen kuolinsyy on selvitessään salassa pidettävää tietoa.
Toisaalla asunnossa oli myös muita koiria. Poliisi ei epäile näiden koirien satuttaneen menehtynyttä naista, sillä niiden liikkumista asunnossa oli rajoitettu. Tilanteeseen liittynyt koira on lopetettu.