

Woikoskella Mäntyharjulla ratsastetussa kilpailussa Ville Vaurio ja Dante NL voittivat sunnuntain kür-luokan, mutta Stella Hagelstamin ja Hagels Prince Nassakin lauantain etumatka riitti kultamitaliin 0,262 pisteen erolla kokonaispisteissä.
Yleisö ja tuomarit saattoivat vain huokailla luokan tasoa.
Vaurio ohjaili ylväänä esiintynyttä Dantea virheettömästi prosentteihin 74.495, ja Hagelstam esitti uuden, erittäin vaikean kürin, jossa oli muun muassa laukanvaihdot kaarevalla uralla siirtyen suoraan kakkosista ykkösiin.
Vasta yhdeksänvuotias Prince Nassak teki kaiken leikitellen, mutta ei vielä samalla tarkkuustasolla kuin kokenut Dante NL, joka taas on takamatkalla liikkumisen laadussa ja helppoudessa. Hagelstamin ja Nassakin tulos finaaliradalla oli 74,465.

Hagelstamille SM-kulta oli jo uran seitsemäs, mutta ensimmäinen omalla kasvatilla.
Ratsastaja kertoo miettineensä etukäteen, että Cirque du Soileil -musiikki voisi tuoda Nassakiin ylimääräistä painetta, joten ääni oli asetettu hiljaiselle. Hevonen kuitenkin viihtyi hyvin musiikin kanssa.
Hagelstam kertoo ratsastaneensa tarkasti ja vähän jarrutellen, koska oli hieman edellä musiikkia. Pieniä virheitä oli vielä, mutta kokonaisuus oli ehdottomasti onnistunut.
Suomen mestaruus on tietenkin aina Suomen mestaruus, mutta Nassakin uralla se on vasta alkutahteja.
”Tämän kanssa mä olen aina uskaltanut haaveilla aika pitkälle. Sen takia olen sanonutkin useamman kerran pitkin tätä kautta, että mä etenen rauhassa. Se on kuitenkin vain yhdeksänvuotias, ja se tekee ihan kaiken. Ja se osaa tehdä kaikki GP-liikkeet huomattavasti paremminkin”, Hagelstam sanoo.
Nyt tärkeintä on kasvattaa hevosen itseluottamusta. Hagelstam selittää, että teknisesti vaikea ohjelma ei syö Nassakin motivaatiota. Asiat tulevat sille vaikeiksi vasta silloin, jos siltä alkaa pyytää ulos kaikkea sen laatua, joten sitä Hagelstam ei vielä tee.
”Tällä tavalla se oli ihan todella vaivatonta Nasulle”, hän selittää.
Seuraavaksi edessä on kansainvälinen kilpailu Saksassa, ja sen perusteella toivottavasti valinta MM-joukkueeseen. Kyvyltään ruuna on maailmanluokkaa.
”Tämä on sellainen, jonka kanssa toivon, että saisin ratsastaa Los Angelesissa. Ja pärjätäkin”, kultamitalisti tiivistää vuoden 2028 olympiakisoihin viitaten.
Ville Vaurio oli voittanut kultaa SM-kilpailuissa jo kolme kertaa peräkkäin. Nyt putki katkesi, mutta Vaurio ei ole lainkaan pettynyt.
”Mun on kyllä tosi vaikea olla pettynyt. Kulta tietty maistuu hyvälle, itse asiassa tiedän, miltä se maistuu. Mutta jos teen meille hyviä ratoja, joihin olen tyytyväinen, sitten mä olen usein aika tyytyväinen”, Vaurio selittää.
Hän ratsasti molempina päivinä Woikoskella ennätyspisteensä Danten kanssa.
”Ei jäänyt hirveästi paukkuja enää laitettavaksi lisää tiskiin. Hyvään osoitteeseen meni kulta tällä kertaa”, hän sanoo.
Vaurio kertoo aamulla tunteneensa ensimmäistä kertaa sen tunteen, mistä muut ovat puhuneet: että nauttii kilpailemisesta.
”Luotan meidän vapaaohjelmaan ja hevoseen. Aurinko paistoi ja jännä taistelu Stellan kanssa, täähän on aika hauskaa touhua”, hän hymyilee.
Toki hän muistuttaa, että ensin pitää osata tarpeeksi ja onnistua.
”Hyvä suorittaminen auttaa. Silloin ei nauti, kun ei kulje”, Vaurio tiivistää.
Danten kanssa takana on monivuotinen työ; onnistumisia ja epäonnistumisia.
”Mutta mä olen uskonut siihen aina. Se on sellaista oppia ja erehdystä”, Vaurio sanoo.
Entä pystyykö Dantella vielä voittamaan huikean Prince Nassakin?
Vaurio toteaa, että Nassak on vasta uransa alussa, ja siitä tulee vielä esiin lisää laatua.
”Katsotaan. Mä luulen että Dantekin pystyy aina vähän parempaan. Never say never”, hän kuittaa.
Vaurio ajattelee, että tiukka kilpailu kotimaassa ei kuitenkaan vaikuta hänen omaan tulostasoonsa.
”Mä menen itseäni vastaan aina”, Vaurio sanoo.

Senioreiden SM-luokassa starttasi vain neljä ratsukkoa. Pronssia voitti Jasmin Sikström tammallaan Clementine II prosentein 69,8. Neljännelle sijalle jäi myös hyvän ohjelman tehnyt Katja Kuokka omakasvatillaan Fillyhill's My Special prosentein 68,695.