• Jokainen Kivennavalle saapuva matkailija aloittaa sanoin: ”Olipas huono tie tänne”

    Matkailussa tie on osa yrityksen käyntikorttia.
    Tilaajalle
    Kelirikosta varottava liikennemerkki koristaa maisemaa kuukausien ajan, matkailuyrittäjä Henrik Kähönen kertoo.
    Kelirikosta varottava liikennemerkki koristaa maisemaa kuukausien ajan, matkailuyrittäjä Henrik Kähönen kertoo.  Kuva: Ilpo Paananen
    Uutiset|Liikenne
    21.6.202512:00
    Ilpo Paananen
    Juankoski

    Kuopion Juankoskella sijaitsevan Matkailukartano Kivennavan toiminta on kärsinyt jo pitkään tiestön heikentyneestä kunnosta. Paikalle johtava tie on tervehdys ja kotimatkan toivotus asiakkaalle.

    ”On ristiriitaista yhteiskunnan verovarojen käyttöä, että maaseudun yrittäjyyttä ja asumista tuetaan mittavin kehittämis- ja investointiavustuksin ja samaan aikaan tiestön annetaan rapautua siihen pisteeseen, että se ohjaa väestöä pois alueelta”, yrittäjät Vilma Kuosmanen ja Henrik Kähönen sanovat.

    Päällystevauriot pahenevat vuosi vuodelta ja ovat pahimmillaan keväisin ja sateiden jälkeen, sanoo Henrik Kähönen.
    Päällystevauriot pahenevat vuosi vuodelta ja ovat pahimmillaan keväisin ja sateiden jälkeen, sanoo Henrik Kähönen.  Kuva: Ilpo Paananen

    Huonoimmassa kunnossa Kivennavan yhteyksistä ovat Murtolahden ja Ranta-Sänkimäen asvalttitiet, jotka ovat kuoppaisia ja pääasiassa lapiopaikkauksilla korjattuja.

    Myös Pieksänkosken asvalttitien kunto rapistuu, eikä kehumista ole Pieksäntaipaleen ja Muuruveden sorateiden kunnossakaan.

    ”Sorateillä ei ole riittävästi lanauskertoja. Yksinkertainen tosiasia on, että savinen soratie vaatii enemmän hoitotunteja kuin korkealla hiekkaharjulla oleva soratie”, Kähkönen sanoo.

    ”Yksinkertainen tosiasia on, että savinen soratie vaatii enemmän hoitotunteja kuin korkealla hiekkaharjulla oleva soratie.”

    Henrik Kähönen

    Paikatuilla asfalttiteillä kuhmuraisuus on ympärivuotinen vuosi vuodelta paheneva riesa. Asfaltti on paikoin niin kulunut, että ritiläpiikit tulevat esiin kuoppakohdista. Puutteellinen penkereiden kasvillisuuden niitto huonontaa näkyvyyttä ja aiheuttaa vaaratilanteita.

    Sorateillä vaaratilanteita aiheuttavat myös lanauksissa tielle nousseet kivet, joita ei siirretä pois.

    Kuoppaisuus korostuu kelirikkojen aikaan sekä runsaiden sateiden jälkeen. Nykyaikaisilla matalan maavaran autoilla ei tielle ole pahimpaan aikaan menemistä.

    ”Erityisesti harrastusajoneuvo- ja matkailuajoneuvoasiakkaat jättävät tulematta.”

    Vilma Kuosmanen

    Tiestön huono kunto aiheuttaa matkailutoiminnalle taloudellisia tappioita asiakasmenetyksinä sekä ajonneuvokaluston- ja yrittäjän ajankäytön tappioina.

    ”Erityisesti harrastusajoneuvo- ja matkailuajoneuvoasiakkaat jättävät tulematta. Osa ryhmäasiakkaista vetää tarjouspyyntönsä pois vedoten teiden kuoppaisuuteen,” Kuosmanen harmittelee.

    Olosuhteista kärsivät matkailun ohella raskaan ajoneuvojen kuljetusyritykset, alkutuotanto, viljelijät ja alueen asukkaat.

    Yrittäjien mukaan tienhoidon valvonta on puutteellista. Teiden kunnossapidosta vastaa ely-keskus.

    ”Ely-keskuksen urakkakilpailutuksissa pitäisi olla tarkempi valmistelu ja valvonta reaalikustannuksin. Mikäli nykyinen järjestelmä urakkakilpailutuksissa ei toimi, sitä tulisi muuttaa”, Kähönen sanoo.

    Matkailutoiminnan kehittämisen kannalta teiden heikkenevä kunto on merkittävä uhka.

    ”Tämä näkyy asiakkaiden ensikohtaamisessa. Jokainen Kivennavalle saapuva asiakasryhmä aloittaa tervehdyksensä sanoin: Olipas huono tie tänne”, Kuosmanen sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Pirkanmaalaisyritys kuljettaa puuta viidellätoista täysperävaunullisella rekalla, kertoo toimitusjohtaja Jarkko Tuominen.

      Metsäkoneet | Kulunut talvi oli kokeneelle kuljetusyrittäjälle vaikein miesmuistiin – tällaisia asioita kokenut yrittäjä toivoo Suomen teille

      Tilaajalle
    • Teiden kunto on heikoin syrjäseudulla, mutta kuopista johtuvia vahinkoja sattuu myös vilkkailla väylillä.

      Liikenne | Routakuopat rikkovat autoja ‒ teiden kunto heikoin maaseudulla

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin