
Lempäälän Ratsuniityn yrittäjä Tuija Rosenqvist kertoo, että uusi tapa opiskella on lähtenyt hyvin käyntiin, ja oppilaat ovat motivoituneita.
Oppilaat opiskelevat Ratsuniityssä ensimmäisen vuoden, ja toisena opiskeluvuonna he valitsevat työssäoppimispaikkansa oman suuntautuneisuutensa mukaan. Jokunen voi tietenkin jäädä Ratsuniittyynkin. Opiskelu on tiivistetty niin, että oppilaat valmistuvat kahdessa vuodessa. Virallinen koulutuksen järjestäjä on Harjun Oppimiskeskus Virolahdelta.
Ratsuniitty on iso ratsastuskoulu ja kilpahevostalli, jossa elää 45 hevosta. Oppilailla on viikossa neljä opiskelupäivää tallilla ja keskiviikkoisin he opiskelevat etänä Harjun vetämiä teoria-asioita netissä lähinnä Teamsin kautta.
Tallipäiviä on myös viikonloppuisin ja oppilailla on iltavuoroja.
Vuoden aikana oppilailla on neljä viikkoa opetusta Harjussa, jolloin päästään tutustumaan hevosten hoitoon aktiivipihatossa ja opetuksessa keskitytään erityisesti ajamiseen ja muuhun ravialan asioihin sekä varsojen käsittelyyn, laidunten hoitoon ja kengitykseen, jota on jonkin verran ohjelmassa myös Lempäälässä.
Tallilla oppilaat on integroitu osaksi tallin työyhteisöä. Heidät on jaettu kolmeen ryhmään. Aamutallivuoro harjoittelee tallitöitä, hevosenhoitoa ja ympäristön ja pohjien huoltoa, iltatallivuoro tutustuu myös ratsastuskoulutoimintaan ja kolmas vuoro hoitaa hevosia ja tekee viikonloppuna tallia.
Lisäksi opinnoissa on teemaviikkoja suoritettavana olevien tutkinnon osien mukaan, ja erilaiset klinikkakäynnit, kisareissut ja satulansovitukset integroidaan osaksi toimintaa. Tallin ratsastuksenopettajien työtehtäviin kuuluu oppilaiden ohjaaminen.
”Heitä ei vain pudoteta tänne tallinkäytävälle, että koittakaa pärjätä ja opetelkaa muiden mukana”, Rosenqvist hymähtää.
Työtehtäviä Ratsuniityssä on organisoitu uudelleen niin, että ratsastuksenopettajille on saatu irrotettua työaikaa opiskelijoiden ohjaamiseen. Harju osallistuu opiskelijakustannuksiin tehdyn sopimuksen mukaan, ja vastuuopettaja tulee Harjusta. Hän vietti juuri ensimmäisen näyttöviikon Lempäälässä tehden samalla oppilaille henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskevia suunnitelmia.
Rosenqvist on innoissaan siitä, kuinka hyvin uusi koulutustapa on lähtenyt käyntiin. Se tarjoaa etenkin Pirkanmaalla asuville helpomman tavan päästä kiinni alan opintoihin, kun ei tarvitse muuttaa hevoskouluun toiselle puolen Suomea. Hän uskoo, että oppimisen tapa on tehokas.
”Väitän, että jos nyt aloittaneet oppilaat jäävät alalle, heidän pitäisi olla tosi valmiita työelämään. Meillä on paljon myös työelämän sääntöjen opettelua”, Rosenqvist sanoo.
Samalla Ratsuniityssä halutaan panostaa työssä viihtymiseen. Hevosalalla on työvoimapulaa, johon pitäisi keksiä lääke.
”Meidän pitää löytää uusi tapoja kouluttaa ja myös innostaa alalle. Työn pitää olla myös kivaa, ja siitä pitää päästä nauttimaan hyvässä työympäristössä, niin että on järkevät työajat”, hän sanoo.
Myös Hevosopisto on alkanut tarjota mahdollisuutta suorittaa yhteistyöyrityksissä hevostalouden perustutkinto tai ratsastuksenopettajan, ratsuttajan tai ravivalmentajan ammattitutkinto. Yhteistyöyrityksinä ovat Ratsastuskeskus Viikki, talli Wist, valmennustalli Karppinen ja Wesunda Dressage Center.
Kaikissa alan oppilaitoksissa on mahdollisuus tehdä opintoja palkattomalla koulutussopimuksella tai oppisopimuksella, jolloin kyseessä on myös työsuhde.