• Satakunnan Kansa: Kauppa-auton viimeinen kierros, perinteinen palvelu päättyy 45 vuoden jälkeen

    Pohjois-Satakuntaa vuosikymmenten ajan kiertänyt kauppa-auto on Satakunnan viimeinen ja koko Suomen toiseksi viimeinen.
    Maaseudun hiljentyminen on yksi syy Mukkalan kauppa-auton liikennöinnin lopettamiseen.
    Maaseudun hiljentyminen on yksi syy Mukkalan kauppa-auton liikennöinnin lopettamiseen.  Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Kauppa
    21.3.202610:00
    Maija Ala-Siurua

    Pitkä perinne päättyy Satakunnassa lauantaina, kun Suomen toiseksi viimeinen kauppa-auto ajaa viimeisen kierroksensa, kertoo Satakunnan Kansa.

    Mukkalan kauppa-auto kiersi Pohjois-Satakuntaa vuodesta 1981, ajokilometrejä kertyi 800 000.

    ”On tämä surullista, kun olen kymmenien vuosien ajan ollut tekemisissä näiden samojen ihmisten kanssa, ja nyt on joutunut kertomaan heille, ettei tämä enää jatku”, Juha Mukkala kertoo Satakunnan Kansalle.

    Mukkalan mukaan lopettamispäätökseen ovat syynä maaseudun hiljeneminen, asukkaiden ostovoiman heikkeneminen, kustannusten kasvu ja nykyisen kauppa-auton käyttöiän lopun lähestyminen.

    Uuden auton hankkiminen maksaisi yli puoli miljoonaa euroa.

    ”Nykyisillä myynneillä ei saa katettua edes kuluja”, Mukkala kertoo Satakunnan Kansalle.

    Hän on pyörittänyt yritystä veljensä Mika Mukkalan kanssa.

    Satakunnan Kansa: Pitkä perinne päättyy Satakunnassa lauantaina, kun Suomen toiseksi viimeinen kauppa-auto ajaa viimeisen kierroksensa – ”On tämä surullista”

    Lisää aiheesta
    • Mukkalan myymäläauto kiertää Kankaanpään ja Kauhajoen syrjäisimmissäkin kylissä. Reittiä muutetaan tarvittaessa.

      Kauppa | Yksi viimeisistä: Juha Mukkalan kuljettama kauppa-auto kiertää syrjäkyliä – ”Aika monelle asiakkaalle olen ainoa ihmiskontakti viikon aikana”

      Tilaajalle
    • Historia ja perinne | Suomen ainoa kauppa-automuseo herättää nostalgiaa – kävijöillä yksi muisto ylitse muiden

    Artikkelin aiheet
    kauppa-auto
    Satakunta
    maaseutu
    perinteinen palvelu
    liikkuva kauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla